Alkanut vuosi on minulle mysteeri – milloin päiväkotiin, milloin töihin?

Vuodenvaihteen tienoilla on tapana summata päättynyttä vuotta ja tähystää kohti seuraavaa. Itselläni vuosi 2019 oli aivan mahtava ja mikä parasta, varsin selkeä. Samaa ei voi sanoa alkaneesta vuodesta. Toki tämäkin on todennäköisesti varsin mahtava. Lapsen syntymän jälkeen kurjillakin päivillä on kultareunus ja arkea ympäröi ihan uudenlainnen pysyvä onnentunne. Sen sijaan muiden suunnitelmien ja ”tekemisten” osalta vuosi on yksi iso mysteeri.

Ehkä kilpaurheilutaustakin sen tekee, että olen tottunut olemaan elämässäni aika suunnitelmallinen. Täytän vuodenvaihteessa kalenterin seuraavaa vuotta varten ja merkitsen sinne työt, lomat, Santun työmatkat jne. Käytän paperista kalenteria, sillä se auttaa hahmottamaan tulevia viikkoja paremmin. Seinällä oleva vuosikalenteri on värikoodattu eri kategorioihin kuuluvien menojen mukaan, jolloin jo yhdellä vilkaisulla näkee heti missä mennään.

Värikoodien avulla näkee heti, milloin on mitäkin töitä, matkoja tai juhlapäiviä. Seinä kalenteri toimi rankimpina hetkinä myös hyvänä aamukampana.

Ah, mitä tyydytystä viime vuoden kalenterin tuijotus tuottaakaan! Vuoden rakenne oli niin selkeä. Tammikuun puolesta välistä vappuun saakka arki meni aikalailla vauvan jarikossarja Sorjosen kuvausten ehdoilla. Lapsi kulki hoitajineen mukana kuvauksissa ja pakko myötnää, että oli aikamoinen helpotus kun toukokuussa pääsimme uppoamaan aikatauluttamattomaan vauvakuplaan. Syksyllä palasin takaisin kunnallisten luottamustehtävien pariin ja minulla oli myös paljon keikkatöitä sijoittamiseen liittyvien projektien parissa. Loppuvuodesta oli vähän liiankin kiire ja marras- joulukuussa olin kieltämättä aika stressaantunut. Siksi teki ihan hyvää pitää vähän taukoa bloginkin kirjoittamisesta.

Kulunut vuosi oli myös esikoisemme vauvavuosi. Oli aika selvää, että olen lapsen kanssa kotona, eikä kukaan kysellyt milloin palaan töihin tai lapsi siirtyy päiväkotiin. Eivätkä nämä kyselyt varsinaisesti nytkään minua häiritse. Lähinnä tuntuu epämukavalta, etten itsekään tiedä.

Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen en tarkalleen tiedä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. On yllättävän hankala arvioida, milloin kaipaan takaisin vakituisiin töihin, milloin Santulla on omien töidensä puolesta mahdollisuus jäädä kotiin lapsen kanssa tai alanko jossain vaiheessa kyllästyä siihen että oman viikkoni merkittävin tapahtuma on se, että lapsi meni eilen päiväunille tuntia tavallista aiemmin.

No miksi emme vain päätä että lapsi menisi elokuussa päiväkotiin ja minä palaisin töihin? En tiedä. Tuntuu kovin hankalalta arvioida tuntuuko ajankohta silloin oikealta. Lapset kehittyvät kovin eri tahtiin ja ainakin vielä 1v 2kk ikäisenä meidän lapsemme on vielä ihan sylivauva. Ja lapsen valmiuksien lisäksi olen yllättynyt kuinka suuressa roolissa meidän vanhempien valmiudet ovat. Olemmeko valmiita katkaisemaan napanuoran ja aloittamaan päiväkotiarjen säännöllisine rytmeineen? Siis nuo kuuluisat ruuhkavuodet!

Eikä tässä vielä kaikki! Myös kielelliset asiat pitävät meillä juuri  äidin kotona, isän sijaan. Lapsestamme on tulossa kaksikielinen. Santtu puhuu hänelle suomea ja minä omaa äidinkeiltäni tataaria. Mikäli Adil aloittaisi päiväkodin ennen kuin tataari olisi edes jotenkuten hallussa, on vaarana, että tataari  jää kokonaan heikoksi. Minua ja sukulaisiani lukuunottamatta koko ympäröivä maailma on suomenkielinen joten olisi todellä tärkeää, että vähemmistökieli opitaan hyvin ennen päiväkotiarkea.

Tämä on uusi tilanne siis monella tapaa, mutta onhan tämä samalla myös aivan huikea mahdollisuus!  Perhevapaat on loistava aika ottaa vähän etäisyyttä työelämään ja pohtia mihin suuntaan haluaa seuraavaksi jatkaa. Palatkko vanhaan työhön, kokeillakko jotain ihan uutta vai hyödyntää aikuiskoulutustukea ja opiskella vielä lisää? Hyviä vaihtoehtoja kaikki!  Paljon ideoita minulla jo onkin ja joululoman jälkeen huomaan, että kaipaan jo takaisin oravanpyörään. Samalla kuitenkin nautin kotonaolosta ihan valtavasti.

Ehkä voisimme jatkaa viime vuodesta tutulla hybridimallilla, jossa Adil on kotihoidossa ja teen itse projektiluontoisia töitä hyödyntäen lähipiirin ja palkattujen hoitajien apua. Tosin viime vuodesta poiketen pitäisi raaskia ottaa lapsetonta työaikaa myös silloin kun ei varsinaisesti ole töitä tehtävänä. Uusien ideoiden kehittely vaatii tilaa ja vähän myös tylsyyttä onnistuakseen. Jännityksella odotan mitä vuosi tuo tullessaan ja mitkä monista suunnitelmistamme toteutuvat.

Kommentit (4)
  1. Jos itse jaksat olla pääosin kotona ja rahatilanne sen sallii niin uskoisin että sitä päätöstä et varmasti kiikkustuolissa kadu ♥️ Lapset on vaan hetken pieniä ja töitä ehtii kokopäiväisesti tehdä myöhemminkin.

    1. Näin mäkin olen yrittänyt ajatuksia laittaa järjestykseen. Kumpaa todennäköisesti katuisin enemmän, jos kumpaakaan; sitä että en mennyt töihin vai en ollut lapsen kanssa. <3

  2. Varmasti monelle on tuttu vauvavuoden jälkeinen hämmennys, mutta ihana, että osaat huomata sen myös mahdollisuutena! <3 Siitähän hämmennys kertoo, että vaihtoehtoja on useampi 🙂 Miten lohdullista!<3
    Terveisin yksi myös vähän hämmentynyt ja tulevaisuuttaan pohtiva
    Ida Kotona kupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Yllättävän vaikeaa päättää. Onneksi nykyään työelämä on muuttunut niin, että yhä useammassa ammatissa voi saada molemmat. Eli keikkaluontoinen tai osa-aikainen työskentely onnistuu. I want it all!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *