Maidoton riisipuuro ja kaneliset päärynäpalat
Halusin tietää miltä riisipuuro maistuu kauramaitoon tehtynä ja hyvältähän se maistui.
Keittäminen onnistui aivan samalla tavalla kuin lehmänmaitoon tehtäessä. Luin jostain että kauramaidosta on myös helppo tehdä uunipuuroa. Sitä ei tarvitse sekoittaa ollenkaan sen ollessa uunissa. Se ei myöskään kuulemma kuohu samalla tavalla kuin lehmänmaitoon tehty ja siihen ei muodostu pinnalle kalvoa. Itse pidän enemmän keitetystä riisipuurosta, mutta voisihan tuota uunipuuroakin kokeilla.
Täytyy myöntää, että täysmaitoon keitetty puuro on kyllä rasvaisemman ja täyteläisemmän makuista. Mutta jos puuroa syystä tai toisesta täytyy tehdä ilman lehmänmaitoa, suosittelen kokeilemaan kauramaitoa tai kookosmaitoa. Kookosmaitoiseen reseptiin pääset tästä. Itse pidin jopa hieman enemmän tästä kauramaitoon keitetystä versiosta kuin kookosmaitoisesta, mutta ne ovat niitä makuasioita.
Riisipuuron kanssa söimme päärynäpaloja, jotka laitoin kattilaan pienen siirappi määrän kanssa ja maustoin kanelilla. Tähän sopivat erinomaisesti hieman kovat päärynät, koska silloin palat pysyvät paremmin kasassa. Tietysti mitä kovempi päärynä sitä pidempi keittoaika.
Näillä jouluisilla riisipuuro kuvilla toivotan kaikille rauhallista ja herkullista joulua!
Riisipuuro (4:lle)
- 2 dl vettä
- 2 dl puuroriisiä
- 1 l kauramaitoa
- 1 tl suolaa
Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon puuroriisi. Keitä muutaman minuutin ajan, jotta vesi imeytyy riisiin. Lisää kauramaito ja sekoita. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 40 minuuttia, välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon suola ja tarjoile kanelisten päärynöiden tai kauramaidon ja kanelin kanssa.
Kaneliset päärynäpalat (2-4:lle)
- 2 päärynää
- 2 rkl siirappia
- 1 tl kookosöljyä
- 1/2- 1 tl kanelia
Kuori ja paloittele päärynät. Laita kattilaan kookosöljy ja siirappi. Kuumenna ja lisää sekaan päärynäpalat. Päärynöistä irtoaa hieman nestettä. Keitä paloja välillä sekoittaen noin 5-10 minuuttia, päärynöiden kypsyydestä riippuen. Päärynät ovat valmiita kun niistä tulee hieman läpikuultavia ja pehmeitä, älä keitä niitä rikki. Lisää joukkoon kaneli ja syö riisipuuron päällä kauramaidon kanssa.