En nyt halua leimautua yhdestä asiasta kirjoittajaksi, mutta tämä aihe on minulle jokapäiväistä elämää ja tästä aiheesta olisin itse halunnut lukea suhteeni alkuaikoina ja toivon tuovani tietoa ja kannustustusta jollekkin joka on samassa tilanteessa kuin minä vielä vuosi sitten. 

Voisin alkuun kertoa suhteemme alusta ja kuinka ”ajauduimme” suhteeseen. 

Kaikki alkoi jo loppuvuodesta 2016 kun silloiseen työssäoppimispaikkaani tuli töihin uusi mies. Tämä ei ollut mitenkään uutta, koska kyseisessä työpaikassa vaihtuvuus on suurta johtuen tukityöllistämisestä yms. Kuitenkin, tämä uusi tulija ei oikeastaan herättänyt heti mielenkiintoani, olinhan silloin 16-vuotias enkä ajatellut parisuhdetta kenenkään, saati sitten keski-ikäisen äijän kanssa. Kuitenkin tulimme hyvin juttuun ja vitsailimme keskenämme (ei tosin mitään erikoista työpaikallani, jossa kaikki tulevat älyttömän hyvin toimeen keskenään). Kuitenkin arki jatkui normaalina ja olimme hyviä työkavereita. Kunnes tuli eräs tärkeä päivä kesällä 2017. Silloin meille tuli urakka, jonka hoidimme tämän miehen, (Kutsun häntä tästä eteenpäin M:ksi) kanssa. Sen 13 tunnin aikana nauroimme ja itkimme yhdessä työmääriä ja jonninjoutavia. Tämän päivän jälkeen aloimme puhua syvällisempiäkin asioita mm. sairauksista, pahoista oloista jne… 

Asuin ensimmäosessä omassa kodissani, enkä oikein osannut olla yksin kotona, mutten tuntenut kaupungista muita kuin työkaverini. Eräänä päivänä puhuimme M:n kanssa siitä kuinka kotona olo toisinaan jopa ahdisti minua ja aiheutti minulle dissosiaatiokohtauksia, joiden aikana en voi kontrolloida itseäni ja olen joskus viillellytkin kyseisten kohtausten aikana. M ehdotti että tulisin töiden jälkeen käymään hänen luonaan ja menisin illaksi kotiin. Tästä alkoi käymiseni hänen luonaan.  Pikkuhiljaa pääsimme pisteeseen, jossa olin yötä hänen luonaan. (Tosin niin, että hän nukkui olohuoneessa ja minä makuuhuoneessa) Siitä pikkuhiljaa siirryimme nukkumaan samaan sänkyyn ja vielä pidemmän ajan päästä myös ”heilutimme peittoja”. Tässä mieheni on ollut ihana: hän ei missään vaiheessa painostanut minua petihommiin tai mihinkään muuhunkaan. Päinvastoin, yksi ilta kun sanoin että olen valmis, M sanoi että nukutaan nyt yön yli ja katsotaan huomenna.

Helmikuussa 2018 lähdimme käymään mökillä. Olimme yhteistuumissa päättäneet vaihtaa kihlat tuona iltana. Epätoivoisen sormusten metsästyksen jälkeen saimme haluamamme sormukset ja ajoimme mökille jossa mieheni polvistui ja kosi. Siitä asti sormeani on koristanut minulle mittaamattoman arvokas aarre, rakkautemme sinetti.

Pääpiirteittäin siis olen älyttömän onnellinen ja iloinen elämäämme. Kuitenkin voin kertoa muutamia niitä jo lupailemiani miinuksia:

• Salailu Olemme joutuneet yhteistuumissa salaamaan suhdettamme. Suhteestamme ei tiedä kuin mieheni lapset perheineen, muutama mieheni ystävä ja sukulainen.

• Pelko menetyksestä Kieltämättä usein on pieni pelko persiissä. Vaikka olisimme yhdessä siiihen asti kun kuolema meidät erottaa, todennäköisesti jään silti leskeksi ja vieläpä verrattain varhain. Mieheni sairastelu on minulle aina kova paikka. Niinkun on kyllä minun sairauteni miehelleni. Myös oma epävarmuus tuo toisinaan ajatuksia siitä, että mieheni löytää jonkun ”helpomman” jonka kanssa ei tarvitse miettiä tämän listan asioita.

• Katseet ja asenteet Onko ikävämpää kuin se että käyt puolisosi kanssa esimerkiksi ruokakaupassa ja puhutte vain vaikkapa illan ruuasta ja näet vieressä olevien ihmisten katsovan vihaisesti kuin olisimme suunnitelleet palkkamurhaa S-marketin kylmähyllyllä? Toinen hyvä esimerkki oli kerta kun jouduimme tilaamaan miehelleni ambulanssin hengenahdistuksen takia. Ensihoitaja kysyi minulta olenko lähiomainen, tytär tai vastaava. Vastasin olevani puolio ja minuun kohdistettiin niin vihainen katse, etten ole toista nähnyt. Koko aikana minulle ei kerrottu mitään eikä edes kysytty haluanko lähteä tueksi kun rakkaani siirrettiin yöksi tarkkailuun.

Kuitenkin plussia on niin paljon enemmän kuin miinuksia, että olen älyttömän onnellinen suhteeseeni. Mielestäni rakkaus ei katso ikää, sukupuolta, ekonomista asemaa tai mitään muutakaan. Tärkeintä on, että kaksi ihmistä tekevät toisensa onnelliseksi ja täysinäisiksi. Rakastakaa peloista tai ”oudoista ja epätavallisista tilanteista” huolimatta!