Elämää vieraassa maassa

Voi olla, että blogissa on hetken hiljaista. Muutimme eilen illalla uuteen kotiimme ja nyt tekemistä riittää vaikka muille jakaa. Mikään ei tietenkään suju ihan vaivattomasti ja pienimpäänkin askareeseen kuluu aikaa ja voimavaroja triplasti sen verta kuin normaalisti tutussa ympäristössä. Tästä hyvänä esimerkkinä eilinen kauppareissuni.

Piti käväistä pikaisesti lähikaupassa ostamassa hiukan ilta- ja aamupala tarvikkeita. Nappasin vain rahapussin ja avainnipun pöydältä ja lähdin kohti kauppaa. Pihalla tervehdin iloisesti oletettuja naapureita, jotka notkuivat porukalla kauempana ulko-ovista.  Kävelin kohti piha-alueen porttia ja väänsin kahvasta. Ovi oli lukossa, joten kaivoin avainnipun sortsien taskusta. Kokeilin jokaista avainta vuorollaan lukkoon, mutta en saanut porttia aukeamaan. Huomasin viereisellä seinustalla olevan nappulan. Arvelin sen olevan oven avauspainike, joten painoin painiketta ja riensin takaisin kohti porttia. Portti ei auennut. Kokeilin varmuuden vuoksi vielä uudestaan. Portti pysyi suljettuna. Hieman kauempana seinustalla oli toinenkin nappula. Kokeilin myös sitä. Portti pysyi suljettuna, mutta katokseen syttyi valo.

Huomasin miten kauempana olevan porukan huomio alkoi kiinnittymään touhuihini. Joku ryhmästä huusi jotakin espanjaksi. Vastasin englanniksi, he vastasivat espanjaksi. Mukavaa, että hyvä ystäväni kielimuurikin päätti tulla mukaan kuvioon.  ”Si, si”  huusin lopulta ja kaivoin taas avaimet esiin. Juuri kun olin menettämässä viimeisenkin toivon rippeeni ilmestyi nainen vaaleassa mekossaan portin toiselle puolelle.Hän avasi portin, tuli sisään ja päästi mut vihdoin ulos.

Vedin pari kertaa henkeä ja lähdin kohti kauppaa. Juuri kun kuulin portin naksahtavan selkäni takana kiinni tajusin, että olin unohtanut pakollisen kasvomaskin kotiin. Olin suoraan sanoen aika valmis vain kohtaamaan koronan, paheksunnan ja mahdolliset sakot. Se kaikki  tuntui oikeastaan aika pieneltä hinnalta siihen verrattuna, että olisin kääntynyt takaisin kohti porttia ja  tehnyt itsestäni uudelleen naurettavan uusien naapureiden silmissä.

Lähdin kuitenkin hakemaan unohtunutta maskia. On varmaan sanomattakin selvää, että se hiton portti ei  tälläkään kertaa auennut. Kädet hikisinä veivasin taas jokaista avainta lukossa ja huidoin naapureiden suuntaan. Yksi heistä tuli ystävällisesti päästämään mut piha-alueelle. Kävelin portilta kohti  rappukäytävän ovea ja  yritin päästä sisään. Huokaisin helpotuksesta kun yksi avain soljahti lukkoon. Käänsin ja väänsin ja yritin aukaista ovea vain huomatakseni, että avain oli juuttunut. Yksi naapureista tuli taas luokseni ja sanoi espanjaksi jotakin. Vastasin englanniksi ja osoitin lukkoa, jossa jumitti avain. Mies irrotteli avainta hetken ja onnistui saamaan sen irti.  Hän palautti avaimen ja viittoili postilokeroiden suuntaan.  Olin yrittänyt tiirikoida ovea auki postilaatikon avaimella.

Mies oli jo poistumassa kunnes kääntyi ja osoitti summeritaulua. En tietenkään muistanut uuden kotini numeroa. Selitin tilannetta miehelle englanniksi, hän vastasi espanjaksi. En ymmärtänyt sanakaan, joten vaihdoin oman englannin sujuvaan espanjaan.  Nada, nada, nada. Sanoin useampaan kertaan ja vaikutin varmaan juuri siltä tyypiltä, jonka jokainen haluaa seinänaapurikseen…

Luojan kiitos toinen henkilö porukasta tuli luoksemme ja otti nauraen avainnipun taskustaan ja päästi mut rappukäytävään. Lähdin nousemaan rappusia ylös sekavassa mielentilassa. Kivuttuani muutamat raput tajusin, että mulla ole mitään hajua missä kerroksessa olen. Kipusin yhdet rappuset alemmas ja sitten uudelleen muutaman kerroksen ylemmäs. Jokainen ovi ja jokainen kerros näyttivät samalta. Ravasin tuska hiki niskassa kerroksia ylös ja alas kunnes palasin alakerrokseen ja tilasin hissin. Hississä mietin miten vitussa olen onnistunut muuttamaan toiseen maahan keskellä maailmanlaajuista pandemiaa, mutta en onnistu poistumaan kerrostalomme piha-alueelta saati löytämään kotioveani.

Kun pääsin kotiin tuntui uudelleen poistuminen mahdottomalta. Mitä jos naapurit ovat yhä alhaalla, entä jos en saakkaan ovia auki. En tietenkään voinut lopun elämääni pakoilla rappukäytävän ovea, naapureita ja pihaporttia. Päätin hoitaa homman heti pois alta, sillä huomenna se olisi ihan yhtä vaikeaa. Vedin maskin naamaani, otin sen toisen avainnipun mukaani ja lähdin voittamaan pelkoni.