Tällä hetkellä meillä nukutaan aivan loistavasti! Ja nyt tarkoitan tietenkin lastani. Täytyykin käyttää tämä tilaisuus hyödyksi ja kertoa miten tähän on päästy. Kohta nimittäin syntyy pikkusisko ja edellisen postaukseni odotatappa vaan -hengessä kaikki varmasti muuttuu huonompaan. Joten nautitaan nyt kun vielä voidaan!

Aloitetaan itsenäisestä nukahtamisesta

Olen kirjoittanut itsenäisestä nukahtamisesta jo aiemmin. Tuolloin lapsi oli noin 10kk ja olimme päässeet vaiheeseen, jossa hän jäi itse omaan sänkyynsä hakemaan unta. Kirjoitus on pitkä kuin nälkävuosi, sillä sepustan yksityiskohtaisesti kuinka vauva totutettiin nukahtamaan itsekseen pikkupikku muutoksilla ja  usean kuukauden ajanjaksolla. Meille hellä metodi sopi paremmin, kuin dramaattisempi unikoulu.

Toistelimme jokailtaisia rutiineja (hampipesu, iltasatu, iltalaulu) kuukausia vailla mitään merkkiä siitä että tästä olisi yhtään mitään hyötyä. Hartiat jumissa jatkoimme  pick up – put down -taktiikkaa kymmeniä kertoja illassa, sillä syliin nostaminen rauhoitti vauvan heti. Ja sitten aivan yhtäkkiä, kuin taikaiskusta homma alkoi toimia. Yhtenä kesäkuisena iltana vauva ei enää huutanutkaan vanhempaa takaisin huoneeseen. Ja tuosta vuoden 2019 kesästä alkaen olemme saaneet nauttia nukuttamattomuuden luksuksesta.

Ja luksusta se tosiaan on! Huomaan tottuneemme hyvään, sillä kun olemme vieraassa paikassa ja lasta pitääkin yhtäkkiä nukuttamalla nukuttaa, hermo palaa aivan saman tien. Vaikka lapsi on ”hyvä nukahtamaan” on vaiheita toki ollut. Esimerkiksi juhannuksen jälkeiset helleviikot olivat aivan mahdottomia. Vaikea sanoa johtuiko tilanne lisääntyneestä valosta, kuumuudesta vai ikään kuuluvasta unitaantumasta, mutta mikään muu ei auttanut kuin valvoa tarpeeksi myöhään ja nukuttaa lapsi meidän vanhempien väliin. Yhtälailla, palatessamme kesälomien jälkeen mökiltä kotiin, tuntuikin oma sänky vieraalta ja vaadittiin taas viikon ajan aktiivisempia nukutustoimia.

Emme ole lukenut uni- tai kasvatusoppaita, vaan menneet aikalailla intuitiolla. Ja oma vaistoni on sanonut, että jos lapsi tarvitsee läheisyyttä, pitää sitä antaa. Vaikka se tarkoittaisikin joustamista unitapojen suhteen.

Hellejakson aikana nukutimmekin lapsen väliimme kahden viikon ajan, ja aikanaan tilanne korjaantui kuin itsestään. Oman kokemukseni perusteella opitut taidot eivät haihdu hetkessä, vaan kun vaihe on mennyt ohi, palaa lapsi takaisin itsenäiseen nukahtamiseen yllättävän helposti.

Mututuntumalla ajattelen että ”huonoista” uniassosiaatioista kannattaa pyrkiä eroon mahdollisimman aikaisin. Esimerkiksi siitä, että lapsi nukahtaisi rinnalle tai maitopullon kanssa sänkyyn.

Kokonaiset yöt ja imetyksen lopettaminen
Nämä kaksi kulkivat meillä täydellisesti käsikädessä. Vaikka olin lopettanut yöimetyksen, lapsi heräili öisin siihen saakka kunnes imetys loppui kokonaan. Heräilyä jatkui kuukausia, vaikka olin jyrkähtämätön, enkä lipsunut yöimetyksen suhteen kertaakaan. Hän heräsi pari kertaa yössä ja vaati tutin ojentamisen tai pikkusilittelyn nukahtaakseen uudestaan. Eli uudelleen nukahtaminen sujui silti tosi helposti, mutta vaatihan se vanhemmalta heräämisen ja lapsen sängyn luo raahautumisen, mikä taas vaikutti päivien pirteyteen. Vasta kun imetys loppui kokonaan, vähenivät myös yöheräilyt dramaattisesti.

Muutto omaan huoneeseen
Muistan lukeneeni aikanaan jostain Facebookin uniryhmästä, että vauvan siirtäminen omaan huoneeseen oli monen mielestä paras muutos, mitä uniasioissa voisi tehdä. Ihan yhtälailla muistan olleeni erittäin skeptinen kyseisen neuvon toimivuuden suhteen. Nukkua nyt eri huoneissa alle 1-vuotiaan vauvan kanssa. Hyvänen aika! Kuinka kauan pieni pilttini joutuisikaan hädissään huutamaan, ennen kuin heräisin ja saisin kipitettyä hänen luokseen?!

Nyt vuoden vanhempana ja viisaampana voin sanoa, että oma huone on aivan loistava juttu! Kuinka ollakaan.

Meillä lapsukainen siirtyi omaan huoneeseensa vasta 1,5-vuoden iässä, sillä aiemmassa asunnossamme meillä ei ollut mahdollisuutta kahteen makkariin. Usein neuvotaan, ettei lapsen elämässä saisi tehdä useamapaa muutosta kerralla. Eli tuttista luopumista ei kannata yhdistää päiväkodin aloittamiseen tai sisaruksen syntymään. Yhtä lailla olen kuullut neuvottavan, ettei lasta kannattaisi siirtää omaan huoneeseen muuton yhteydessä, kun uusi kotikin on kokonaan outo.

Jälkimmäinen neuvo tuntui huonosti perustellulta. Lapsi menee kuitenkin ennen meitä vanhempia nukkumaan ja vanhempien uusi makkari on ihan yhtä vieras kuin hänen oma huoneensa. Itse asiassa lastenhuone on edes vähän tuttu, sillä siellä leikitään päivisin, kun taas vanhempien makkarissa emme juuri lapsen kanssa hengailleet. Niinpä menimme taas fiilispohjalta ja lykkäsimme lapsen suoraan omaan huoneeseensa nukkumaan.

Ja se oli ehdottomasti oikea ratkaisu! Heti muuttopäivänä hän nukkui päikkärit uudessa huoneessa ja nukahti tuttuun tapaan itsekseen. Olihan sänky kuitenkin sama vanha, kuten myös unikaverit ja soittorasian renkutus.Muutaman viikon ajan hän heräili tavallista enemmän ja muistan, että haimme hänet usein väliimme. Tämä siksi, että halusimme varmistua siitä, ettei muutoksesta jäisi lapselle huonoa fiilistä. Mutta ihan yhtälailla myös siksi, että halusimme varmistaa itsellemme hyvät ja katkottomat yöunet – koskaan ei voi tietää onko kyseinen herätys ainoa vai joutuuko lapsen huoneessa ramppaamaan enemmän. Ja myös siksi, että onhan nyt lapsen kanssa aivan ihana nukkua! <3

En ollut aiemmin varsinaisesti kaivannut erillisiä makkareita, sillä lapsi nukkui mielestäni ihan ok. Mutta niinhän siinä kävi, että nyt kun nukutaan erillään, nukutaan kaikki tosi paljon paremmin.Nyt kukaan ei häiritse toisen unta. Eron huomaa heti, kun ollaan vaikka mökillä. Siellä nukumme kaikki samassa huoneessa ja lähes joka yö tulee herättyä lapsen ähinään. Kun lapsen pinnis on samassa huoneessa, tulee aika herkästi noustua paijailemaan. Kotona taas mahdolliset uniähinät jäävät meiltä vanhemmilta kuulematta ja kaikki jatkaisivat itsenäisesti omia uniaan.

Uusi tulokas
Tämän syksyn aikana meille syntyy pikkusisko. On jännittävää nähdä, kuinka uuden perheenjäsenen saapuminen vaikuttaa esikoisen elämään ja nukkumiseen. Yhtälailla on hauskaa nähdä, kuinka me vanhemmat osaamme tukea uuden tulokkaan unta. Näin yhden lapsen vanhempina luulemme tietenkin olevamme jo kokeneita kasvattajia ja handlaavamme tilanteen kuin tilanteen.

Toivon, että seuraavan lapsen kohdalla on vähän enemmän itsevarmuutta ja maltan odottaa esimerkiksi yökitinöiden kanssa hieman pidempään. Esikoisen kohdalla moni uniähinä olisi saattanut loppua itsekseen, mutta varsin herkästi tuli nostettua lapsi rinnalle ja tarjottua maitoa. Joskus vauva vaan ähisee unissaan eikä sen kummempaa.

Lopuksi on vielä sanottava, että moni kunta tarjoaa maksutonta apua lasten uniongelmiin. Esimerkiksi Helsingissä Lapsiperheiden sosiaalityöntekijät neuvovat puhelimitse ja tekevät tarvittaessa myös kotikäyntejä. Kannattaa pyytää apua ajoissa.