Maidoton lohipiirakka
Tein eilen lohipiirakkaa. En ole ennen tehnyt suolaista piirakkaa maidottomana. Onneksi nykyään löytyy jos jonkin näköistä korvaavaa tuotetta lehmänmaitotuotteiden tilalle. Meillä on jonkin aikaa käytetty Oatlyn iMat fraichea kermaviilin ja ranskankerman sijasta. Piirakkahan syntyi lopulta, ajatustyön jälkeen, todella helposti ilman lehmänmaitoa ja oli todella hyvää. Itse söin lohipiirakan kanssa vielä edelliseltä päivältä jääneet kaksi keitettyä perunaa, jotka pyörittelin jääkaapissa olleen lopun peston kanssa. Laitoin pohjalle hieman rucolaa ja yhdistelmä oli kyllä täysin omaan makuuni.
Maidoton lohipiirakka
Pohja
- 4 dl (täysjyvä) vehnäjauhoja
- 1 tl suolaa
- 1 dl kauramaitoa
- 1/2 dl oliiviöljyä
Sekoita suola jauhoihin. Kaada sekaan kauramaito ja oliiviöljy. Sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Öljyä kevyesti piirakkavuoka oliiviöljyllä. Levitä taikina käsin vuokaan tasaisesti pohjalle ja reunoille. Paina pohjaan reikiä haarukalla.
Täyte
- 150g kylmäsavulohta
- 1 prk kasvipohjaista ranskankermaa (iMat fraiche, Oatly)
- 1 luomu kananmuna
- 1 pieni punasipuli
- 2 rkl sitruunamehua
- ripaus suolaa ja mustapippuria
- tilliä
Kuori ja hienonna punasipuli. Hienonna tilli (jätä vähän koristelua varten). Paloittele viipaloitu kylmäsavulohi hieman pienemmiksi paloiksi. Sekoita kaikki aineet sekaisin kulhossa. Kaada täyte pohjan päälle tasaisesti. Paista 200 asteessa 40 minuuttia. Koristele tillillä.