Liebster-Award -haaste

Sainpas sitten haasten CougarWomanilta nii ei kai sitä auta kun kysymyksiin vastailla.

Ja tässäpä siis kysymykset ja vastaukset:

1. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?
Heti alotetaan sikavaikeella kysymyksellä. Mä en oikeestaan osaa sanoa, koska ensimmäisenä tietenkin tulee se 
chlisé mieleen ”rauha kaikkialle” mikä tietenkin parantais hyvinkin monta asiaa jos totta puhutaan. Mutta arvelen, että ihmismieli on vaan sairas ja joku alottaisi ne sodat aika nopeasti uudelleen, joten ei sekään kuitenkaan toimisi. Melkein vaan toivoisin, että ihmiset olisi onnellisempia elämässään ja köyhyys ja rikkaus olisi tasapainossa keskenään, ettei olisi niitä ihan sikaköyhiä ollenkaan ja samalla ei myöskään niitä himorikkaitakaan.

2. Jos saisit olla eläin, mikä eläin olisit ja miksi?
Hmm, varmaan olisin joku lintu esimerkiksi kotka, koska haluaisin osata lentää.

3. Mikä on ärsyttävin luonteenpiirre kanssaihmisessä?
Itsekkyys ja se että kuvitellaan olevansa parempia. Esimerkiksi monet kaverit, jotka on parisuhteissa kuvittelevat jotenkin olevansa parempia ja säälivät mua, koska olen sinkku ja yksin. En mä mitään sääliä kaipaa, pistää vaan vituttamaan ja masentamaan entisestään.

4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Chlisé taas mutta ne pienet asiat. Esimerkiksi oon tosi onnellinen tänään kun pääsen vihdoin ja viimein alottamaan TANKOTANSSIN!! Meinaan kauan jo haaveillut ja viimein sain kaverit innostumaan ja tänään alkaa. En tiedä lainkaan mitä odottaa, mutta sitten sen näkee ainakin. Ja tähän pitää mainita vaan pikaseen, että onneks ei oo laji missä koko ratkasis kaikkea 😉 Joten joten innolla odotetaan…

5. Miksi naiset rakastuvat renttuihin?
Voih kun tietäisin tähän vastauksen. 3 vuoden sinkkuuden aikana kaikki miehet joihin olen palavasti ihastunut, ovat olleet täysiä kusipäitä. Sitten kun on vastaan tullut se oikeasti herrasmies ja ihana mies niin meikäläistä ei enää kiinnostakaan. Joku pahasti vinksahtanut on päässä 😀

6. Mikä on elämän tarkoitus?
Mulle elämän tarkoitus on olla onnellinen. Ei se ole se paras työpaikka ja ihana perhe vaan se, että oikeasti suurimman osan ajasta herää aamuisin onnellisena ja odottaa innolla mitä päivä tuo tullessaan. Tietty se vaihtelee ihmisillä, että mikä sitten sen onnen tunteen saa aikaseksi. Siihen suuntaan ollaan menossa, onnelliseen elämään, hitaasti mutta varmasti 😀

7. Miksi bloggaat?
3 vuotta asuttu ulkomailla ja mitä ihmeellisimpiä miehiä tullut tavattua. Miettisin jo aikoinaan, että voisko olla hauska alottaa blogia. Nyt sitten viime keväällä kai vaan tuli se tilanne, että jonnekin oli pakko alkaa purkaa tätä turhautumista. Keväällä tajusin, että suurinosa sinkkukavereista oli löytänyt itelleen miesseuraa ja oli enää minä ja yksi toinen jäljellä sinkkuina. Huomasin, ettei enää oikein voinut höpötellä miesseikkailuista samaan tahtiin varattujen kaverien kanssa. Tai  ainahan voi, mutta vastauksen ja kommentit muuttu sen verran, että ei oikein enää innostanut aina kuunnella sitä oivoita ja kylläsänytvielälöydätjonkun -puhetta.

Tää on meikäläisen terapiaa 😀

8. Jos sinusta tehtäisiin 2.0 –versio, mitä muuttaisit itsessäsi?
Jos totta puhutaan, en muuttais varmaan mitään. Ehkä hitusen antaisin itselleni enemmän rohkeutta, mutta siinä se. Onhan mussa kaikenlaisia vikoja: oon vittumainen, vähän ylipainoinen jne, mutta mä tykkään olla vittumainen ja ylipaino on ihan itseaiheutettu ja siitä nyt varmaan työllä pääsisi  eroonkin, eli kiitos hiukan vaan rohkeutta ja itseluottamusta lisää 🙂

9. Jos voisit viettää päivän vastakkaisen sukupuolen kehossa, mitä tekisit?
Hahaa, varmaan kellistäisin miljoonat naiset ja kokeilisin saisinko otettua itseltäni suihin xD (tämä nyt oli eka mikä tuli mieleen)

10. Onko sinulla ärsyttäviä tapoja – jos, niin mitä?
Olen hyvin hyvin vittumainen ja suorasukainen. Siinä se, saan helposti ihmiset suuttumaan ja poikaystäväehdokkaat juoksemaan karkuun.

11. Mitä sinun persoonastasi tärkeää asiaa et ole vielä paljastanut blogissasi?
Oon ollu aika avoin kyllä kaikesta. Mutta tietty en tykkää mainostaa itseluottamuksen puutetta mikä varsinkin tällä hetkellä on kasvussa kovaa vauhtia. Yritän vaan työntää sitä taka-alalle ja keksiä hyviä asioita. Kuka nyt haluaisi mainostaa sitä kuinka tuntee itsensä välillä ihan mitättömäksi 🙁 Mutta ei tänään! Tänään pyritään hyvään päivään!

Elikkä siinä kyssärivastaukset ja kiitoksia suuresti CougarWomanille kaameista kysymyksistä 😀

Tää on musta pyörinyt jo sen verran ympäriinsä, että itse en ala ketään haastelemaan. Tuntuu, että kaikki blogit joita luen, on jo haasteen saanut niin ei sitä viitsi alkaa uudestaan haastelemaan. Mutta tässä nyt maininta muutamasta ihan loistavasta blogista joita tulee päivittäin seurailtua 

maryjane: sinkkublogi
Jemina: No Sex and the City
riina_maria: humputellen

vagabond: Äiti älä pelkää 
Mahdoton Nainen: Mahdoton miehen metsästys 
yksiplusnolla: yksiplusnolla.

Ja paljon muita 🙂

Kiitos ja kumarrus, sain tällä hyvin aikaa kulumaan töissä haha

Suhteet Oma elämä

Onneksi ei sukupuolitauti

No nyt on kyllä kun kokonaan unohdin kertoa yhdestä mielenkiintoisesta tapauksesta, jota itseasissa tapailinkin muutamia viikkoja. Kamalaa, että oli ihan kokonaan unohtunut, koska aika mielenkiintoinen tapaus tämäkin.

Eli siis ihan perus tyyppi jota treffailin. Sillai ihan kiva, kun ei juuri käyty missään baareissa juopottelemassa. Enemmän meni siihen, että kaveri haki mut autollaan ja mentiin ajelemaan vuorille katselemaan maiselmia ja kävelemään ympäriinsä. Jotenkin sellainen virkistävän fressi.

No tulihan se muutamien treffien jälkeen sitten aika myös tälle seksihommallekin ja pakko myöntää, että olin aika lailla iloinen kaverin taidoista ja ”pikku” kaverin koosta. Jälkeenpäin oli jotenkin tosi kiva fiilis kun mies ei kerännyt kamppeitaan ja lähtenyt (niinkin on käynyt haha) vaan vietettiin pitkä aika yhdessä ja haettiin vielä vähän murkinaakin lähikuppilasta.

Ennen kuin mies lähti sovittiin, että seuraavalla viikolla mennään elokuviin kattomaan sitä uutta ”suomalaista” elokuvaa. Mitään päivää ei sen kummemmin sovittu kuten ei oltu tehty aikasemminkaan, joten en ollut mitenkään huolestunut.

Viikko meni ja kaverista ei kuulunut mitään. Laitoin viestiä ja vastaukseksi sain jotain aika ympäripyöreetä joten annoin olla. Aattelin, että kyllä se sieltä laittaa viestiä jos sitä kiinnostaa. Viikon päästä siitä alkoi vituttamaan mies ja oli pakko ihan suoraan kysyä (joo tiedän ei saisi), että mitä tapahtui. No vastaukseksi sitten sain tiedon, että olisin hänelle kuulemma antanut hiivan. Joo, hän oli siis huomannut saaneensa hiivan vähän meidän seksin jälkeen ja päättänyt sitten, että multa saatu ja ajatellut, ettei tarvitse sitten olla enää yhteydessä.

No tähän siis voi sanoa, että kumia käytettiin ja mullahan ei ollut edes mitään hiivaa joten tiedä häntä mistä oli sen saanut. Ei ollut ennen, ei aikana eikä jälkeen mitään oireita, mutta pakko oli tietenkin gynekologilla käydä varmistamassa. No tämä nyt ainakin sitten kertoi sen, ettei tarvi tollasen ihmisen kanssa olla tekemisissä. Ensinnäkin hiivoja tulee ja menee ja toisekseen aika lapsellinen, ettei voinut asiasta sanoa mitään. Syyttää vaan ilman mitään todisteita ja pistää välit poikki ilman kysymättä esimerkiksi että sattuuko sellainen olemaan meikäläisellä. Ajattelin jo, että jos vaikka olisi ollut joku sukupuolitauti vaikka klamydia ja ei olisi mitään sanonut. Että jos olisi sen tartuttanut tai vastaavaa ja itse ei huomais kun vasta siinä vaiheessa kun on tosi pahoja oireita.

No tauteja ei ole, se on hyvä ja tuli tästäkin tyypistä selville tälleen suhteellisen ajoissa tällanen ihana puoli niin kiitos hei…

morning-coffee-40-photos-23.gif

Suhteet Oma elämä Seksi Terveys