Aikuisuuden suurin huijaus

Jo pienestä pitäen ajatuksiimme iskostetaan käsitys tulevaisuuden virstanpylväistä. Käyt koulusi, hankit hyvän työpaikan, löydät kivan kumppanin, avioidut, saat lapsia, ostat talon jossa elät perheesi kanssa onnellista, kunnon ihmisen elämää. Hyvään elämään olennaisesti yhdistetään vanhemmuus, työ ja hyvä sosiaalinen asema.  Lisäksi tulee olla siisti koti, luomuruokaa, harrastukset, vanhempain toimikunnan jäsenyys, työelämän hienot tittelit, syyslomat etelän lomakohteissa ja hiihtolomat Lapin laskettelukeskusten tuntumassa.

Onnellisuuden ja hyvän elämän kannalta merkittävää on se, että se myös näkyy. Ei riitä, että itse tiedät olevasi tyytyväinen. Tärkeää on näyttää se myös muille.  Todisteina elämämme hyvyydestä ja paremmuudesta on  hieno julkisivu, sisustettu koti ja suomalainen design. On vaikutusvaltaiset ystävät, keramiikkakurssi, joogatunnit ja käsilläseisonnan taito. On  kashmirtakki, rakennekynnet, lähituotettu pintahiiva olut, kryptovaluuttaa, golfseuran jäsenyys ja ne takataskussa roikkuvat valkoiset hansikkaat merkkinä paremmuudestasi.

Oma lapseni ei tiedä näistä hyvän elämän kulmakivistä vielä mitään, mutta se retale näyttäisi silti olevan silminnähden tyytyväinen.  Hänellä ei ole tarvetta todistella omaa paremmuuttaan tai hyvyyttään. Onnellisuus näyttäisi hänen kohdallaan koostuvan niistä asioista, joista hän itse aidosti nauttii  ja pitää. Riittää kun on hillo paahtoleipää,  vesilätäköitä, lupa hyppiä sängyssä ja takin hihaan hetkeksi pysähtynyt perhonen.

Hänen maailmassaan paremmuuden mittarina ei ole varallisuus, tittelit eikä uusimmat trendit. Hän ei laske epäonnistumisia eikä onnistumisia hän ei myöskään arvota itseään muita ylemmäksi eikä alemmaksi. Hänen maailmassaan ei ole ihmisiä määrittäviä yhteiskuntaluokkia eikä merkitystä niille takataskussa roikkuville valkoisille hansikkaille.

Hän arvio ihmiset toisenlaisilla mittapuilla. Hänelle ei ole väliä oletko taivasalla asuva koditon vai kauluspaitainen työelämän menestyjä. Ihan sama osaatko seistä päälläsi, punnertaa yhdellä kädellä tai juosta maratonin. Hän ei piittaa siitä löytyykö kodistasi Aarikan pyöreää muotokieltä  vai ei. Lasta et pysty hämäämään ympärilläsi olevalla rekvisiitalla tai maneereilla. Lapsen mittarilla nouset arvoasteikossa ylemmäs toisenlaisilla keinoilla. Sinun tarvitsee olla mukava, hymyillä, antaa hänelle aikaa ja huomiota. Kuunnella, olla läsnä ja aidosti kiinnostunut.  Hän pitää- tai ei pidä sinusta aidosti ja rehellisesti.

Missä kohtaa lapselle ominainen aitous ja rehellisyys häviää? Milloin alamme arvottamaan elämää, itseämme ja toisiamme saavutettujen ja saavuttamattomien asioiden kautta. Aikuisilla on käytössään vääristynyt mittapuu, jossa liian vähän arvoa saa ne oikeasti tärkeät asiat.  Meistä jokaisen tulisi arvostaa toinen toistamme kuin lapsi. Unohtaa rekvisiitat tai niiden puutteet ja keskittyä enemmän ihmiseen itseensä, nähdä kaiken muun taakse ja pitää hänestä siksi, että hän on hän, eikä siksi että hänellä on arvovaltaa, mainetta, mammonaa ja takataskussaan ne valkoiset hansikkaat.

Tässä muiden bloggaajien ajatuksia aikuisuuden suurimmasta huijauksesta:

Via Per Aspera Ad Astra: Aikuisuuden suurin huijaus, vapaa tahto
Fin in Tirol: Aikuisuuden suurin huijaus, mikä se on?

Aito ajatus: Aikuisuuden suurin huijaus
Unelma5: Aikuisuuden suurin huijaus

Tuli vaan mieleen: Aikuisuuden suurin huijaus
Jowisfreelife: Aikuisuuden suurin huijaus