Älkääkä ikinä luulko, että pidän teitä itsestäänselvyyksinä

Aiomme viettää kesän Suomessa. Jos kaikki menee hyvin laskeudumme kotimaalle tämän kuun loppupuolella. Suomessa vierailu herättää joka kerta omanlaisiansa tuntemuksia. Se tuntuu siltä, kuin piipahtaisi vanhassa elämässään. Sitä kulkee entisen kotinsa nurkilla, käy samoissa harrastuksissa, tapaa tuttuja, vierailee entisellä työpaikalla ja elää hetken elämää kuin olisi hypännyt takaisin johonkin josta on jo useamman kerran lähtenyt ja  jatkaa siitä mihin on viimeksi jäänyt.

Kaukaa katsottuna tuntuu siltä kuin ihmiset ja aika Suomessa olisi pysähtynyt. Lähempää katsottuna kuitenkin huomaa, että mikään ei ole pysähtynyt, se on vain jatkanut matkaansa ilman minua.  Monet asiat ehtivät muuttua muutamassa vuodessa. Ihmissuhteiden väliin on kiilautunut 730 päivää, jotka osaltaan vaikuttavat suhteisiin.

Mihin on hävinnyt se sukulaislapsi, joka vielä hetki sitten halusi taukoamatta leikkiä ja pelata yhdessä. Hän on kasvanut miehen mittaiseksi, saanut tyttöystävän ja kasvanut isoksi sillä välin kun itse olen ollut kaukana poissa. Iäkäs isovanhempi näyttää heiveröiseltä, halaus on hento ja luinen. On selvää, että yhteistä aikaa ei ole enää paljoakaan. Mielessä käy väistämättä ajatus viimeisestä tapaamisesta.  Toisen läheisen silmien alla on tummat varjot, olemus on väsynyt ja alakuloinen. Poden hieman huonoa omatuntoa, sillä en ole ollut läsnä silloin kun elämä on koetellut. En ole ollut tavoitettavissa saati tietoinen ongelmista. Toiset taas elävät elämänsä onnellisimpia hetkiä tuoreena avioparina sekä vanhempina. En ollut paikalla kun heidät vihittiin. En ollut paikalla kun heidän esikoisensa sai nimen. En ole vielä edes tavannut tätä pientä uutta ihmistä, joka on mullistanut vanhempiensa maailman.

Toivon, että tärkeimmät ihmissuhteet tulevat pysymään ja säilymään läpi elämän vaikka olisinkin kaukana. Toisaalta välillä tuntuu siltä, että pyydän liikaa. Älkää unohtako, älkää antako välimatkan vaikuttaa suhteeseemme. Älkää kyllästykö pitämään meitä ajan tasalla, älkää kasvako ulos ystävyydestämme, pysykää hengissä, älkää vieraantuko vaikka en olisikaan näkemässä kasvuanne lapsista aikuisiksi, älkääkä ikinä luulko että pidän teitä itsestäänselvyytenä.

Pian taas nähdään.

Kommentit (2)
  1. Mielestäni se ei johdu ulkomailla asumisesta. Me asuttiin nyt ulkomailla kohta 10 v (jos Tallinna nyt mikään ulkomaa ole 😊), mutta läheisten kanssa tavattiin säännöllisesti. Ainakin isompia juttuja oli noteerattu. Joskus kävin Hessassa ihan vaan leffassa kaverin kanssa.

    Tämä koronan aikainen ja jälkeinen maailma on taas toisenlainen. Meillä ei ole mitään mahiksia matkustaa Suomeen, ei ajallisesti eikä rahallisesti. Testit, karanteenit, kalliit lentoliput ja tarve tehdä enemmän työtä syö aikaa ja resursseja. Videolla mennään…

    https://viaperasperaadastra.com/2021/03/20/miten-korona-on-muuttanut-arkeamme/

  2. Tää on ehdottomasti se varjopuoli ulkomailla asumisessa kun se taakse jätetty maailma ei pysähdykkään vaan jatkaa ilman sinua. Hiukan samaa koin asuessani (vain parin h päässä) kotikunnalta enkä käynyt Tampereella kuin pari x vuodessa. Sitä piti luottaa että ne suhteet jotka pysyy, pysyy. Jos ei niin eivät olisi muutenkaan sit kestänyt.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *