Ladataan...

Viikonloppuna juhlittiin babyshowereitani. On siis aika kirjoittaa raskausajasta, nyt kun vielä olen raskaana. ;) 

Monella ystävälläni on ollut vaikea raskaus. Olinkin jo vähän ehtinyt pelätä, että oma raskaus olisi yhdeksän kuukautta saikkua. Ensin kauhea pahoinvointi, sitten liitoskivut ja ennenaikaiset supistukset, ja loppuvaiheessa selkäkipu ja nukkumisen estävä närästys. Yllätys olikin suuri, kun uhkakuvat eivät toteutuneetkaan.

Itselleni se oli tietenkin erittäin tervetullut yllätys ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, ettei ylimääräisiä huolia ole ollut. Raskauteni on ollut todella helppo; maha on kasvanut tasaista tahtia ja kulkenut kiltisti mukana. Sen sijaan tuntuu, että erilaiset hyvänpäivän tutut ovat joutuneet pettymään uudestaan ja uudestaan. "Hyvänen aika, miten oikein voit?!" on varmaan yleisin kysymys mitä raskaana oleva kuulee. Kutakuinkin syyskuulle asti masu oli niin pieni, että aidosti hämmästyin aina huolestuneita uteluita. En kuitenkaan ajatellut 24/7 olevani raskaana. En nyt sitä seikkaa unohtanutkaan, mutta se ei ollut ainoa päässäni pyörivä tai identiteettiäni määrittävä tekijä. 

Tästä keskustelu eteni aina tuttua rataa:

- Miten voit?

- Kiitos hyvin, entä sinä?

- Onko ollut rankkaa?

- Ei

- Onko ollut vaivoja?

- Ei

- Onko erikoisia mielihaluja

- Ei 


 

On tottakai ihanaa, että ihmiset huolehtivat voinnistani. Välillä kuitenkin tuntui, että varsinkin puolitutut ja satunnaiset taksikuskit suorastaan janosivat mehukkaita raskauskertomuksia ja pettyivät kun minulla ei ollut niitä heille tarjota. Okei, tunnustetaan; petyin vähän kyllä itsekin, kun sitä outoa ruokahimoa ei koskaan tullut. 

Alkuraskaudesta kärsin lievästä iltapahoinvoinnista - tai ehkä etovuus kuvaa tilannetta paremmin. En oksentanut kertaakaan ja aika nopeasti opin taktikoimaan niin, että syön iltaruoan ennen kuutta. Loppuilta meni sitten leppoisasti sohvalla pötkötelen mehukeiton ja jugurtin voimin. Pahoinvointia ei jatkunut kovin pitkään ja oli itse asiassa aika kivaa rauhoittaa illat kotoilulle. Pyrin arjessani syömään terveellisesti, enkä yleensä juo mehuja tai syö sokeroituja jugurtteja. Kun energiaa kuitenkin tarvittiin, oli ihanaa ottaa ilo irti tästä poikkeutilanteesta. Sallin kerrankin itselleni ihanat maustetut hedelmäpommijugurtit ja sokeroidut mustikkakeitot. Maistelin kaupan mehuhyllyn läpi ja nautiskelin eksoottisista makusekoituksista. Varsinaisia raskuashimoja minulla ei ole ollut, mutta erilaiset raikkaat asiat ovat maistuneet hyvin. Odotankin kauhulla missä kunnossa hammaskiilteeni on mehunkittaamisen ja sitrushedelmien liikakytön jälkeen. 

Kolmisen viikkoa tuli vietettyä kaikki illat sohvalla. Siinä ajassa tulee niin telkkariohjelmat kuin mainokset tutuiksi. Olen ollut aina aika tunteikas, mutta kyllä alkuraskaus loi tunteille ihan uuden merkityksen. Ei ollut mainoskatkoa, jonka aikana itku ei olisi tullut. Erityisesti keväällä pyörineet Fazerin sinisen ja Valion rahkojen mainokset saivat vollottamaan joka kerta. Jos siis epäilet olevasi raskaana, mutta käsillä ei juuri nyt ole raskaustestiä, niin ei hätää! Ei ole mitään syytä sännätä apteekkiin, vaan pistähän klikkaillen. Jos alahuuli alkaa väpättää, niin diagnoosi on selvä. 

Kun alkuraskauden etovuus oli ohi, muuttui olo aika normaaliksi. Tämä oli varsin malttamatonta aikaa; masu oli vielä aika pieni, eikä liikkeitä vielä tuntenut. Oikeastaan ainoa raskausoire oli maksaläiskät to the max. Kesä on tuonut pigmenttiläiskiä kasvoilleni jo muutaman vuoden ajana, mutta ilmieisesti raskaushormoneilla on asiaan varsin tehostava vaikutus. Ei tarvittu kuin kevään ensimmäiset auringonsäteet ja kasvoni olivat aivan laikukkaat. Tämä siitä huolimatta, että käytän ulkoillessa kasvoissani 50:n suojakerrointa. Nyt läiskät ovat jo vähän haalistuneet, mutta edelleen näkyvillä (kuva alla). Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että tällaiset asiat eivät enää haittaa. Kaksikymppisenä pigmenttiläiskien täplittämä iho olisi varmasti ollut katastrofi. 

 

Oli ihanaa, kun vatsa lopulta kasvoi ja pömppis alkoi vihdoin näyttää turvotuksen sijaan raskausvatsalta. Aika pian kuvioihin tuli myös väsymys. Jos kävin tenniksessä tai kesällä vaikka marjassa, saattoi tämän "fyysisen ponnistelun" jälkeen olla edessä jopa parin tunnin päiväunet. Väsymykseen on varmasti vaikuttaneet myös matalat rauta-arvoni.

Nyt äitiysomalla väsymys vaihtelee päivien mukaan. Eilen olin oikein energinen ja jaksoin siivota, käydä lounaalla ja nähdä kavereita. Tänään taas en ole saanut oikeastaan mitään aikaan. Päivä vain hujahti Hesaria lukien, sohvalla lepäillen ja päiväuniaikaa odotellen. Nyt illalla onneksi piristyin ja sain tämän blogin raapustettua. Mikä suuri saavutus! 

Näin loppuraskaudesta tuleva vauva on tietenkin koko ajan mielessä. Siksi ei ole yhtään haitannut, että jättimäinen maha on ensimmäinen asia, jonka ihmiset minusta näkevät. Enää ei tunnu yhtään ärsyttävältä kun kaikki ovat vain kiinnostuneita raskaudesta ja voinnistani. Joku ystäväni sanoi, että tästä pitää nauttia, sillä synnytyksen jälkeen kukaan ei ole enää kiinnostunut äidistä, ainoastaan söpöstä vauvasta :D Täytyy siis mennä ajelemaan metrolla ruuhka-aikaan ihan vaan siksi että kerrankin tarjotaan istumapaikkaa, heh. Olen myös yllättynyt että vatsan hipelöinti ei ole häirinnyt minua juurikaan. Tiedän ja ymmärrän että moni kokee sen tosi häiritsevänä. Ja onhan se kieltämättä aika outoa, että joku puolituttu tyyppi saattaa kysymättä alkaa taputella mahaani. Eihän sitä muitakaan ruumiinosia saa lääppiä ilman lupaa. Mutta jotenkin mun mahani on omastakin mielestäni niin valtavan ihana, että ymmärrän muidenkin ihastuksen sitä kohtaan. 

Kun näen masun kuvista tai peilistä hämmästyn. Ylhäältä päin katsottuna maha ei näytä yhtään niin isolta kuin se on, ja olokin on paljon ketterämpi kuin miltä näyttän. Olen aina luullut, että raskaana oleminen olisi todella tukalaa, mutta mulla on itse asiassa ollut aika tavallinen olo. Toki maha on tiellä kun yrittää saada kenkiä jalkaan tai mahtua oviaukosta, mutta se ei tunnu yhtään painavalta. Kiloja on tullut 10 ja ne kaikki näyttävät olevan mahassa. Olen tosi iloinen, ettei turvotusta ole tullut, koska se vaikuttaa jo kyllä yleiseen oloon ja mielentilaan. Eikä nesteen kertymiselle oikein voi mitään, kuten ei monelle muullekaan raskausoireelle. Mulla on vain käynyt hyvä tuuri, kun nesteen kertyminen, supistukset ja närästykset ovat pysyneet poissa. Täytyy vain toivoa, että sama hyvä fiilis jatkuu loppuun saakka - ja että vauva on yhtä helppo myös syntymänsä jälkeen <3 

 

Blogin kuvat on ottanut Marjaana Laitinen, jonka bongasin Instagramista. Voin lämpimästi suositella valokuvaajaa ja odotuksen taltioimista. kuvauksissa oli leppoisa tunnelma ja olimme todella tyytyväisiä valokuviin ja hinnoitteluun. tallensimme masun myös alusvaatteissa, mutta ne kuvat jäävät kotialbumiin.

 

Ladataan...

Esikoisen saaminen on yksi elämän suurimpia mullistuksia. Siksi olen vähän jopa yllättynyt kuinka leppoisin mielin olen osannut olla - niin vauvakaman hamstraamisen kuin vauvan hyvinvoinnin tarkkailun suhteen. Olin etukäteen ajatellut ramppaavani jatkuvasti neuvolassa ja viettäväni illat neuroottisesti vauvan sydänääniä kuunnellen. Olo on kuitenkin ollut läpi raskauden varsin seesteinen. Nyt loppuraskaudesta tosin olen ollut toooodella väsynyt ja sen takia bloginkin päivittäminen on tuntunut ylivoimaiselta ponnistukselta. Kirjoitan seuraavassa postuksessa enemmän raskaudesta, nyt kän läpi lasta varten tekemiämme hankintoja ja pohdiskelen mitä olennaista vielä puuttuu. 

Vauva on syntyessään noin puolimetrinen - ylivoimaisesti perheemme pienikokoisin jäsen. Silti vauaa varten tarvittava tavaramäärä on valtava. Vaunukoppa, ratasosa, turvakaukalo, hoitopöytä, pinnasänky, syöttötuoli, babysitteri, vaippavarasto voiteineen ja puhdistusliinoineen, rintapumppu, tuttipullo - you name it! Listaa riittää ja osa vauvalle tarvittavista tavaroista on vieläpä aika suurikokoisia. Niinpä olenkin jättänyt pinnasängyn ja vaunujen tilaamisen viimetinkaan, jotta asunnossa mahtuisi liikkumaan pujottelematta. 

Kuten blogistani ehkä käy selville, olen aika tarkka rahankäyttäjä. Laadusta olen valmis maksamaan, mutta en juurikaan tee heräteostoksia. Olin pelännyt että esikoisen saaminen muuttaisi kaiken ja koti alkaisi täyttyä söpöistä leluista ja tyylikkäistä asukokonaisuuksista vastasyntyneelle. Pakko myöntää, että ovathan vauvatavarat äärettömän suloisia ja kun itse vauvaa ei vielä pääse halailemaan, on pesänrakennus aika luonnollinen tapa lääkitä malttamattomuutta. 

Kuin ihmeen kaupalla olen onnistunut pitämään järjen päässä raskaushormoneista huolimatta. Vauva ei ole itseasiassa saanut äitiyspakkausta lukuunottamatta mitään uutta. Facebookin kierrätysryhmistä olen hankkinut yhden kassillisen vaatteita vastasyntyneelle ja yhden kassillisen imetyspaitoja itselleni. Lisäksi ystäviltä olemme saaneet lahjaksi käytetyn sitterin ja joitain raskausvaatteita. Myös hoitopöytä ja syöttötuoli löytyivät käytettyinä. Varsinkin vaatteet ovat niin lyhyen aikaa käytössä, että minkään uuden ostaminen tuntuu aivan järjettömältä. Vaunutkin olin suunnitellut ostavani käytettyinä, mutta mieluisimmaksi osoittautui merkki, jota ei Suomessa vielä paljoa jälkimarkinoilla näy. Vaunut ovatkin sängyn lisäksi ainoat uutena hankitut varusteet ja vaunujen hankinnasta on tulossa oma postauksensa kunhan kärryt vain saapuvat postissa. Ja sanonpa vaan, että tuo vaunujen valinta on ollut toistaiseksi haastavinta tässä vauvashowssa. Vaihtoehtoja ja huomioitavia asioita nimittäin riittää!

 

Äitiyspakkaus! Ah, äitiyspakkaus! <3 Onko mitään ihanampaa, kuin tämä vuodesta 1949 alkaen kaikille äideille myönnetty avustus? Äitiysavustuksen saa myös rahana, mutta eipä tullut mieleenkään kieltäytyä tästä ikonisesta klassikosta. Ensinnäkin äitiyspakkauksen myöntäminen kaikille neuvolatoimintaan sitoutuville äideille tulotasosta riippumatta on ihana, symbolisesti tärkeä ele. Kuinka moni meistä, tänä vuonna äideiksi tulevista onkaan aikanaan nukkunut ensimmäiset kuukautensa samaisessa laatikossa? Lisäksi pakkaus on äärimmäisen hyödyllinen ja sisältää valtavan määrän todella laadukkaita tekstiilejä ja tarvikkeita vauvan hoitoa varten. Kokovalikoima on laaja, ja osalle vaatteista lienee käyttöä vasta vuoden päästä. Toivottavasti äitiyspakkauksesta (tai vanhempainpakkauksesta) ei luovuta Suomessa koskaan. 

Muiden vauvakamojen suhteen en ole lainkaan kranttu, mutta syöttötuolin halusin olevan kaunis. Se on kuitenkin osa sisustusta hyvin pitkään ja esillä ruokailuhuoneessa joka päivä. Stokken Trip Trapissa ihastutti skandinaavinen muotoilu ja funktionaalisuus; syöttötuoli ei jää turhaksi heti kun lapsi osaa istua tavallisella tuolilla, vaan se mukautuu vastasyntyneen pötköttelypaikasta aina syöttötuoliksi ja tavalliseksi penkiksi aikuistenkin käyttöön. Juuri tällaisesta järkimuotoilusta diggaan! Tuoli maksoi käyttetynä 80 euroa ja vastasyntyneen kaukalo niinikään käytettynä 50 euroa. Näin vauva pääsee heti mukaan ruokahetkiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, vaikkei itse vielä ruokapöydän ääressä aterioikaan. 

 

Halusimme vauvalle ehdottomasti oman sängyn alusta asti. Monet suosivat perhepetiä ensimmäisinä kuukausina, kun vauva herää monta kertaa yössä syömään. Tiedän kuitenkin, etten itse saisi nukuttua kun pelottaisi, että vauva liiskaantuu väliimme tai jää talvisten untuvapeittojen alle ja tukehtuu. Niinpä aloin etsiä sänkyä, jonka saisi kiinni vanhempien vuoteeseen ja toisen laidan irrotettua. Näin vauvalla olisi oma turvallinen  nukkumapaikka, mutta hänen ruokkimisensa olisi öisin helppoa. En löytänyt kuin yhden pinnasängyn, jonka korkeudessa oli portaaton säätö ja jonka saisi helposti kiinnitettyä vanhempien vuoteeseen. Tätä petiä en valitettvasti löytänyt käytettynä, joten sellainen on nyt tilattu uutena. Hintaa eurooppalaisesta puusta valmistetulla pinnasängyllä on 109 euroa. 

 

Hoitopöytä päätettiin sijoittaa kätevyyden takia kylppäriin. Helpointahan se on vaihtaa vaippa ja pestä peppu samassa tilassa. Kompaktin kaupunkikylppärin takia päädyimme kokoontaitettavaan malliin. Ja näissähän ei sitten tyylikkyydessä kilpailla. Toisin kuin syöttötuolin muotoilussa, tämän vekottimen suunnittelussa keihäänkärkenä on tainnut olla vain ja ainoastaan käytännöllisyys. Pöytä on helppo pestä, se on tukeva ja menee pieneen kasaan - ja on kaikkea muuta kuin kaunis. :D Minkäs teet, kaikkea ei voi saada! Tämä rumilus löytyi Facebookin kierrätysryhmästä ja maksoi muistaakseni 15 euroa. 

Toinen rumilusten rumilus on leikkimatto. Tuo värien kirjollaan migreenin auttava, jokaisen skandisisustajan pahin painajainen. Onko sellainen välttämätön? Jääkö lapseni kokonaan virikkeettä ja vailla mielikuvitusta, jos hän ei saa pötkötellä kymmenen toinen toistaan kirjavamman pehmolelun alla ritisevää alustaa tunnustellen?

 

 

Lasketaanpas tässä vaiheessa tähänastisten hankintojen kustannuksia:

- Äitiyspakkaus 0 €

- Sitteri 0 €

- Imetyspaitoja 8 € 

- Vauvanvaatteet 8 €

- Unipussi ja toppapussi 22 €

- Imetystyyny 10 € 

- Hoitopöytä 15 €

- Vauvansänky 109 €

- Syöttötuoli 130 €

- Kahdet äitiyshousut uutena, yht. 120 €

- Tuttipulloja, tutteja ja harsoja 50 € (ostettu uutena)

Ei mikään mahdoton summa. Vielähän tässä on mahdollisuus seota vauvashoppailuun kun pikkupiltti on sylissä, mutta uslkoisin, että pystymme pitämään järjen päässä suhteellisen pitkään. Ainakin niin kauan, kun tyyppi ei kävele, ja pötköttelee vaunuissa makuupussiin käärittynä, tuntuu vaatteisiin satsaaminen järjettömältä. Itse en ole järin kiinnostunut muodista, joten vaikea kuvitella että hurahtaisin lapsenikaan vaatettamiseen sen kummemmin. Yksi vaaranpaikka on kuitenkin jo nyt nähtävillä; tykkään itse panostaa ulkoilu- ja urheiluvaatteisiin. Niissä ei oikein kannata laadusta ja käytettävyydestä tinkiä ja olenkin jo käynyt ihanilemassa Patagonian lapsukaisille valmistamia ulkoiluvaatteita. Kelpaa sitten ykisvuotiaan söpössä talvihaalarissaan puklailla ja rämpiä loskassa. Katsotaan miten käy. 

Vielä tarvitaan vaippoja, rintapumppu (sähköisenä I guess) ja imetysliivejä. Kantorepun tai kantoliinan olen ajatellut hankkia vasta vauvan synnyttyä, niin pääsee kokeilemaan mukavinta mahdollista mallia yhdessä. Ja voihan olla, ettei vauva tykkää sellaisessa edes olla. Tuleeko mieleen muuta kriittistä, mikä meiltä vielä puuttuu?

 

Ladataan...

Koska sijoittamisessa vaikeinta tuntuu olevan aloittaminen, avaan perusteelisesti omaa sijoitustarinaani. Kuinka aikanaan aloitin, mitkä asiat jännittivät ja mitä sijoitussalkustani löytyy, se kaikki selviää tästä postauksesta.

Kiinnostuin sijoittamisesta, kun luin ystäväni kehotuksesta Emilia Kullaksen ja Ninni Myllyojan kirjan Mitä jokaisen kotiäidin ja muidenkin naisten tulee tietää sijoittamisesta. Kyseessä on nopealukuinen ja selkeä perusteos sijoittamisen ja oman taloudenhoidon perusteista. Kirjassa käydään läpi muun muassa kuinka lapsen kanssa kotona vietetyt vuodet vaikuttavat eläkekertymään ja mitä asioita on hyvä huomioida avioliitossa, avioehdossa ja avioerossa. Asioita, joita parikymppinen ei ollut tullut koskaan ajatelleeksikaan.

Vahvimpana kirjasta jäi mieleen kuva korkoa korolle –ilmiöstä. Olin toki kuullut siitä aiemmin useastikin, mutta vasta konkreettinen kuva auttoi minua ymmärtämään, kuinka merkityksellisestä asiasta onkaan kyse. Päätin, että nyt on aloitettava nuo sijoitushommat saman tien.

Pörssiin sijoittaminen kiinnosti, mutta myös pelotti – ihan valtavasti. Pelkäsin, että juuri se firma, jonka osakkeita päädyn ostamaan meneekin konkkaan. Minua myös huoletti se, voinko tehdä voittoa vain, jos joku muu tekee tappiota. Stressasin siitä, joudunko osakkeenomistajana henkilökohtaiseen vastuuseen omistamani yhtiön veloista. Näin ei tietenkään ole, vaan pörssissä voi menettää ainoastaan sijoittamansa pääoman, enempää ei takkiin voi tulla.

Jo ennen ensimmäisiä osakkeitani olin sijoittanut pankin rahastoihin. En vaan ollut ajatelut sitä sijoittamisena, vaan enemmän säätämisenä. Pankkien rahastoja parjataan aiheestakin korkeiden kulujen takia, mutta on niissä jotain hyvääkin. Tutun pankin rahasto voi tuntua turvallisemmalta valinnalta, kuin sijoituspankkien edullisemmat indeksit tai etf:t. Lisäksi kasvokkain on helppo tehdä kuukausisäätösopimus ja tätä kautta oppii helposti säästämisen rutiinin. Kun palkkapäivänä tililtä lähtee 15, 50 tai 100 euroa rahastoon, kasvaa siitä mukava potti vuosien kuluessa.

Kullaksen ja Myllyojan kirjan luettuani halusin nostaa rahastoihin kertyneet säästöt ulos ja ottaa sijoituspäätökseni omiin käsiini. Tuntui hölmöltä maksaa hallinnointipalkkiota rahastoista, kun voisin kantaa vastuun sijoituksistani itsekin. Kyllähän sitä kuluttajanakin haluaa itse päättää mistä kaupasta ruokansa ostaa ja minkä valmistajan kengissä kävelee.

Usein sanotaan, että sijoittamisessa vaikeinta on aloittaminen.  Jaan tämän ajatuksen täysin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat suunnitelleet osakeostoja vuosia, mutta eivät vaan osaa päättää mistä yhtiöstä aloittaa. Sopivaa aikaa aloittamiselle ei varmasti tulekaan – koko aikuisikäni on ollut milloin mistäkin syystä ”huonot ajat” ja erilaiset kansainväliset kriisit vaanivat jatkuvasti nurkan takana. Riski sisältyy sijoittamiseen aina. Myös nyt, kun pörssikurssit ovat jatkaneet nousuaan ennätyspitkään ja moni kerää jo käteiskassaa romahduksen varalta.

Alla kerron, kuinka oma osakesalkkuni on rakentunut ja miten olen valinnut omistamani osakkeet. Huomaat, että alku on ollut aika fiilispohjaista ja vähillä tiedoilla tehtyä. Pikkuhiljaa olen käytännön kautta oppinut sijoittamisesta ja tunnusluvuista lisää. Sijoituspäätökset kannattaa aina tehdä harkiten, ja sijoittaa kannattaa vain niitä varoja jotka on varaa menettää. On myös hyvä muistaa, ettei kukaan ole seppä syntyessään.  

 

NOKIA 2011

Itse löysin aloittamisen rohkeuden siitä, että tuttuakin tutumpi firma oli alennusmyynnissä. Nokian kurssi oli laskenut 60 euron tietämiltä neljään euroon ja syöksyä oli seurattu mediassa tarkkaan. Ajattelin, että kun tuote on alennuksessa, se on säästöä jokainen penni! Hölmöä olla ostamatta, kun samalla summalla saisi suuremman kappalemäärän osakkeita! No, nyt vähän vanhempana  ja viisaampana ymmärrän, että osakkeen yksikköhinta ei kerro vielä mitään. Usein kurssilaskuille on selkeät syynsä ja Nokian kohdalla saan olla tyytyväinen, että yhtiö onnistui lopulta muuttamaan liiketoimintaansa, eikä mennyt konkurssiin. Vaikka motiivi Nokian ostamiselle nyt nolottaakin, olen iloinen että se ensimmäinen osto tuli tehtyä. Kun peli on avattu, on paljon helpompi jatkaa ja tehdä uusia ostoja. 

Ensimmäiset kuukaudet seurasin tietenkin Nokian kurssia päivittäin. Välillä noustiin – ja aika usein myös laskettiin. Lueskelin paljon keskustelupalstoja ja yritin muodostaa omaa mielipidettä siitä, mihin suuntaan firma on menossa. Vaikka alkuun seurasinkin kurssin kehitystä monta kertaa päivässä, pikkuhiljaa aloin relata ja ”unohtaa” jatkuvan kurssin vilkuilun. Huomasin myös, etten menettänyt yöuniani osakkeen arvon heilunnan takia. Päätin, että voin pitää sijoitukseni Nokiassa vaikka kaksikymmentä vuotta, joten yksittäisen päivän tai kuukauden kurssivaihtelulla ei ole mitään merkitystä. Vuosien mittaan olen ostanut Nokiaa lisää useampaan kertaan.

 

SIJOITUSASUNTO

Tässä vaiheessa ostin ensimmäisen sijoitusasuntoni Helsingin Kalliosta. En oikein itsekään ymmärrä, miten olin päässyt tilanteeseen, jossa säästössä oli tarpeeksi käteistä käsirahaa varten. Näin kuitenkin oli, ja pitkän etsinnän jälkeen löysin sopivan yksiön. Hinta huimasi päätä jo silloin, ja tuntui että maksoin hieman ylihintaa. Nyt viisi vuotta myöhemmin, samanalaisia pikkuyksiöitä on myyty taloyhtiöstä 50 000 euroa kallimmalla. Hurjaa hommaa! Asunnon osto tyhjensi säätötilin siihen malliin, että osakeostoset olivat vuosien ajan tauolla.

