Kolmen raaka-aineen Fudge (maidoton, gluteeniton, ilman valkoista sokeria)

IMG_5212.JPG

Käytin aiemmin näihin vegaanisiin herkkuihin maapähkinävoita ja sitä oli vielä jäljellä. Selailin blogeja ja löysin tämän helpon ja makean reseptin. Muokkasin reseptiä sen verran että puolitin sen ja vaihdoin agavesiirapin hunajaan. Jätin myös pois vaniljajauheen, koska meillä ei ollut sitä. Söimme näitä jälkiruoaksi kun saimme poikien kanssa lounasvieraita. Viimeiset herkut söin muutamana aamuna puuron joukossa, nam.

IMG_5218.JPG

Reseptin löysin ruotsalaisen Karolinen blogista, Det gröna skafferiet. Blogista löytyy esimerkiksi sesongin mukaisia kasvisruokia sekä kauniita ja inspiroivia kuvia. Kotitekoinen pähkinöistä tehty cashewmozzarella kuulostaa ainakin kiehtovalta. Sitä voisi kokeilla kun tulee kesä ja saa taas mehukkaita tomaatteja.

IMG_5201.JPG

Fudge (n. 12 kpl)

  • 1/2 dl maapähkinävoita
  • 1/2 dl kookosöljyä
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja anna sulaa miedolla lämmöllä. Sekoita kunnolla ja kaada muotteihin tai leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Laita jääkaappiin tai pakastimeen. Ja eikun nauttimaan.

koti ruoka-ja-juoma

Maukas kaalilaatikko, klassikko

IMG_5456.JPG

Laitoin tunnisteisiin uuden kategorian, klassikot. Kokoan klassikoihin niitä arkiruokareseptejä joita jo mummokin on tehnyt. Tai sellaisiksi ne ainakin usein mielletään. Siis ruokia jotka vuodesta toiseen pitävät pintansa. Raaka-aineet ovat usein ohjeissa melkein samat, mutta silti joka kodissa maku on aina hieman eri. Ensimmäisenä klassikoihin pääsi kaalilaatikko. Tällä ohjeella kaalilaatikosta tulee oikein pehmeää ja maukasta. Salaisuus on laatikon sekoittaminen kesken paiston. Kellonajat sekoitusten välillä eivät ole niin tarkkoja. Kaalilaatikon kanssa maistuvat puolukat; hillona, survoksena tai vaikka sellaisenaan. Meillä tehdään yleensä survos soseuttamalla sauvasekoittimella kohmeisia puolukoita niin, että osa puolukoista jää kokonaisiksi. Ripaus sokeria ja survos on valmis tarjottavaksi laatikon kanssa.

IMG_5480.JPG

Kaalilaatikko

  • n. 1kg valkokaalia (n. 1 litra vettä keittämiseen)
  • 1 dl puuroriisiä (2 1/2 dl vettä keittämiseen)
  • 1 sipuli
  • 1/2 dl siirappia
  • 400g naudan jauhelihaa (mielellään luomua)
  • 1 tl timjamia, 1-2 tl kuivattua meiramia
  • suolaa ja mustapippuria
  • muutama nokare voita

 

  1. Keitä puuroriisi vedessä melkein kypsäksi eli noin 10 minuuttia. Siirrä sivuun.
  2. Pilko kaali pieniksi paloiksi/suikaleiksi. Laita kaalit isoon kattilaan ja lisää vettä niin, että kaalinpalat melkein peittyvät, suurinpiirtein litran verran. Lisää reilusti suolaa. Keitä 20 minuuttia.
  3. Hienonna sipuli ja paista se pannulla yhdessä jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla.
  4. Kun kaalit ovat kiehuneet 20 minuuttia, kaada noin 3 dl keitinvettä pois kattilasta, mutta säilytä se (lisää se tarvittaessa loppuvaiheessa laatikon joukkoon).
  5. Sekoita kaali+neste, jauheliha, puuroriisi, siirappi ja mausteet. Maista ja lisää halutessasi siirappia tai mausteita. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja lisää päälle muutama voinokare (jos haluat maidottoman laatikon jätä voi pois).
  6. Paista 200 asteessa noin kaksi tuntia, sekoita paiston aikana kaksi/kolme kertaa. (Lisää tarvittaessa sivuun otettua nestettä.) Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.

 

koti ruoka-ja-juoma