Tasa-arvokysymyksiä

Maaliskuuhan oli oikeaa tasa-arvon juhlaa, oli naisten päivää ja tasa-arvon päivää, mikä ei jäänyt medialta tai keltään sitä seuraavalta varmaan huomaamatta. Koska tykkään kypsytellä ajatuksiani joskus vähän pidempään ja koska tasa-arvoasiat kuuluu jokaiseen päivään, olen pyöritellyt tasa-arvokysymyksiä mielessäni viime aikoina.

Olemme mieheni kanssa saman ikäisiä ja valmistuimme suunnilleen samaan aikaan. Mies sai insinöörinä heti töitä ja minä jatkoin opiskeluaikaisessa työssäni täysipäiväisenä työntekijänä, meidän molempien tulot siis nousivat huomattavasti verrattuna opiskelija-aikoihin. Meidän kahden aikuisen talous muuttui melkoisesti, kun jäin työttömäksi. Minä olinkin päivät kotona ja sain ansiosidonnaista päivärahaa, joka oli toki parempi kuin opintotuki, mutta reilusti vähemmän kuin kuukausipalkka. Miehelleni jää palkasta käteen reilusti tuplattuna sen verran kuin saan päivärahaa.

Raha-asiat ovat toki luku sinänsä, mutta aluksi en osannut ajatella niitä ollenkaan. Työttömäksi jäädessäni pidin tärkeänä sitä, etten luisu täysipäiväiseksi kodinhoitajaksi. Helposti voisin ottaa kotitöitä enemmän hoitaakseni, ruuanlaitto on kivaa ja tykkään siitäkin että paikat ovat kunnossa. Huomaamattani voisin käyttää näissä askareissa enemmän aikaa, nyt kun sitä on. Tätä en kuitenkaan halunnut ja puhuimme siitä kotonakin. Mieheni oli yhtä mieltä siitä, että siivoaminen ja kokkaaminen ei auta työnhaussa, päinvastoin sillä on helppo täyttää päivänsä ja viedä keskittyminen ja energia työnhausta. Prokrastinaatio on varmasti tuttu ilmiö muillekin? Olin siis aika tarkka siitä, etten jää korjailemaan paikkoja kun mies lähtee töihin. Saatoin laittaa muutaman kerran viestin perään jos kahvikuppi jäi ruokapöytään tai peti petaamatta. Puhuttuani näistä niiden kavereideni kanssa, jotka myös ovat kotona miehen käydessä töissä minua alkoi nolottaa. Toiset olivat kyllä äitiyslomalla, mutta muitta mutkitta vastasivat arjen pyörittämisestä kotona muutenkin. 

Törmäsin myös siihen, että pariskunnat ovat jakaneet yhteisiä menojaan uudelleen tulojen mukaan. Pitäisikö meilläkin jakaa vuokra suhteessa tuloihin eikä kahtia? Jos näin tehtäisiin, pitäisikö kotityötkin jakaa uudelleen sen mukaan minkä verran meillä on aikaa käytettävissä niihin vai liittyvätkö nämä asiat toisiinsa? Liittyvätkö nämä kysymykset tasa-arvoon? Luulen, että jos meillä mies olisi jäänyt työttömäksi kotiin ja minä jatkaisin töissä, näistä asioista ei keskusteltaisi vaan jatkettaisiin samoilla linjoilla kuin ennenkin. Nyt puolen vuoden jälkeen olen huomannut, että olen kuitenkin ottanut enemmän vastuuta arjestamme. Menojen jakamiseen suhtaudun vielä vieroksuen; meillä on aina ollut omat rahat enkä halua, että mieheni käy töissä maksaakseen minun asumistani ja ruokaani. Tosin aiemmin olemme maksaneet ravintolalaskut enemmän tai vähemmän vuorotellen, viime aikoina laskun maksaja on ollut useammin mies. Tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa näinkin henkilökohtaisista asioista, varsinkin kun minulla tuntuu olevan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia aiheeseen liittyen. Silti, henkilökohtainen se vasta poliittista onkin ja tasa-arvokysymykset varsinkin tulevat näkyviksi arjen henkilökohtaisissa asioissa.

