Tasa-arvokysymyksiä
Maaliskuuhan oli oikeaa tasa-arvon juhlaa, oli naisten päivää ja tasa-arvon päivää, mikä ei jäänyt medialta tai keltään sitä seuraavalta varmaan huomaamatta. Koska tykkään kypsytellä ajatuksiani joskus vähän pidempään ja koska tasa-arvoasiat kuuluu jokaiseen päivään, olen pyöritellyt tasa-arvokysymyksiä mielessäni viime aikoina.
Olemme mieheni kanssa saman ikäisiä ja valmistuimme suunnilleen samaan aikaan. Mies sai insinöörinä heti töitä ja minä jatkoin opiskeluaikaisessa työssäni täysipäiväisenä työntekijänä, meidän molempien tulot siis nousivat huomattavasti verrattuna opiskelija-aikoihin. Meidän kahden aikuisen talous muuttui melkoisesti, kun jäin työttömäksi. Minä olinkin päivät kotona ja sain ansiosidonnaista päivärahaa, joka oli toki parempi kuin opintotuki, mutta reilusti vähemmän kuin kuukausipalkka. Miehelleni jää palkasta käteen reilusti tuplattuna sen verran kuin saan päivärahaa.
Raha-asiat ovat toki luku sinänsä, mutta aluksi en osannut ajatella niitä ollenkaan. Työttömäksi jäädessäni pidin tärkeänä sitä, etten luisu täysipäiväiseksi kodinhoitajaksi. Helposti voisin ottaa kotitöitä enemmän hoitaakseni, ruuanlaitto on kivaa ja tykkään siitäkin että paikat ovat kunnossa. Huomaamattani voisin käyttää näissä askareissa enemmän aikaa, nyt kun sitä on. Tätä en kuitenkaan halunnut ja puhuimme siitä kotonakin. Mieheni oli yhtä mieltä siitä, että siivoaminen ja kokkaaminen ei auta työnhaussa, päinvastoin sillä on helppo täyttää päivänsä ja viedä keskittyminen ja energia työnhausta. Prokrastinaatio on varmasti tuttu ilmiö muillekin? Olin siis aika tarkka siitä, etten jää korjailemaan paikkoja kun mies lähtee töihin. Saatoin laittaa muutaman kerran viestin perään jos kahvikuppi jäi ruokapöytään tai peti petaamatta. Puhuttuani näistä niiden kavereideni kanssa, jotka myös ovat kotona miehen käydessä töissä minua alkoi nolottaa. Toiset olivat kyllä äitiyslomalla, mutta muitta mutkitta vastasivat arjen pyörittämisestä kotona muutenkin.
Törmäsin myös siihen, että pariskunnat ovat jakaneet yhteisiä menojaan uudelleen tulojen mukaan. Pitäisikö meilläkin jakaa vuokra suhteessa tuloihin eikä kahtia? Jos näin tehtäisiin, pitäisikö kotityötkin jakaa uudelleen sen mukaan minkä verran meillä on aikaa käytettävissä niihin vai liittyvätkö nämä asiat toisiinsa? Liittyvätkö nämä kysymykset tasa-arvoon? Luulen, että jos meillä mies olisi jäänyt työttömäksi kotiin ja minä jatkaisin töissä, näistä asioista ei keskusteltaisi vaan jatkettaisiin samoilla linjoilla kuin ennenkin. Nyt puolen vuoden jälkeen olen huomannut, että olen kuitenkin ottanut enemmän vastuuta arjestamme. Menojen jakamiseen suhtaudun vielä vieroksuen; meillä on aina ollut omat rahat enkä halua, että mieheni käy töissä maksaakseen minun asumistani ja ruokaani. Tosin aiemmin olemme maksaneet ravintolalaskut enemmän tai vähemmän vuorotellen, viime aikoina laskun maksaja on ollut useammin mies. Tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa näinkin henkilökohtaisista asioista, varsinkin kun minulla tuntuu olevan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia aiheeseen liittyen. Silti, henkilökohtainen se vasta poliittista onkin ja tasa-arvokysymykset varsinkin tulevat näkyviksi arjen henkilökohtaisissa asioissa.