Myöhemmin matalapalkka-alalla työskentelevä siskoni alkoi haaveilla suuremmasta asunnosta. Hänellä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta saada yhtä paljon lainaa, kuin hän olisi halunnut. Olin juuri saanut vakituisen työpaikan ja asuntolainamäärän kasvattaminen tuntui mahdolliselta. Sovimme, että tulen viidesosalla mukaan hänen asuntohankintaansa. Hän ei maksa minulle vuokraa, mutta minä en osallistu yhtiövastikkeen maksuun.

Jos en olisi mukana siskoni asunnossa, minulla voisi olla mahdollsuus hankkia toinen ”ihan oikeasti tuottava” sijoitusasunto. Nythän tämä asuntosijoitus tuottaa mahdollisen arvonnousun verran vasta myytäessä. Aina raha-asioissa ei kuitenkaan voi ajatella vain maksimaalista tuottoa, vaan lähipiiriä on autettava, mikäli siihen on mahdollisuus. 

 

NESTE 2014

En tarkalleen muista, mikä oli impussi Nesteen ostamiselle. Haluna oli ainakin hajauttaa omistuksia – olihan minulla toistaiseksi vain Nokiaa. Nesteessä kiehtoi ainakin uusituvista raaka-aineista kehitettävät polttoaineet ja lisäksi toimiala oli ihan muu kuin tietoliikenne. Vaikka sähköautot tekivät tuloaan, oli selvä että varsinkin raskaassa liikenteessä biopolttoaineilla tulisi olemaan selkeä rooli. Tuntui hienolta olla mukana omistamassa yhtiötä, joka kehittää ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja vanhojen tilalle.

 

NOLO HERMOROMAHDUS JA NOKIAN RENKAAT 2014

Omistukseni Nokian Renkaista oli lyhyt mutta vaiherikas. En valitettavasti muista tämänkään osakkeen osalta, mikä oli perimmäinen syy ostoon. Ehkä olin lueskellut keskustelupalstoilta, että kyseessä olisi hyvä yhtiö ja että osakkeen hinnassa voisi olla nousuvaraa. Sen muistan, että olin saanut rahaa säästöön ja minulla oli hirveä himo päästä ostamaan jotain. Niinpä pohdinta ei ollut kovin perusteellista, vaan rahat polttelivat taskussa ja halusin kansvattaa sijoitussalkkuani.  Nettikeskusteluista vakuuttuneena ostin osaketta tuhannella eutolla. Seuraavana päivänä havahduin talviunestani ja tajusin, että käynnissähän on ruplan kriisi. Venäjän valuutan arvo oli romahtanut ja tuotteiden vienti Venäjälle olisi hankalampaa. Viikonlopun aikana luin lisää keskustelupalstoja ja sain päälle kunnon paniikin. Edessä olisi hurja kriisi ja pelkäsin menttäväni sijoittamani pääoman. Luin uutisia aiheesta yötä myöten, enkä pystynyt ajattelemaan selkeästi, tuntui että tilanne vaikuttaisi erityisen voimakkaasti Nokian Renkaisiin. Kauppalehden keskustelupalstan aailmanlopun maalailijat olivat saaneet minusta otteen ja odotin maanantaita ja pörssien aukeamista kuin kuuta nousevaa. Maanantai alkoikin sitten mukavasti refresh-nappia rämpyttäen. Näin kuinka kurssi laski ja tunsin kuinka vaivalla säästetyt roposet valuivat käsistäni. Lopulta tein sen päätöksen, että myyn omistukseni tappiolla.

Tämä Nokian Renkaiden lyhytaikainen omistus maksoi minulle pienen tappion ja  turhien toimeksiantopalkkioiden lisäksi itsevarmuuteni. Otin kerralla roimasti takapakkia kylmänviileyteni suhteen. Olin aiemmin päättänyt, että olen pitkäpiimäinen holdaaja ja nyt olin yhdessä viikonlopussa ajanut itseni paniikkiin ja luopunut tästä periaatteesta. Hemmetin noloa. Ei auttanut kuin nuolla hetki haavojaan ja alkaa rakentaa itseluottamusta ja omaa näkemystä uudelleen. Noista päivistä Nokian Renkaisen osake on lähes kaksinkertaistanut arvonsa. 



OSINKOARISTOKRAATIT JA USA 2015

Tässä vaiheessa olin jo löytänyt googlen. Netissä kerrottiin erilaisista sijoitusstrategioista; oli arvosijoittajaa, kasvusijoittajaa, päivätreidaajaa ja osta ja unohda –taktiikkaa. Silmiini osui vinkki siitä, että salkkuun kannattaisi haalia hyviä osinkoyhtiöitä. Kun yhtiö maksaa osinkoa vuosittain, sijoitetaan osingot edelleen ja vuosi vuodelta niin sijoituksissa oleva potti kuin osinkopottikin kasvaa. Periaatetta kutsutaan korkoa korolle –ilmiöksi. Varsin havainnollistavia kuvia löytyy esimerkiksi täältä.

Ilmaista rahaa? Kuulostaa hyvältä, lähettäkää vaan tähän suuntaan! Googlaamalla osinkoaristokraatit (divident aristocrats) löysin kirjoituksia, joissa oli listattu yhtiöitä, jotka olivat nostaneet osinkoaan vuosittain vähintään 15 vuoden ajan. Olin myös lukenut maantieteellisestä hajautuksesta ja ajattelin, että olisi hyvä ostaa Yhdysvaltalaisia osakkeita. Aikalailla fiilispohjalta valitsin osinkoaristokraateista teleoperaattori AT&T:n, sekä lääkkeitä ja päivittäistavaroita valmistavan Johnson & Johnsonin.

 

NORDEA, REVENIO JA VASTUULLINEN HERÄÄMINEN 2015

Vuonna 2015 aloin löytää myös omaa näkemystä osakeostoihin. En muista tutkailinko jo p/e- ja p/b –lukuja, mutta silmäilin kyllä yhtiöiden liikevaihdon ja liikevoiton kehitystä, sekä tuumailin tulevaisuuden näkymiä melko tarkkaankin.