Suhteet Ystävät ja perhe Raha Uutiset ja yhteiskunta

Työkokeilun kautta

Viime aikoina työttömän arkeni on vilkastunut ja saanut uutta vauhtia, ehkä vähän yllättävästikin TE-toimiston avittamana. Ehkä jo aiemmin kerroinkin, että nyt kun työnhaku on kestänyt kohta puoli vuotta, on TE-toimistossa huomattu että vastavalmistunut yhteiskuntatieteilijä ei ole työmarkkinoiden kuuminta kamaa. Sain nyt oman työvoimaneuvojan, joka esitteli niitä ässiä, mitä työkkärillä on hihassaan työpaikan avautumisen helpottamiseksi. Virkamiesurasta haaveilevalle paras vaihtoehto lienee työkokeilu ja viime viikot olenkin etsinyt sopivaa paikkaa siihen. Ministeriöiden ovia kolkutellessa mietin sitä, miksi valtionhallinnossa ei kehitettäisi trainee-ohjelmaa, mitä eri ministeriöt ja niiden alaiset laitokset voisivat soveltaa omien tarpeidensa mukaan? Ei siellä ole varmaan resursseja siihenkään, vaikka pidemmällä tähtäimellä traineet voisivat helpottaa näiden paikkojen työtaakkaa ja rekrytointiprosesseja.

 

Työkokeiluahan ei ole varsinaisesti tarkoitettu auttamaan akateemisesti koulutettuja työnhakijoita jalan saamaan jalkaa oven väliin. Kieltämättä vähän nöyryyttävääkin se on, hakea ”kokeilemaan” työntekoa kun itsellä on työkokemusta jo paljonkin myös asiantuntijatasolta, oman alan työkokemus rajoittuu vain harjoitteluihin. Työkokeilun, samoin kuin korkeakouluharjoitteluiden käytännöt ovat villejä, niiden hyödyllisyys on paljolti oman ja työnantajan asenteen ja aktiivisuuden varassa. Paras, siis karmein, esimerkki minulle tarjotuista paikoista on erään viraston asiakaspalvelusta. Olin hakenut viraston toiselle osastolle harjoitteluun, mutta siellä oli ilmeisesti pistetty merkille monivuotinen asiakaspalvelukokemukseni joten minulle tarjottiin harjoittelupaikkaa asiakaspalveluun Kelan työssäoloehdon mukaisella vähimmäispalkalla, mikä silloin oli reilu 1100 euroa. En ymmärrä vieläkään, mitä sellaista osaamista olisin voinut harjoittelussa kehittää, mitä minulla ei ollut jo ennestään. Harjoittelupaikkatarjouksen saamisen aikaan olin ollut jo pidemmän aikaa töissä yrityksessä, joka maksoi asiakaspalvelutaidoistani ihan käypää palkkaa. Strukturoidumpi trainee-ohjelma pakottaisi molemmat osapuolet miettimään, mitä hyötyä harjoittelusta on ja millä tavoin sen aikana kehitetään harjoittelijan osaamista niin että siitä olisi hyötyä tämän työuralla, mahdollisesti myös työnantajalle. 

 

Kaiken nurinan jälkeen on kuitenkin todettava, että työkokeilupaikan hakeminen oli työpaikan hakemiseen verrattuna helpompaa. Paitsi, että ilmaiseksi työvoimaksi on tietysti helpompaa hakea kuin palkalliseksi, nyt saatoin ajatella niitä paikkoja, missä haluaisin olla töissä sen sijaan mihin minun olisi realistista päästä töihin. Hakemusten kirjoittaminenkin oli helpompaa kun motivaatio päästä näihin paikkoihin oli korkeammalla. Ehkä olisin voinut lähteä työnhaussakin liikkeelle painottaen enemmän omia unelmia, eikä keskittyä niin tiukasti hakemaan niihin ilmoitettuihin paikkoihin. Työkokeilupaikka on nyt sovittuna, aloitus on muutaman viikon päästä. Tässähän pääsee töihin! Palkkaa niistä ei tosin makseta, mutta paikkaa hakiessa minulle oli tärkeää että pääsen tekemään samoja tehtäviä kuin muutkin samassa yksikössä enkä harjoittelijalle varattuja avustavia tehtäviä. Tositoimiin siis!

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään