Kuskussalaatti vuohenjuustolla ja granaattiomenansiemenillä

IMG_5256.JPG

Tässä taas tällainen yhden naisen lounassalaatti. Kuskus (/couscous) on täyttävä ja helppo raaka-aine salaattipohjaksi, silloin salaatista voi tehdä lämpimän/haalean tai kylmän. Olen monesti tehnyt eri juhliin kylmän kuskussalaatin paistetuilla kasviksilla ja fetalla. Nyt meillä oli jääkaapissa pieni pala vuohenjuustoa ja pöydällä paprikat, jotka piti käyttää pois mahdollisimman pian. En olisi laittanut niitä keltaisia suippopaprikoita sellaisenaan salaattiin, koska ne eivät oikeastaan maistuneet miltään tai eivät ainakaan kovin hyviltä. Oli siis helppo päätös paistaa ne pannulla ja laittaa kuskussalaatin joukkoon. Muuten hieman tylsän värinen salaatti sai päälleen jääkaapista loput granaattiomenansiemenet ja muuttui aika houkuttelevan näköiseksi. Lisukkeena taas miehen tekemää juureen leivottua leipää.

IMG_5248.JPG

Salaatti (1:lle)

  • 1/2 dl kuskusia
  • 3/4 dl vettä
  • 2 pientä keltaista suippopaprikaa (yhteensä 130g)
  • 1/2 punasipuli
  • 1 pieni porkkana
  • 50g vuohenjuustoa
  • 3 rkl granaattiomenansiemeniä
  • paistamiseen 1 rkl oliiviöljyä, maustamiseen timjamia, suolaa, pippuria
  • kastike: 1 tl hunajaa, 2 tl hyvää balsamicoa, 2 rkl oliiviöljyä

Varaa tarpeeksi iso kulho koko salaatille. Laita kuskus kulhoon. Kiehauta vesi ja kaada kuskusien päälle, peitä kulho kelmulla ja anna turvota (10 min). Paloittele paprikat, viipaloi punasipuli ja höylää porkkanasta siivuja (kuorimaveitsellä tai parsankuorimaveitsellä). Tee kastike: sekoita kaikki aineet hyvin keskenään. Kaada kastike turvonneen kuskusin joukkoon, sekoita haarukalla sekaisin. Paista paprikanpalat ja punasipuliviipaleet n. ruokalusikallisessa oliiviöljyä melko kuumalla pannulla, jotta paprikat saavat hieman väriä, mausta suolalla, timjamilla ja pippurilla. Laita paistetut paprikanpalat ja sipuli suoraan pannulta kuskusien joukkoon kulhoon. Lisää kulhoon porkkanasiivut ja viipaloitu vuohenjuusto. Sekoita ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa. Kaada salaatti lautaselle ja koristele granaattiomenansiemenillä.

Koti Ruoka ja juoma

Vinkkejä granaattiomenan käsittelyyn…

image.jpeg

Granaattiomenat ovat talvella sesongissa. Olemme aiemmin puolittaneet granaattiomenan ja lyöneet lusikalla granaattiomenan puolikkaan pohjaan samalla pitäen puolikasta ison kulhon yläpuolella, jolloin siemenet putoavat kulhoon. Se on melko nopea tyyli, mutta samalla aika iso osa siemenistä menee rikki ja kulhon pohjalla on aika paljon nestettä/mehua. Toinen tapa jolla siemenet saa ehjinä, melko vähällä sotkulla kuorestaan pois on kuvissa näkyvä tapa eli granaattiomenan lohkominen. Tämä tosin vaatii hieman harjoittelua eikä varmasti ensimmäisellä kerralla vaikuta niin nopealta ja helpolta, mutta usko pois kyllä toisella kerralla homma sujuu jo helpommin.

 

IMG_4179.JPG

 

Netistä löytyy myös videoita jos kuvista ei juttu oikein aukea. Tässä kuitenkin vielä selitykset kuva kuvalta:

  1. Granaattiomena ja pieni veitsi
  2. Halkaise päältä ”hattu” pois ja koverra keskeltä valkoinen osa pois.
  3. Käännä ja poista pieni osa pohjasta (halkaise siis pohjastakin osa pois)
  4. Vedä veitsellä pintaviiltoja siemenrykelmien välistä.
  5. Ei siis syviä viiltoja.
  6. Viiltoja ympäri koko granaattiomenan.
  7. Laita peukalot granaattiomenan keskelle ja vedä lohkoja peukaloilla sivuille. Irrota kaikki lohkot.
  8. Putsaa pois vaaleaa ohutta kuorta.
  9. Irroita varovasti siemenet lohkoista. Suosittelen kuitenkin laittamaan päälle essun tai jonkin muun kuin sen valkoisen suosikkipaidan.
Koti Ruoka ja juoma