Myös vastuullinen sijoittaminen kiinnosti valtavasti. Mietin arjessa kulutustottumuksiani tarkkaan, joten tuntui vain loogiselta ulottaa samaa harkintaa myös sijoituksiin. Mitä enemmän asiaan tutustuin, sitä haastavammaksi vastuullinen sijoittaminen kuitenkin muodostui. Oli toki helppoa sulkea tietyt ympäristö- ja ihmisoikusasioiden kannalta riskiset alat pois, kuten perintäyhtiöt, kaivosteollisuus ja vaateteollisuus. Samalla kuitenkin on myönnettävä, että muiden kuin itsestäänselvien ”pahisyhtiöiden” osalta vastuullisuutta oli vaikeampi kartoittaa. Vaikka esimerkiksi terveysteknologian innovaatiot editävät terveyttä, voinko olla varma että laitteisiin käytetyt metallit on louhittu vastuullisesti? Ja vaikka Nete Oil panostaa uusiutuviin polttoaineisiin, kuinka paljon annan painoarvoa uudelle tuotekehitykselle, suhteessa fossiilisten polttoaineiden tuotantoon. Nämä ovat kysymyksiä, joita sijoittajan tulee pohtia ja peilata omaan arvomaailmaansa.

Terveysteknologia kiinnosti, sillä väestö vanhenee kaikkialla länsimaissa. Lisäksi halusin sijoittaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tuntui hienolta, että kotimainen Revenio oli kehittänyt silmänpainemittarin, jota kaupattiin Yhdysvaltain markkinoille. Satuin löytämään yhtiön sopivaan aikaan ja ostin osaketta hintaan 6,70 €. Tänään osakkeen arvo on 15,70 €. Eipä tässä harmita muu, kuin etten ostanut osakkeita aikanaan enempää.

Myös Nordean ostaminen oli jo harkittuja päätöksiä. Salkussani ei ollut finanssisektoria lainkaan ja Nordea oli (ja on) hyvä osingonmaksaja. Finanssiala tuntui vastuullisuuden kannalta paremmalta vaihtoehdolta, kuin vaikka jokin kulutustavaroita valmistava yhtiö. Olen itse pankin asiakas ja sen tuotteet ja digitaaliset palvelut olivat minulle tuttuja. Koin, että yhtiö tulee pärjäämään finanssisektorin murroksessa, aika näyttää olenko oikeassa. Nordeaa on tullut lisäiltyä myöhemmin useampaan otteeseen. 

 

FORTUM 2016

Olin seurannut valtion omistamaa Ekokemiä jo jonkin aikaa. Tuttavani oli yhtiössä töissä ja oli mielenkiintoista kuulla kuinka kehittyneitä jätteidenkäsittely- ja kiertotalousmenetelmiä yhtiöllä oli. Oletin, että Ekokem listautuisi pörssiin ennemmin tai myöhemmin ja yllätys olikin suuri kun Fortum osti Ekokemin. Olin toivonut Ekokemin listautumista vuosia, joten kaupan myötä päätin ostaa Fortumia.

Myöhemmin Fortum on ostanut myös osan saksalaisesta energiayhtiö Uniperista. Kaupan myötä Fortumin energiapalettiin tuli aimo annos fossiilista energiatuotantoa. On kuitenkin syytä olettaa, että hiilivoimaa ajetaan alas, sillä yhtiön strategiassa painotetaan kuitenkin vähäpäästöistä energiantuotantoa ja kansainväliset ilmastotavoitteet ohjaavat siihen suuntaan.

 

FONDIA 2017

Lakifirma Fondian listautuminen on ensimmäinen anti, johon olen osallistunut. Annilla tarkoitetaan siis pörssiin listautumista. Osakeannissa kerätään yhtiölle rahoitusta ja laajempaa omistajakuntaa. Syiksi listautumiselle Fondia kertoi liiketoimintamallin kehittämiseen, digitaalisten työkalujen jatkokehitykseen ja kansainvälistymiseen.

 

HUHTAMÄKI 2017

Huhtamäki on yksi niistä yhtiöistä, joita olin seurannut jo pitkään.  Vuoden 2017 keväällä osake oli laskenut houkutteleviin hintoihin, vaikka liiketoiminta oli vankalla pohjalla. Huhtis valmistaa elintarvikkeiden pakkausmateriaaleja niin kotimaisille toimijoille kuin Starbucksin tai Nesten kaltaisille kansianvälisille jäteille. Vaikka take away –kulttuuri aiheuttaa tällä hetkellä paljon jätettä, on ala suuressa murroksessa. Uusiutuvista ja maatuvista meteriaaleista valmistettavat pakkaukset ovat lyömässä läpi ja vastuullisuuden huomioiminen on entistä tärkeämpää. Huhtamäki on tässä kehityksessä hyvin mukana. Se toimii vastuullisesti, raportoi tuotantoketjunsa tarkkaan ja myy ja kehittää uudistuvista materiaaleista valmistettavia tuotteita. Ehkäpä olet itsekin tarttunut Huhtamäen kompostoitavaan Bioware-kahvikuppiin.

 

CITYCON – joulukuu 2017

Viime vuoden lopussa lopussa myin tappiolle kääntyneet Pihlajalinnan osakkeeni. Loppuvuodesta moni sijoittaja ”siivoaa” salkkuaan, sillä sijoitustoiminnan tappiot on mahdollista vähentää pääomaverotuksessa. Mietin varoille uutta sijoituskohdetta, ja tajusin että asuntojen lisäksi minulla ei ollut kiinteistöyhtiöitä salkussani. Cityconin kiinteistöt sijaitsevat kasvukeskuksissa, joten oletan että tiloihin riittää vuokralaisia jatkossakin. Esimerkkejä Cityconin kiinteistöistä ovat esim. Espoon Iso Omena, Vantaan Myyrmanni ja Tampereen Koskikeskus.

Kyseessä on aika tasaisen tylsä osingonmaksaja, jonka kurssi on ollut melko vakaa. Ja mikäs sopisikaan minulle paremmin kuin tasaisen tylsä! Vuosien mittaan olen siirtynyt enemmän ja enemmän vähäriskiseen ja tylsään suuntaan. En halua joutua stressaamaan sijoitusteni puolesta. Monet omistamistani yhtiöistä maksavat kohtuullista osinkoa, jonka pyrin sijoittamaan uudelleen. Tällä taktiikalla ei pääse äkkirikastumaan, mutta on myös epätodennäköisempää että sijoitusteni arvo yhtäkkiä romahtaa. Välillä menee kuukausiakin ilman, että käyn vilkuilemassa salkkuani. Tasaisen tylsä vaurastuminen sopii minulle paremmin kuin hyvin!

 

VUOSI  2018

Vuoden 2018 alussa uusi perheenjäsen ilmoitti tulostaan. Sen jälkeen olen keskittynyt osakkeiden etsinnän sijaan tilille säästämiseen. On hyvä olla rahaa säästössä, kun tulot pienenevät vanhempainvapaan aikana. Teen kaikki sijoitukseni pitkällä tähtäimellä, enkä halua joutua myymään mitään huonoon aikaan siksi, että tarvitsenkin rahat käyttöön. Lisäksi pörssi tuntuu tällä hetkellä hyvin hintavalta. Niinpä on ollut helppoa olla ostelematta osakkeita ja säästää vain tilille ja sukanvarteen. 

