Kookosletut mansikoilla

IMG_6271.JPG

Olen lettujen ystävä. Muistan kun joskus lapsuudessani isoäitini paistoi mökillä muurinpohjalettuja. Letuissa käytetty maito oli yleensä haettu suoraan läheiseltä tilalta ämpärillä ja muistan sen, että haettaessa maito oli vielä lämmintä. Lettutaikinan tekemisestä en muista mitään, mutta paistamisen muistan. Iso muurinpohjapannu lämmitettiin ulkona käryävän kuumaksi ja paistaessa ei voissa säästelty. Edelleen ainakin mielikuvissa ja muistoissa maailman parhaita lettuja. Eipä isoäiti taida vieläkään voissa tai sokerissa säästellä, mutta isoäidin tekemiä muurinpohjalettuja ei ole aikoihin syöty.

Mitkäköhän asiat jäävät meidän lastemme mieleen muistoiksi lapsuudesta. Toivottavasti voimme kolmenkymmenen vuoden päästä jutella kaikesta siitä mitä tapahtuu juuri nyt eli heidän lapsuudestaan. Voisi ainakin kuvitella, että osa muistoista liittyy ruokaan. Kuvissa näkyviä lettuja eivät pojat varmaankaan muista, mutta ehkä sen että meillä paistettiin lettuja. Näiden lettujen kanssa syötiin survottuja luomu mansikoita chiansiemenillä. Viime kesänä ostetut mansikat ovat niin makeita, että eivät kaipaa makeutusta. Mansikoiden joukkoon lisättävät chiansiemenet turpoavat ja sitovat itseensä nestettä, jolloin koostumus on hieman hillomainen.

IMG_6264.JPG

Kookosletut (n. 25 pientä lettua)

  • 2 dl kookosmaitoa
  • 2 dl vettä
  • 1 kananmuna
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • suolaa
  • 1 rkl kookoshiutaleita
  • kookosöljyä tai voita paistamiseen

Sekoita yhteen kookosmaito, vesi, muna ja suola. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja kookoshiutaleet. Sekoita tasaiseksi. Anna turvota vähintään puoli tuntia. Paista kookosöljyssä tai voissa ja tarjoile marjojen tai hillon kanssa.

 

IMG_5029.JPG

Helppo mansikka-chiahillo

  • 100g pakaste mansikkaa
  • 2 tl chiansiemeniä
  • (tarvittaessa makeutusta esim. hunajaa tai sokeria)

Sulata mansikat. Survo mansikat rikki haarukalla. Sekoita joukkoon chiansiemenet. Anna siementen turvota noin 10 minuuttia. Makeuta tarvittaessa ja syö lettujen, puuron tai jogurtin kanssa.

 

koti ruoka-ja-juoma

Caesarsalaatilla täytetty bagel

IMG_6206.JPG

Tajusin, että en ole muuten koskaan tehnyt itse bageleita. Tämä asia pitää korjata piakkoin. Etsin jo käsiini ohjeenkin, joten katsotaan koska innostun kokeilemaan. Kuvissa näkyvät bagelit on siis ostettu kaupan paistopisteeltä. Täytteeksi laitoin caesarsalaattia ilman krutonkeja. Niin hyvää. Kun kesä koittaa ja ulkona on vielä mukavampi syödä eväitä ovat nämä loistava vaihtoehto syötäviksi retkellä.

Aurinkoista lauantaita kaikille!

IMG_6203.JPG

Täytetty bagel

Tee caesarsalaatti ilman krutonkeja. Paahda puolitettu bagel. Voitele tuorejuustolla. Täytä caesarsalaatilla.

 

koti ruoka-ja-juoma