Ladataan...
No Sex and the City

Kuulostaako oudolta, jos sanon, että minusta on ihanaa olla kaukana? Etäsuhteessa ollessani huomasin suhdemuodon sopivan minulle varsin hyvin, sillä saatoin helposti viettää pari kuukautta näkemättä kumppaniani enkä pahemmin kärsinyt siitä. Minun on yksinkertaisesti hyvä olla yksin. Nykyään asun yhdessä kumppanini kanssa ja olen tajunnut, että yksinoloon täytyy muistaa panostaa ihan eri tavalla. Niinpä me esimerkiksi matkustamme säännöllisesti entiseen kotimaahamme – yleensä eri aikoihin, molemmat yksin.

Luin joskus lehtijutun, jossa todettiin yhteisten lomien puutteen olevan about viimeinen niitti parisuhteen arkkuun – se, että molemmat buukkaavat omat lomat, tarkoitti artikkelin mukaan, että ero oli lähellä. Toki on varmasti myös tilanteita, joissa kyseessä on merkki suuremmista ongelmista, mutta tällaiseen yleistykseen en usko. Minusta meidän kannattaisi enemmänkin keskustella siitä, että monet parisuhteet saattaisivat olla paremmalla tolalla, jos kaikki osapuolet viettäisivät enemmän aikaa erikseen.

Jostain syystä tapaamme yhä ajatella, että parisuhteen tulisi olla tiukka symbioosi, jossa tehdään kaikki kimpassa: eletään arkea, lähdetään lomalle, ja mieluusti vielä harrastetaankin yhdessä. Itse taitaisin kyllästyä kumppanini naamavärkkiin aika nopeasti, jos joutuisin katselemaan tätä 24/7. Lisäksi epäilen, että pyrkimys tehdä mahdollisimman paljon asioita yhdessä saattaa monien kohdalla johtaa pettymykseen – sillä kuinka todennäköistä on, että kaksi ihmistä haluaa viettää samalla tavalla sekä arkensa että lomansa? Ja että myös vapaa-ajan kiinnostuksen kohteet mätsäävät?

Jos odotukset ovat näin kovat, sitä saattaa pahimmillaan päätyä pettymään kumppaniinsa ja alkaa ajatella, että kyseessä on meikälle väärä tyyppi... tai että ainakin tämän pitäisi jotenkin muuttua. Ja sellaisesta ajattelustahan ei yleensä seuraa mitään hyvää.

Ylipäänsä asioiden tekeminen yksin on mielestäni aliarvostettua. Omassa parisuhteessani homma onneksi toimii, mutta yksinolon järjestämistä on kyllä pitänyt opetella, etenkin siinä vaiheessa kun kotiosoite monen erillään asutun vuoden jälkeen muuttui yhteiseksi. Nyt balanssi on jo löytynyt ja vietämme paljon aikaa erillämme niin arjessa kuin lomallakin.

Sen sanominen tuntuu välillä melkein laittomalta, mutta itse olen täysin valmis julistamaan erillään vietetyn ajan yhdeksi tärkeimmistä syistä siihen, että suhteemme on edelleen, yli seitsemän vuoden jälkeen, helvetin hyvässä kunnossa. Yksin vietetty aika toimii myös tärkeänä muistutuksena siitä, että olen itsenäinen ihminen, ja lisäbonuksena yksin matkustaessani tai kotona ollessani en pääse vahingossakaan heittäytymään avuttomaksi.

Sitä paitsi se vanha viisaus, jonka mukaan distance makes the heart grow fonder pitää ehdottomasti paikkansa: kotiin on aina erityisen ihanaa palata, kun välissä on ensin ollut kunnolla etäisyyttä.

 
jatka lukemista:
nainen, matkusta yksin!
yhdessä asuminen on kivikautinen parisuhdenormi
 
seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

 

 

Ladataan...

Ladataan...
No Sex and the City

Parasta just nyt: kahden mimmin räp-yhtye Sofa, joka ylistää biiseissään kuukautisia ja huutaa kaikille kuuluvan kehorauhan puolesta. Sonson ja Fanfan eli Sonja Kuittinen ja Fanni Noroila kirjoittavat kantaaottavia, avoimen feministisiä lyriikoita, joiden kaltaisia suomiräpin valtavirrassa ei ole aiemmin kuultu. Sofa riimittelee vakavista aiheista kuitenkin ilman ryppyotsaisuutta ja saarnaamista. Duon musiikista välittyy hyvä energia, hauskanpito ja ennen kaikkea hyväksyntä: me ollaan kaikki keskeneräisiä ja se on ihan ookoo.

Suomiräpin maskuliiniselle kentälle avautuu silloin tällöin ahdas rako naistekijöille ja siihen tuntuu mahtuvan noin yksi artisti kerrallaan. Varmistaakseen paikkansa tässä slotissa olisi varmaan hyvä laskelmoida ja tehdä suhteellisen vaaratonta räppiä. Sofan musiikki edustaa kuitenkin kaikkea muuta: Sofa ei mahdu mihinkään lokeroon, sillä kyseessä on rajoja rikkova yhtye ja ilmiö. Sofa tulee ja räjäyttää lokeron.

Tällä hetkellä vaikuttaa ylipäänsä siltä, että kauan kaivatut muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa Suomen räppipiireissä: Esiin puskee iso joukko lahjakkaita räppäreitä ja Flow-festivaaleilla esiintynyt D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -kollektiivi edustaa Suomen musiikkialalla harvemmin nähtyä naisten yhteistyötä sekä keskinäistä tukea ja kollegoiden esiin nostamista.