 

Tällä kirjoituksella halusin avata sijoituksiani rehellisesti ja myös sitä, kuinka takki auki olen aikanaan sijoittamisen aloittanut. Raha-asioista ei kannata päättää noppaa heittämällä, mutta ehkä oma historiani osoittaa sen, että myös matkan varrella voi oppia, eikä tarvitse olla sijoitusguru synyessään.

Blogissani en anna sijoitusneuvoja, vaan ennemminkin ajattelen ääneen. Sijoituspäätökset kannattaa aina harkita tarkkaan, ja ymmärtää että riski pääoman menettämiselle on aina olemassa. 

Ladataan...

 

Netti tursuaa nykyään sijoitusblogeja, joissa kilpaillaan siitä, kuka pystyy elämään kaikkein askeettisimmin. Tarkoituksena on säästää ja sijoittaa mahdollisimman suuri osa omista tuloista, jotta pääsisi eläköitymään mahdollisimman varhain. Myös media on tarttunut tähän aiheeseen ja viimeisin juttu löytyy päivän Helsingin Sanomista. Siinä vasta ammattiin opiskeleva parikymppinen Alisa kertoo suunnitelmistaan elköityä reilun kymmenen vuoden kuluttua, sillä hän ”haluaa tehdä asioita jotka tuottavat hänelle mielihyvää”.

En voi olla miettimättä, mistä mielikuva työelämän ankeudesta johtaa juurensa. On melko huolestuttavaa, että jo koulun penkillä odotetaan kauhulla viidenkymmenenvuoden oravanpyörää, jonka pelätään olevan pelkkää kärsimystä.

Minultakin kysytään usein miksi sijoitan ja mikä tavoitteeni varallisuuden kasvattamisessa on. Kun vastaan havittelevani ”vain” turvallisuuden tunnetta, on kuulija usein pettynyt. Nykyään on paljon mehevämpää haaveilla vapaaherran elämästä riippumatossa ja varhaisesta eläköitymisestä.

Minulle on ollut haastavaa ymmärtää, miksi työnteon koetaan rajoittavan muuta elämää. Ikään kuin nämä kaksi nyt edes olisivat millään lailla erillisiä elämiä. Eikö kannattaisi pyrkiä siihen, että työ on kivaa muulloinkin kuin palkkapäivänä? Silloin ei tarvitse laskea minuutteja työpäivän loppuun tai odotella 70-vuotiaaksi ennen kuin pääsee nauttimaan.  

Älkää ymmärtäkö väärin, ei kaikkien ole pakko olla työnarkomaaneja ja kyllä lomailusta saa haaveilla. Kukapa niin ei tekisi.  Ja sehän on ainoastaan positiivista, että tarkastelee omaa kulutuskäyttäytymistään ja sijoittaa säästönsä tuottavasti tulevaisuuden varalle. Viime aikoina olen vaan yhä useammin ihmetellyt, mikä siinä työn tekemisessä nähdään niin negatiivisena. Varsinkin kun nykyään työelämä joustaa enemmän kuin ennen. Halutessaan voi vaihtaa työpaikkaa tiuhaankin ja uudelleen kouluttautuminen on Suomessa melkein kaikilla aloilla maksutonta.  Pätkätyöt ja projektiluontoisuus ne vasta tavanomaisia ovatkin. Duunin ei tarvitse olla oravanpyörää vaan aika moni tuntuu nykyään myös luovan itse itselleen mieluisan työpaletin.  

Mitä pidemmälle tätä postausta kirjoitan, sitä enemmän tekee mieli naputtaa disclaimereita. Kuka minä olen sanomaan kuinka muiden tulisi elämänsä elää. FIRE-ilmiössä (financial independence, retire early) on paljon hyvääkin. Taloudellinen riippumattomuus helpottaa uudelleen kouluttautumista ja mahdollistaa huonosta parisuhteesta luopumisen. Ehkä se, mitä yritän sanoa on se, että miksi niin monesti asiat vedetään överiksi. Ei taloudellisen riippumattomuuden ja työelämän tarvitse sulkea toisiaan pois. Eikä taloudelliseen riippumattomuuteen tarvitse olla niin kova kiire, että on pakko asua soluasunnossa, saada itselleen burnoutti päällekkäisistä duuneista, jotta nelikymppisenä voisi alkaa nauttia matkasta. Eikö juuri tuo sit kun -elämässä kituuttaminen ole se oravanpyörä, josta alunperinkin haluttiin pois? 

Olisi todella mielenkiinosita kuulla, mitä te muut ajattelette työelämästä. Onko duuni pakollinen paha, teetkö aina työtäs laulellen, vai jotain siltä väliltä?

Ladataan...

 

Edellisestä postauksesta on jo aikaa ja mikäs sen parempi tekosyy kuin työkiireet. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet syksyn mielenkiintoisimman sijoitustapahtuman parissa. Toimin juontajana SijoitusSummitissa, joka on vähän kuin perinteiset sijoitusmessut, mutta verkossa. Elokuu onkin mennyt pörssiyhtiöihin tutustuen ja osavuosikatsauksia lueskellen.

Sijoittamisen arkipäiväistymisen myötä erilaiset sijoitustapahtumat ovat lisääntyneet valtavasti – ja mikä parasta valtaosa niistä ovat meille sijoittajille maksuttomia. Näytteelleasettajien lisäksi tilaisuuksissa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja markkinakatsauksia – olenpa minäkin päässyt pariin kertaan esittelemään sijoitusstrategiaani messuväelle. Ainoa miinus on, että nämä tilaisuudet ovat aikaan ja paikkaan sidottuja. Ja aika usein tämä tarkoittaa, että messut pidetään keskellä päivää arkipäivänä. Niinpä paikalle usein pääsevät vain eläkeläiset ja alan ammattilaiset. Tärkeintä olisi pystyä tavoittamaan mahdollisimman laaja skaala meitä ihan tavallisia sijoittajia.

