Eli niistä taustoista. En ole koskaan ollut hirveän urheilullinen tyyppi, enkä ole ikinä harrastanut mitään urheilulajia tosissani. Olen kuitenkin ollut melko liikunnallinen. Lapsena pelasin pari vuotta jalkapalloa, mutta se jäi hankalien kulkuyhteyksien tai muun huonon tekosyyn takia. Kävin myös kaiken maailman mix treeneissä ja uimakouluissa, mutta lähinnä liikuin ulkona pelaten pikkukylän muiden lasten kanssa. Yläasteella en harrastanut koulun ulkopuolella juuri mitään liikuntaa, sillä partio ja pojat veivät kaiken vapaa-aikani, mutta lukiossa aloin käymään kuntosalilla. Lukion jälkeen pidin välivuoden, jolloin lenkkeilin ja kokeilin uutta, mahtavaa lajia, FastScooppia, josta kerron lisää myöhemmin. Kahtena opiskeluvuonna olen hyödyntänyt korkeakoululiikunnan palveluita, en tosin niin hyvin kuin olisin voinut. Kuntonyrkkeily ja erilaiset jumpat ovat tulleet tutuiksi, mutta nyt alkaa senkin osalta uusi elämä.

Lapsena olin vähän ylipainoinen, ja koululiikunta oli aika ahdistavaa. Olin just se tyttö, joka valittiin aina viimeisenä joukkueeseen lajeissa, joissa tarvittiin vähänkin nopeaa liikkumista. Hävisin myös kaikki juoksukilpailut. Kuulantyönnössä puolestani loistin. Kahdeksannella luokalla venähdin pituutta,  mutta paino ei noussut, joten hoikistuin. Kehityin koululiikunnassa, ja yht’äkkiä minä olin päättämässä niitä joukkueita. Kaukalopallo, koripallo, lentopallo ja jalkapallo olivat mun pravuureja. Ylipäätään kaikki lajit, joissa ollaan pallon kanssa suoraan tekemisissä ilman välikappaletta, poikkeuksena kaukalopallo, ovat mun suosikkeja. Pesäpallossa en kehittynyt, en sitten millään. Loistin yllättäen myös maastojuoksussa, mikä johtui ehkä siitä, että mun mielestä juokseminen ei ollut noloa teini-ikäisenä, eikä mun tarvinnut pitää röökitaukoa kesken juoksun, kuten joillain oli tapana. En ole koskaan polttanut, mainitaan sekin nyt tässä. Lukion ekalla treenasin salilla 3-4 kertaa viikossa, ja olin tyytyväinen kroppaani. Tai niin tyytyväinen kuin 16-vuotias voi olla. En kuitenkaan enää koskaan nähnyt sitä vitosta, jonka kadotin vaa’an alkuosasta ennen yläastetta, mutta tuolloin se oli lähimpänä. Opin luomaan itselleni hyvän kolmijakoisen salitreenin (neljäs kerta viikossa oli aerobista), ja sisarusteni sekä kuntosalin henkilökunnan avulla opin tekemään uusia liikkeitä puhtaasti.

Vanhojen tansseissa olin vielä hoikka, mutta sitten tuli abivuosi ja alkoholi, joka pilasi kaiken. Olin ihan kohtuukäyttäjä, mutta yölliset pizzat ja sunnuntaiset krapulat verottivat just sen verran, että paino alkoi nousta, eikä liikunta enää kiinnostanut. Paino pysytteli kuitenkin noin 65 kilon molemmilla puolilla, mutta tietenkään en ollut tyytyväinen, kun pari vuotta aikaisemmin se oli ollut lähellä 60-61kg. Välivuonna mulla oli aikaa liikkua, mutta myös aikaa juhlia, joten tilanne oli silloin aika plus miinus nolla. Sitten koitti railakas opiskelijaelämä, jossa ovat yhdistyneet niin kosteat juhlat, krapulamätöt kuin ihanat, mutta lihottavat kakkukestitkin. Todettakoon tässä, että pystyn syömään ällistyttäviä määriä ihan mitä tahansa. Kokonainen pizza, ei tuota ongelmaa. Litra jäätelöä, ei tunnu missään. Puoli kiloa karkkia, äkkiä on jo mahassa. Ja kun teki mieli, mähän söin. Paino pääsi vihdoin maksimiinsa keväällä, jolloin 70 oli niin lähellä, etten enää kestänyt sitä pettynyttä fiilistä. Mulla oli kyllä aivan kreisi kevät stressin puolesta, mutta nyt tiedän, että liikunta siihenkin olisi auttanut, eikä suklaa.

Nyt olen siis siinä tilanteessa, että painoa on tippunut ja liikunta alkanut maistua. Olen oppinut juoksemaan, mistä teen ihan oman postauksen jossain vaiheessa, ja olen oppinut tuntemaan oman kehoni tässä kahden ja puolen kuukauden aikana hyvin. Syöminen on sujunut mainiosti, sillä olen suunnitellut herkuttelut hyvin etukäteen, eikä se siksi ole lähtenyt käsistä. Enemmän siitä, miten mä sen tein, ja mitä tapahtuu jatkossa, on luvassa tällä palstalla.

Tässä siis vähän alustusta siitä, millanen tyttö Hop Hop -palstaa oikein pitää (vähänkö oli muuten vaikea keksiä taas nimi, toivottavasti en heti kyllästy siihen). Aion pitää tän palstan vain sporttisena hyvinvointipalstana, sillä mulla on muita hömpötyksiä varten oma blogi. Kirjoitin jo ylös muutamia, tai siis noin viistoista, postausideaa, joten paljon tuntuu olevan asioita mielessä. Nyt on siis ehdottomasti sellainen fiilis, että palstan perustaminen oli hyvä juttu! Teen muuten tuolle bannerille jotain persoonallista heti, kun pääsen Photarin ääreen.

Mutta hei, oikein mukavaa tiistaita sulle, ja tervetuloa lukemaan palstaani!