Sofa on myös aiemmin heittänyt keikkoja, joiden esiintyjälista on koostettu pelkästään naistekijöistä, jotka kannustavat toisiaan. Tämä on upeaa, sillä ikävä kyllä Suomen räpskenessä sukupuolella on yhä suuri merkitys. Juuri siksi tarvitaan lisää lempee naisräppäreille ja erityisesti naisräppäreiden välille.

Sofa ja kumppanit näyttävät, että kun naiset kokoontuvat yhteen, ei heitä voi hiljentää.

 

- Ninni,

musiikin suurkuluttaja, jota kiinnostaa musabisneksen valtarakenteet.



Tämä on muuten ensimmäinen blogissa ikinä ilmestynyt vieraskirjoittajan teksti, jes! Kiitos, Ninni!

 

Jatka lukemista:
vitun kovaa räppiä
viikon video: sorry babe, you're a feminist
 
seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.
Ladataan...

Ladataan...
No Sex and the City

Oletko koskaan miettinyt, miksi haluat sängyssä sitä mitä haluat? Tai miksi et halua jotakin muuta? Seksuaalinen halu on siitä kiinnostava juttu, että kyse on henkilökohtaisesta elämästämme ja mieltymyksistämme, mutta samalla halujamme hallitsevat monenlaiset normit. Ne säätelevät sitä, minkä ajattelemme olevan sallittua. Esimerkiksi seksifantasioiden suhde ihmisen todellisuuteen ja ympäröivään yhteiskuntaan on valtavan mielenkiintoinen asia, samoin kuin se, mitä koemme saavamme haluta. Ja juuri sitä kysymystä tutkii, provokatiivisella ja suoranaista epämukavuutta aiheuttavalla tavalla, Essi Tammimaan romaani Isän kädestä.

Isän kädestä kertoo Ruutista ja Luukaksesta, jotka tapaavat ja rakastuvat ja menevät naimisiin. He elävät yhdessä ja harrastavat seksiä... ja sitten jossain vaiheessa Ruutin mieleen hiipii ajatus siitä, mitä hän ehkä tarvitsee. Ja kun se mitä tarvitsee ja haluaa on jotakin sellaista, minkä usein ajatellaan olevan kiellettyä, ihminen joutuu luotaamaan omaa itseään ja omaa seksuaalisuuttaan varsin syvältä.

Kun Ruut alkaa tajuta olevansa kiinnostunut alistetuksi tulemisesta, hän ihan säikähtää. Onko se luvallista?

“Ruut hengittää pinnallisesti peittääkseen järkytyksensä, kieltääkseen sen itseltäänkin. Ei voi antautua ottamaan henkeä vatsanpohjasta asti, kun ei tiedä, mitä sen mukana ryöpsähtää. Hän listaa asiat, jotka ovat soveliaita, joihin hänellä on lupa tutustua: uudet asut, asennot, reiät (mutta vain Ruutin, se on huomioitava). Kokeiluun eivät kuullu leikkimiset, joilla ei ole suuntaa. Leikkiminen ei sovi siihen, mitä tapahtuu miehen ja naisen välillä. Vain tietyt ruumiinosat saavat osallistua. Vain tietyt välineet. Porno on heidät roolittanut, eikä maailma tarjoa paljon laajemmin mahdollisuuksia. Se olisi huvittavaa, jos se ei olisi niin totista.”

Tietynlaisten halujen tajuaminen voi järisyttää, sillä seksuaalisuutemme kietoutuu myös muuhun olemiseemme, omaan persoonaamme ja jopa poliittisiin näkemyksiimme. Tästä kertoo sekin, että feministipiireissä keskustellaan yhä toisinaan siitä, onko nainen huonompi feministi jos haluaa alistua miehelle sängyssä.

Tämä teema tulee esiin myös Tammimaan kirjassa: kun Ruut ehdottaa, että voisi palvella Luukasta tai esimerkiksi odottaa tätä alasti eteisessä työpäivän jälkeen, Luukas kauhistuu. “Eiks se olis tosi epäfeminististä? Eiks just siitä ole taisteltu eroon tässä viimeiset vuosisadat?” Mutta kuten Ruut sanoo: “[O]nhan se feminististä, jos mä haluun sitä.”

Ruut nimittäin haluaa alistua. Ja myöhemmin hän ymmärtää haluavansa vielä jotain lisää: hän haluaa olla pikku-Ruut, jota Isi alistaa.

Tämä aihe, Ruutin löytöretki omiin fantasioihinsa ja se mitä sieltä löytyy, tekee Tammimaan romaanista monella tavalla varsin hankalaa luettavaa. Usein teksti ihan irvistytti ja välillä kirja teki mieli jättää kesken. Yksi kirjan suurimpia ansioita on kuitenkin juuri tämä tapa, jolla se tekee lukijan tietoiseksi omista reaktioistaan ja käsityksistään siitä, millainen halu on soveliasta.

Romaani sohiikin todella tehokkaasti näihin usein kyseenalaistamattomiin normeihin ja pakottaa pohtimaan niitä tavalla, joka ei välttämättä ole helppo eikä mukava. Mutta pohdittua niitä kyllä tulee, ja jo pelkästään sen takia romaania voi suositella kaikille.

 
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

 

Jatka lukemista:
viikon kirja: vau, mikä vagina!
luetko naisten kirjoittamia kirjoja?
 
seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.
Ladataan...

Pages