Tämä on kolmas kerta kun vaihdan blogin nimeä. Suurimpana syynä tähän on ollu se, että kaikki edelliset olivat todella huonoja. Nykyinen on huonoin tähän asti. Ehkä niin huono, että olen siihen tällä hetkellä tyytyväinen.

Kun perustin blogin, päätin tehdä elämänmuutoksen, jossa nimenomaan muutan prioriteetteja (tänään vasta tajusin tämän). Ja nyt huomaan, että homma alkaa lipsumaan. Oon moneen kertaan tajunnut kuinka vaikeata on lisätä omaan elämään uusia rutiineja. Vahvasti puskee vanhat hyväksi todetut rutiinit ja uudet helposti unohtuvat. Yksi näistä on tämän blogin pitäminen. Kuinka naurettavan helppoa tänne on loppujen lopuksi tulla kirjoittamaan. Ei tarvitse edes oikeata aihetta, kirjoittaa vaan, kuten aikasemminkin. Tämä on kuitenkin tuntunut hirveän vaikealta. En tiedä miksi. Toinen uusi rutiini, jota on olen kovalla kädellä yrittänyt saada arkielämään on kuntoilu. En ymmärrä miksi sekin on niin jumalattoman vaikeata. Riittää vaan, että olet syönyt, juonut ja sitten vaan lähet salille. Noh eii. Ei se ikinä niin mene. Nyt olen varannut tätä kirjoittamista varten 20min, jonka jälkeen lähden varmasti salille ja olen tänään tuplasti iloinen. 

Sain erinomaisesti suoritettua kaikki kevään opinnot ja nyt on kesätyöt menossa. Monet paskat muistot ovat nousseet pinnalle vuoden jälkeen. Jo ensimmäisellä viikolla tajusin, ettei nykyinen työ ole sitä mitä haluan tehdä. Tokalla viikolla tajusin, ettei työssä ole mitään vikaa vaan työkavereissa. Kolmannella viikolla tajusin, että vika ei ole täysin työkavereissa, vaan hieman minussanikin. Neljäs viikko lähtee huomenna käyntiin. Innolla odotan mitä tuleman pitää. 

Lopuksi meinasin avautua hallituksen naurettavasta leikkausohjelmasta, mutta ajattelinkin jättää sen väliin. Sen sijaan sanon vain, että ihmiset ovat tyhmiä, kun äänestävät vääriä ihmisiä päättämään meidän asioista. En tue nykyistä menoa, enkä pidä sellaisesta Suomesta, mihin se on muuttumassa.

Taas aika on vierähtänyt ilman uusia postauksia. En edes muista milloin ja mitä viimeksi tänne kirjoitin, enkä toisaalta edes välitä. Jatkan tarinaani siitä mistä haluan. Sain suoritettua viiden viikon työharjoittelun syömishäiriöosastolla. Kokemus oli loistava vaikka monelta osin muistutti paljon työtä, jota olen aikasemmin tehnyt. Tämä kokemus kuitenkin avasi silmiäni uudestaan, ja oivalsin sen missä olen oikeasti todella hyvä. Tämä kokemus päällysti tieni, jonka olin aikasemmin valinnut, mutta mitä pitkin en vielä kävellyt. Nyt kävelen. Itse asiassa pyöräilen, koska se säästää aikaa ja se on kivaa. Paitsi silloin kun on pää on täynnä ajatuksia ja musiikki vaikuttaa huumeen tavoin.

Löysin työharjoittelun aikana myös oman roolini. En ole se ihminen, joka näsäviisaasti käyttää älyttömiä sivistyssanoja ja luulee olevansa tosi siisti tyyppi. En ole se ihminen, joka nalkuttaa asioista, joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä. En ole se ihminen, joka yrittää kerätä itselleen suosiota nuoleskelemalla ja olemalla supermukava. Kaikki tietää, että se on teeskentelyä. En ole myöskään se ihminen, joka tulee myöhässä töihin ja lähtee etuajassa kotiin. Olen kaikkea muuta.

Olen myös löytänyt polun, joka kulkee asfaltoituneen tieni vieressä. Polku löytyi, kun kävin kouluni opiskelijakuntani Uusi ilme -tapahtumassa. Odotin farssia ja sain myös sitä. Mutta sain myös paljon inspiraatiota pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseen. Toteuttaminen vaatii kuitenkin paljon harjoittelua, suunnittelua ja jatkuvaa inspiraation hakemista. 

Kuulostan järkyttävän salaperäiseltä, mutta tämä on paras tapa edetä näissä asioissa.