Onkin hauskaa nähdä, kuinka SijoitusSummit löytää yleisönsä. Tapahtuma koostuu videoiduista keskusteluista, joten klipit voi katoa silloin kuin itselle parhaiten sopii.  Mukana on niin pörssiyhtiöitä, erilaisia sijoituspalveluita salkunhoitajineen, kuin yleisiä katsauksia ajankohtaiseen taloustilanteeseen. Kahden viikon kuvausrupeaman jälkeen pää on täynnä tietoa, ja tuntuu siltä että pitää itsekin katsoa videot jotta muistaa itä kaikkea tulikaan juteltua ja opittua.

Ainoa negaiivinen puoli on se, että moni itselle entuudestaan vähän tuntemattomampi pörssiyritys tuli  todella tutuksi. No mikäs siinä on negatiivista? Tietenkin se, että ostoslista kasvaa, kun Helsingin pörssistä löytyy uusia mielenkiintoisia sijoituskohteita. Ja minun kun piti säästää nyt vain tilille lähenevän vanhempainvapaan takia.

Jos sijoittaminen vähääkään kiinnostaa, suosittelen lämpimästi rekisteröitymään SijoitusSummitiin. Sivusto on maksuton ja haastattelujen joukosta voi katsoa vaikka vain ne itselleen kiinnostavimmat. Videot ovat katsottavissa 3.9. alkaen. Esimakua tunnelmasta voi aistia vaikka Nordnetin teaserista.

Kun SijoitusSummitin myötä jää sijoitusinto päälle, kannattaa vierailla myös uudessa Sijoittaja 2018 –tapahtumassa Messukeskuksessa 20.9. Tässä minulla on vähän oma lehmä ojassa, sillä olen tapahtumassa ehdolla vuoden sijoittajaksi. Aikamoista! Äänestää voi täällä.

 

Kaverikuva Nordnetin porukan kanssa. Kuvassa maajohtaja Suvi Tuppurainen, osakestrategi Jukka Oksaharju ja event manager Tuomas Tuominen.

Ladataan...

*Yhteistyöpostaus Huawein kanssa

 

Ylläolevassa kuvassa vietän vapun jälkeistä ensimmäistä arkipäivää töitä tehden – tietenkin mökillä. Olen varsinainen etätyön suurkuluttaja. Teen tosi paljon duunia kotoa käsin ja venytän mielelläni viikonloppuja torstaille tai maanataille. Kaikissa duuneissa etätyöskentely ei tietenkään onnistu, mutta ajatustyössä olen huomannut olevani tehokkaampi etänä.

 

Kun neljä vuotta sitten aloitin tv-tuotantoyhtiön sisällöntuottajana esimieheni sanoi minulle kysymättä, että saan tehdä työni missä ja milloin parhaaksi näen. Hän ei tule laskemaan käytettyjä tunteja tai ”soittelemaan perään josko se ja se homma on jo tehty. ” Se tuntui tosi hyvältä. Olin ensimmäistä päivää töissä ja luottamus oli jo olemassa. Ja niinhän se pitäisi ollakin; lähtökohtaisesti ihmiset ovat luottamuksen arvoisia, ellei toisin todisteta.  

 

Eräs ystäväni sen sijaan on töissä (kaikesta päätellen vähän vanhahtavassa) valtionyhtiössä ja siellä meininki on toinen. Muutama vuosi sitten hänen tiiminsä esimies antoi suurieleisesti luvan pitää yhden etäpäivän kerran viikossa. Etätyöluvan perässä tuli pitkä sähköposti, jossa korostettiin, että etätöissä ollaan sitten nimen omaan TÖISSÄ. Tämä etätyömahdollisuus on suuri luottamuksen osoitus ja työntekijän on kaikin keinoin osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen. Perse on penkissä kahdeksan tuntia eikä kesken päivän sitten puuhailla muuta! Jos työtahti hidastuu, tai puhelimeen ei heti vastata kotoa, loppuvat etähommat koko tiimiltä samaan piaikkaan.

 

Mitä hemmettiä? Olin aivan järkyttynyt kun kuulin viestistä; miten kellään tiiminvetäjäksi edenneellä voi olla näin surkeat esimietaidot. Viestin sävy oli todella nihkeä ja se oli täynnä asiavirheitä. Kuka tahansa koskaan sanomalehteä tai uutislähetystä vilkaissut ei ole voinut jäädä paitsi lukuisista raporteista työn jaksottamisen hyödyistä. Niissä korostuu juurikin taukojen pitäminen pitkin päivää. Kesken työpäivän kannattaa käydä kävelyllä, salilla, poistua lounaalle tai vaikka pestä pyykkejä. Kun mieli saa hetkeksi irrottautua työjutuista, jaksaa taas tauon jälkeen keskittyä paremmin.

 

Itsellänihän olisi totaalisesti palanut käämi myös viestin sävyn suhteen. Siinä lähtökohtaisesti oletetaan, että työntekijä on todellinen laiskamato, joka sluibaa työnteosta heti, kun esimies ei ole huohottamassa niskaan. Mitä ihmettä?! Itse olen huomannut, että juuri päinvastainen psykologia toimii parhaiten. Mitä enemmän on luottoa, sitä suuremmalla syyllä haluan olla luottamuksen arvoinen ja jopa ylittää työnantajan odotukset. En ehkä pystyisi työskentelemään työyhteisössä, jossa lähtökohtaisesti oletetaan, että menen sieltä missä aita on matalin, jos en istu toimistotuolissa kasista neljään.

 

Toisaalta ymmärrän myös hietä, jotka eivät halua tuoda töitä kotiin. Tämä korostuu varmaan lapsiperheissä, kun lasten koulu tai päiväkoti rytmittäää arkea. Nyt kun omia jälkeläisiä ei vielä ole, on ihanaa viettää rauhallisia aamuja, käydä kesken työpäivän salilla tai lounaalla ja jatkaa hommia vaikka sitten illalla, jos mieli on virkeämpi silloin. Blogiyhteistyön myötä minulla on ollut keväästä saakka käytössä Huawein MediaPad M5 -laite. Sen myötä lounasravintoloissa ja kahviloissa työskentely on lisääntynyt entisestään. M5:ssä minua miellyttää erityisesti näytön terävyys ja kuvan laatu. Katson työn takia pädiltä paljon inserttejä ja tv-sisältöjen raakamateriaaleja tulevia editointeja ajatellen. Lisäksi varsinkin näin kesällä on ehdoton plussa, kun työskentelyvälineet ovat kevyitä ja mahtuvat mukaan pienempäänkin laukkuun. Näin arki on helppoa ja vaivatonta. 

 

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne etätöistä. Onko sinulla mahdollisuus työsennelleä missä ja milloin huvittaa ja oletko tehokkaampi omissa oloissa vai työpaikalla?

 

Pages