Hyvä ystäväni on joutunut ghostatuksi kolmen sinkkuvuotensa aikana lukemattomia kertoja. Alkuun se teki todella kipeää. Ystäväni kertoi, kuinka hän alkoi pelätä puhelimensa katsomista: kuinka tyhjältä tuntui tulla ryhmäliikuntatunnilta pukuhuoneeseen, avata kaappi, ottaa puhelin käteen ja huomata, että viestiä ei taaskaan ollut tullut.
Moni kutkuttavasti alkanut juttu päättyi aina samalla tavalla. Ensin oli kipinöitä, kemiaa, harrastettiin seksiä ja naurettiin yhdessä. Jossain vaiheessa mies alkoi etääntyä. Vastasi harvemmin, käytti vähemmän emojeita, ei kysynyt kysymyksiä. Oli epämääräinen, kun piti sopia uusista treffeistä. Näin kävi kaikkien kanssa riippumatta siitä, kuinka kauan oli tunnettu: erään miehen kanssa kolme päivää, toisen kanssa kolme kuukautta.
Itse seurustelin suurimman osan ystäväni sinkkuajasta ja olin kauhuissani: mitä Tinderille ja miehille oikein oli tapahtunut? Missä vaiheessa ghostaamisesta oli tullut näin tavallista? Olin ollut Tinderissä itse 5 vuotta aiemmin, kun matchit olivat kuumia ja keskustelut soljuivat. Olin tavannut kaksi poikaystävistäni Tinderissä, rakastunut ja luottanut siihen, että juttu etenee.
Kun palasin Tinderiin vuonna 2021, huomasin, että huonostihan minullekin kävi. Treffejä oli paljon vaikeampi saada, match ei ollut tae mistään ja suurempi osa jätti vastaamatta kuin vastasi. Mieleeni hiipi sama epäilys, joka ystävääni vainosi: onko meissä jotain vikaa?
Koska enää ei voi olla varma, mitä odottaa, emme odota mitään
En haluaisi syyttää Tinderiä tai muuttunutta deittailukulttuuria ghostaamisista ja pettymyksistäni miesten kanssa. Mutta jotain ilmapiirissä on selvästi tapahtunut. Olin esimerkiksi itse vakaasti päättänyt, että minä en ghostaisi ketään. Kauhistelin niin pitkään sitä, mitä ystävälleni oli tehty, että en kykenisi itse samaan. Sitä paitsi olin aina ollut empaattinen ja välittänyt muiden tunteista. Minulla olisi pokkaa vastata jokaiselle jotakin: hei, ei kiitos, joo nähdään, kiitos treffeistä, mutta en tuntenut tässä kipinää. Ei mennyt kauaa, kun jätin viesteihin vastaamatta.
Selitin itselleni, että en vastannut koska ei ollut aikaa eikä energiaa. Toki kaikesta on tullut nopeatempoisempaa, mutta en usko että se on syy ghostaamisiin. Mielestäni se, mikä meissä ja deittikulttuurissa on muuttunut, on usko toiseen ihmiseen. Koska enää ei voi olla varma, millaista käytöstä odottaa ruudun toisella puolella olevalta, emme anna itsemme odottaa mitään. En tiedä kumpi hävisi ensin: luottamus ihmisiin vai kohtelias tapa vastata toisen viesteihin. Molemmat ovat nykyajan sinkuilla joka tapauksessa mennyttä.
Epäluottamus yrittää tietysti suojella meitä pettymyksiltä, koska on rankkaa elää jatkuvassa pelossa. On helpompaa olla luottamatta kehenkään kuin analysoida jokaista kohtaamista ja etsiä merkkejä siitä, haluaako toinen todella tutustua vai olenko kertakäyttötavaraa. Tämä on kuitenkin surullista. Tuhlaamme aikaamme epäilyksiin, kun voisimme nauttia kohtaamisista.
Mistä tietää, kuka jää ja kuka ghostaa?
Näin kävi eräälle kuumalle ja itsevarmalle ystävälleni, jonka puhelinnumeroa pyydettiin kahvilan edessä. Ystäväni oli tekemässä töitä, kävi tupakkatauolla ja jammaili ajatuksissaan musiikin tahdissa kahvilan edessä. Mies käveli ohi, pysähtyi, kääntyi takaisin ja sanoi ystävälleni: Hei meinasin kävellä tosta ohi, mut oli pakko kääntyy takasin koska mä näin et sä tanssit tässä! Mies selvästi innostui ystäväni vibasta ja pyysi häntä ulos.
Mennessään miehen kanssa toisille treffeille ystäväni sanoi minulle: haluaisin vain tietää tarkottiko se sitä oikeesti vai ajatteliko se, että hei, toi näyttää helpolta.
Näin epävarmoja olemme. Näin vähän me miehiltä odotamme.
Onneksi on myös toisenlaisia tarinoita. Sarjaghostattu ystäväni kertoi hiljattain, että mies, jota hän oli tapaillut 4 kuukautta, oli palauttanut hänen uskonsa deittailuun. Kysyin ystävältäni, mikä kyseisessä miehessä oli erilaista – mistä sen tietää, kuka jää ja kuka ghostaa? Herättikö luottamusta jokin, mitä mies sanoi, teki tai oli? Tiesin vastauksen oikeastaan jo kysyessäni. Ei miehessä ollut mitään erilaista. Hän teki pitkän ajan suunnitelmia, halusi sopia tapaamisia ja viettää viikonloppuja yhdessä, kaverini vastasi. Mutta toisaalta niin tekivät nekin, jotka lähtivät. Sen, että toinen jää, tietää vain siitä, että toinen jää.
