Kirjoitin joku aika sitten postauksen siitä, miten joskus tuntuu, että kahden pienen lapsen kanssa elämä muuttuu toisinaan yhdeksi pitkäksi valvotuksi yöksi, epätoivoiseksi vaiheeksi. Sain ihania kommentteja, kaipaamaani vertaistukea. Kiitos siitä. Siis oikeasti, kiitos. Koskaan elämässäni internet ei ole vielä tarjonnut minulle samanlaista hyvää mitä sen postauksen myötä sain. 

Minulta myös kysyttiin miksi itse olen tehnyt lapsia. Totta puhuakseni, en ole asiaa oikeastaan miettinyt noin. Että olisin ryhtynyt jossain vaiheessa järkevän spekuloinnin jälkeen tekemään lapsia. Rakastuin, lähestyin kolmeakymppiä, tunsin tarvetta saada rakkaudelleni konkreettisia seurauksia, sitten olinkin jo raskaana. Ja kohta uudestaan. Niinpä olen miettimällä miettinyt miksi itse lähdin tähän lapsihommaan. Vastaan tuohon kysymykseen nyt kirjoittamalla lapsilleni avoimen kirjeen.

Rakkkaat lapseni!

Kun tapasin isänne, miehen, joka mullisti elämäni, ajattelin aikalailla heti, että haluan nähdä tuon miehen ja minun jälkeläiset. Halusin antaa konkreettisesti eteenpäin jotain siitä, miltä tuntui yhdistyä ihmisen kanssa, joka ymmärtää, rakastaa ja arvostaa. Kun puhuin suhteemme alussa isällenne ajatuksistani maailmasta ja elämästä, tunsin kuinka hän katsoi minua hyväksyvästi ja kunniottavasti. Loimme yhdessä katsomuksen, jota sen suuremmitta suunnitelmitta halusimme jakaa teille, omille lapsillemme. Toivoimme kovasti saavamme lapsen, vaikka meillä ei ollut kovin stabiili elämäntilanne. Ajattelimme, että ne tunteet jotka jaoimme keskenämme, eivät voi tuoda mukanaan muuta kuin hyvää. Sitten poikani, sinä synnyit ja se oli ihanaa. Teimme siskosi yhtä pienellä mietinnällä kuin sinutkin ja vaikka pieni ikäeronne on välillä saanut meidät loputtoman väsyneeksi, emme voisi kuvitella enää elämää ilman teitä, emme haluaisi edes kuvitella elämää ilman teitä.

Haluan opettaa teille jotain, mitä ei koulukirjoista opita. Haluan näyttää teille, mitä on hyvä elämä ja haluan näyttää, että siihen kuuluu myös vastoinkäymisiä. Haluan jakaa arvoni teidän kanssa, mutta samalla antaa teille työkalut oman tien löytämiseen. Haluan tutustua teihin tavalla, jolla ei voi tutustua kehenkään toiseen ihmiseen kuin omaan lapseensa. Haluan keskustella teidän kanssa nyt alkuun kaivinkoneista, muurahaisista ja helistimen äänestä. Tulevaisuudessa haluan keskustella teidän kanssa siitä, onko yksi plus yksi todella kaksi ja lopulta haluan keskustella teidän kanssa siitä miten te tätä maailmaa katsotte. Mitä te näette kun katsotte toisia ihmisiä, uusia paikkoja ja tulevaisuutta. Haluan oppia teiltä ihan yhtä paljon kuin te opitte minulta. En minä ole vuosiin tajunnut pysähtyä katsomaan miten erikoiselta puron virtaava vesi todella näyttää, enkä ole pitkiin aikoihin muistanut miettiä kumpi on tärkeämpää, puhtaat ja ehjät housut vai hiekkakasassa piehtarointi. Te olette saaneet minut irti siitä aikuisuuden perisynnistä, jossa ajatellaan asioiden nyt vain olevan näin. Alle kahdessa vuodessa olette näyttäneet minulle, että maailma ei ole niin valmiiksi selitetty kun olen jossain vaiheessa alkanut uskomaan.

Poikani, olen veikannut sinusta kasvavan rohkea ja aktiivinen. Olen miettinyt, että olet myös herkkä. Sitten olen huomannut, että minun on ihan turha veikata ja miettiä sellaisia asioita. Sinä näytät minulle jatkuvasti, että en voi lokeroida sinua, niinkuin en voi lokeroida muitakaan ihmisiä. Olet niin monipuolinen ja monimuotoinen olento, että tiedän sinun vielä yllättävän minut uudelleen ja uudelleen. Katson sinua niin usein ihaillen kyvykkyyttäsi nauttia miltei kaikesta mitä ympärilläsi on. Sinua ei pidättele mikään ja se on ainoastaan hyvä asia.

Tyttöni, olet selviytyjä. Näen sinussa paljon minua. Mutta silti joka päivä huomaan miten olet aivan oma yksilösi. Olet kuin jokin abstrakti asia, jotain mitä ei voi laittaa talteen valokuva-albumiin, jotain mitä ei voi toisille selittää. Suusi kääntyy hymyyn, vaikka itse olisin valmiina itkemään. Vaadit minulta paljon, niinkuin sinun kuuluukin. Mutta se mitä kaikkea tietämättäsi annat minulle takaisin, on jotain mitä kukaan ei ole minulle ennen antanut. 

Olen tuntenut itseni aina melko hyvin. Olen ollut rohkea ja seissyt päätöksieni takana. Olen myös osannut myöntää virheeni. Olen tiedostanut vahvuuteni. Mutta vasta teidän kanssa olen tajunnut, että olen oikeasti henkisesti ja fyysisesti todella vahva. Vaikka välillä tunnen olevani mitätön, avuton ja lohduton, niin te saatte minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja oikeaksi. Mutta ette te sitä varten ole olemassa, todellakaan. Te olette olemassa, koska joskus kun ihminen ei enää pysty sanoin kuvaamaan rakkauttaan toiseen ihmiseen, sen näyttää teoin. Ja niistä suurista rakkauden teoista syntyy joskus jotain käsittämätöntä, sellaista kuin te. En osaa sanoa muuta olemassaolonne syyksi kuin rakkaus. Ehkä kohtalo, mutta en ole varma uskonko itse sellaiseen. Teidät on tekemällä tehty, mutta motiivit sille teolle on jotain taianomaista, jotain sellaista mistä joskus luen teille saduista, tähtiä ja sateenkaaria, asioita jotka ovat olemassa, mutta joita ei voi koskettaa. Asioita, jotka ovat meille ihmisille kauniita ja jotenkin yliluonnollisia, ihmeellisiä. Joskus sellaiset asiat ja tunteet pitää saada konkretisoitua, siten tekin olette saaneet alkunne.

En oikein ole vielä selvillä omasta roolistani teidän elämässä. Tiedän että tehtäväni on ruokkia teidät, pitää teidät terveinä ja rakastettuina. Toivon todella, että pystyn antamaan teille sellaisia rakennuspalikoita elämään, jotka päällekäin pinottuina eivät horju samalla tavalla kuin ne puiset palikat joita yritämme kerta toisensa jälkeen pinota torniksi. Mutta en ole varma onko sellaisia palikoita olemassakan. En aio jauhaa teille valmiiksi yhtäkään ajatusta, en selittää yhdenkään laulun tarkoitusta. En tule kertomaan teille mihin uskoa, miten tuntea, mistä tykätä. Haluan auttaa teitä ymmärtämään, mutta yhtälailla haluan, että te autatte minua ymmärtämään. Tiedän, että teistä tulee viisaita, kauniita ja hyviä. Se miten te sitä tulette ilmaisemaan, on täysin oma päätöksenne. En ole teidän yläpuolellanne, en alapuolella. Olemme isänne kanssa nyt ja aina teidän rinnalla, tasavertaisina, huolehtivaisina, ylpeinä ja varmaan joskus vähän epäuskoisinakin. 

Mutta ennenkaikkea olemme aina teidän tukena. En voi kuvitella sellaista asiaa, joka minut teistä erottaisi. Välillä minun on vieläkin vaikea kuvitella, että te olette minusta ja isästä tulleet, meidän lihaa ja verta. Kun katselen teitä, ajattelen etten minä tiennyt olevani niin hyvä, että onnistuisin tekemään jotain noin hienoa, erityistä. 

Mutta siinä te olette. Kun tunnette epävarmuutta, katsotte minuun kysyvästi ja odotatte minun nyökkäystä. Jos tiedätte tekevänne jotain mitä ei pitäisi tehdä, välttelette katsettani. Kun teette jotain uutta ensimmäistä kertaa ihan itse, katsotte minua riemuissanne ja ylpeänä. Samoin minä katson teitä. Haen teiltä hyväksyntää, rakkautta ja rajoja samalla tavoin kuin tekin haette niitä minulta. Olen teille turvallinen, rakastava ja ankarakin aikuinen, teidän äiti. Te ette vielä sitä tajua, mutta te asetatte samalla tavalla uusia rajoja minulle, saatte minut kokemaan uusia tunteita, ohjailette minun kasvuani. 

Olen tehnyt teidät rakkaudesta, hyvästä uskosta, ajatuksesta, että voin muuttaa maailmaa tekemällä kaksi uutta ihmistä tänne. Nyt olen tajunnut, että olen saanut teidät, koska olen itsekin tarvinnut niitä asoita joita minä teille annan. Ette ole minun kuviani, ette minun jatkeeni tähän maailmaan. Olette minun perheeni, minun turvasatamani, minun suurennuslasini tähän maailmaan. En usko sellaiseen, että on joku ihmistä suurempi joka antaa kahden ihmisen lisääntyä, en usko jumalan tahtoon antaa jollekkin lapsia tietyssä tilanteessa. Mutta uskon, että vaikka teidät saadaksemme, minun ja isänne on täytynyt fyysisesti näyttää toisillemme rakkautemme, on siihen sekoittunut jotain muutakin, taikaa. 

En tiedä tulenko onnistumaan äitinä. Miten siinä voisi toisaalta epäonnistuakaan? Olen teidän äiti, te minun lapsiani. Meillä on side, jota ei mitata onnistumisina. Teidän yksikään teko ei tule koskaan määrittelemään minua äitinä, toivon myös että omat tekoni eivät tule määrittelemään koskaan teitä. Toistemme teoilla ei ole väliä sen siteen kanssa, joka välillämme on. Se on yksi niitä asioita tässä maailmassa jotka oikeasti vain on. Ja onneksi on, koska se side on nykyään minun kotini, suurin rakkauteni.

Te ette ole koko elämäni, minä olen paljon muutakin kuin teidän äiti. Mutta teidän takianne tekisin mitä vain, teidän rakkautenne merkitsee minulle enemmän kuin yksikään muu asia koko maailmassa. Rakkauteni teitä kohtaan on ainutlaatuista ja suurempaa kuin mikään muu voima mitä koen tai tunnen. 

Minä rakastan teitä, nyt ja aina.