Raskaudet todella ovat erilaisia!

Kuinka itsestäänselvää! Näinhän se tietenkin on, mutten silti oikein ollut uskoa asiaa, ennen kuin pääsin kokemaan ihan itse.

Ensimmäinen raskauteni oli ihana. Voin koko ajan tosi hyvin ja suorastaan hehkuin. Iho oli paremmassa kunnossa kuin koksaan, mitään paikkaa ei kolottanut ja nukuin loppuun asti todella hyvin. vaikka masu oli iso, se tuntui pieneltä ja olo kevyeltä. Loppuraskaudesta olin väsynyt matalien ferritiiniarvojen johdosta, mutta mikäs siinä – otin päikkärit kaksi kertaa päivässä.

Myös tuolloin minulla oli alkuraskauden pahoinvointia, mutta se ajoittui vain iltoihin ja oli aika leppoisaa. Tulin aina töistä kotiin lähikaupan kautta ja varustin sohvapöydän smoothieilla, mehukeitoilla ja raejuustolla. Kuuteen mennessä olin asettunut kaukosäädin kourassa vaakatasoon ja otin pahoinvoinnin vastaan mehukeittoa siemaillen ja Netflixiä katsellen. Yhdeksältä suuntasin petiin ja aamulla heräsin hyvällä ruokahalulla aamiaispöytään. Oi niitä aikoja!

Tällä kertaa meno on ollut toisenlaista. Heti viidennen viikon alussa aavistin olevani raskaana; hajut tuntuivat voimakkailta ja olo oli jotenkin hutera. Jo samana iltana raskaustesti vahvisti asian. Muutamassa päivässä huteruus muuttui pahoinvoinniksi ja homma eteni nollasta sataan.

Tällä kerralla pahoinvointi ei ollut sellaista kivaa pikkuetovuutta, jonka olisi voinut ratkaista pötköttelemällä sohvalla ja katsomalla telkkaria. Mikään ei pysynyt sisällä, enkä pystynyt kuin vaikeroimaan ja halailemaan oksennussaavia. Olo oli niin paha ja horkkainen, ettei nukkumisestakaan tullut mitään.

Kuudennelle raskausviikolle olin varannut yksityiseltä varhaisultran, jotta selviäisi sykkiikö sikiön sydän ja onko munasolu hedelmöittynyt. Aina näin ei ole, enkä olisi mitenkään jaksanut pahoinvointia ja epätietoisuutta vielä kahta kuukautta, ensimmäiseen kunnalliseen ultraan saakka.

Santtu vei minut autolla vastaanotolle, sillä metrolle käveleminen oli täysi mahdottomuus. Muistan kuinka tuumailin odotusaulassa, ettei se edes haittaisi, vaikka kohdusta ei löytyiskään mitään. Oloni oli niin käsittämättömän huono, että sittenpähän pääsisin pahasta olosta eroon.

Onneksi sydän kuitenkin sykki ja sikiöitä oli vain yksi. Kaksosraskauksiin liittyy aina enemmän riskejä.

Gynekologi oli aivan ihana ja lohdutti minua juoruilemalla, että ”kuulemma myös Prinsessa Diana ja Herttuatar Catherine olivat lehtitietojen mukaan kärsineet voimakkaasta raskauspahoinvoinnista”. Hän myös suositteli mustikkakeittodiettini rinnalle leipäjuustoa, jotta saisin myös kalsiumia ja proteiineja. Mutta leipäjuuston tulisi ehdottomasti olla pohjalaista! Ei missään nimessä kainuulaista, joka Pohjanmaalta kotoisin olevan gynekologin mukaan oli luokattoman kuivaa. Asiaa korostettiin sen verran monta kertaa, että noudatin toki lääkräin määräystä.

Sain vastaanotolta kouraani myös reseptin pahoinvointilääkkeisiin. En lopulta koskaan hakenut lääkkeitä, mutta jo reseptin olemassaolo toimi henkisenä oljenkortena. Karmeimman pahoinvoinnin kourissa antoi voimaa, että oli jokin keino joka saattasi edes mahdollisesti parantaa oloani. Olin myös yllättynyt, että edes oli pahoinvointilääkkeitä, joita pystyi raskaana käyttämään. Tuntuu, että odottajilta kielletään varmuuden vuoksi kaikki aina flunssalääkkeitä myöten.

Oksentelua oli lopulta vain noin viikon ajan. Mutta se oli niin voimakasta, että sekin oli ihan tarpeeksi. Sen sijaan pahoinvointi,yökkäily ja maailmanlopun väsymys jatkui kuukausien ajan. Tilannetta ei helpottanut se, että jaloissa pyöri kotihoidossa oleva aktiivinen taapero.

Toisin kuin ensimmäisessa raskaudessa, nyt ei ollut mahdollisuutta levätä tarpeen tullen tai ottaa tuntikausien päiväunia. Vaikka Santtu lyhensi työpäiviään ja meillä oli hoitoapua, päivät tuntuivat mahdottoman raskailta. Usein vain makasin lattialla esikoisen lukiessa kirjaa tai tehdessä palapeliä vieressä. Sokerihumalan voimin jaksoin kerran raahautua Triplan Prismaan ja ostin hyllyt tyhjäksi leluista, jotta lapsi jaksaisi leikkiä edes hetkittäin itsekseen.

Väsymys oli aivan ylitsepääsemätöntä, eikä siihen auttanut mikään. Muistan kuinka laskiaisen alla ystäväni kysyi tekstarilla gluteenittoman laskiaispullan ohjetta. Illasta toiseen muistin, etten ollut vielä vastannut viestiin, mutta illasta toiseen totesin etten tänäänkään jaksa. Jo pelkkä reseptin muisteleminen tuntui raskaalta, saati että jaksaisin näpytellä viestiä.

Useiden kuukausien ajan ruokavalioni koostui mehusta, mustikkakeitosta, leipäjuustosta ja mehujäistä. Silloin kuin syöminen tuntui mahdoliselta, yritin valita mahdollisimman korkeaenergistä syötävää, kuten perunalastuja.

Muuton lähestyessä pakkaaminen vain siirtyi ja siirtyi, sillä eihän siihen ollut iltaisin voimia. Jotenkin kuitenkin saimme siirrettyä itsemme tänne uuteen asuntoon – ja jossain vaiheessa pahoinvointi oli hiipunut. Miten mahtavaa!

Voimakkaat hajut aiheuttavat edelleen yökkäystä, mutta enää laatta ei lennä. Pystyn syömään normaalisti ja mikä parasta, väsymys on tipo tiessään.Kaiken pahoinvoinnin ja uupumuksen jälkeen olo tuntuu suorastaan taivaalliselta. Välillä jopa unohdan olevani raskaana! Ilmoittauduin epähuomiossa myös yhdelle viininmaistelukurssille, jonka onneksi pystyin perumaan.

Tällä hetkellä oloni on todella hyvä ja kiitollinen tästä raskaudeta. Toivon, että olo säilyisi yhtä hyvänä loppuun asti ja väsymys ei enää palaisi. Kaikki sympatiani heille, joiden raskauspahoinvointi ei pääty ensimmäiseen komannekseen, vaan jatkuu lapsen syntymään saakka. Hyperemeesi ry:n sivuilla on hyviä vinkkjeä ja vertaistukea voimakkasta raskauspahoinvoinnista kärsiville. Lisäksi on hyvä muistaa, että myös lääkitystä löytyy. <3