Et kai häviä tytölle?

Kun olin lapsi  voitin kerran ikäiseni pojan kädenväännössä. Tappion seurauksena muut lapset ympärillämme nauroivat ja ilkkuivat pojalle, sillä olihan se selvää:  tytölle häviäminen oli noloa. Muistan  miten vaivaantunut poika oli. Nöyryytystä lisäsi se, että aikuinen lähellämme osallistui lasten naureskeluun tiedustellen leikkisästi pojalta:  ”et kai mennyt häviämään tytölle?”

Voisi luulla, että ajatusmalli voittavista pojista ja huonommista tytöistä olisi jo kauan sitten vaihdettu tasavertaisempaan näkemykseen. Ikävä kyllä, näin ei ole. Edelleen vuonna 2021 me aikuiset lokeroimme pienet lapsemme häviäjiin ja voittajiin sukupuolen mukaan. Vähättelemme tyttöjä asettaen lapsemme eriarvoiseen asemaan. Opetamme heidät jo pienestä pitäen ajattelemaan voiton kuuluvan pojille, huonommuuden ja heikkouden tytöille.

Millaisia naisia kasvaa tytöistä, jotka ovat jo lapsuudesta lähtien omaksuneet ajatusmallin poikien paremmuudesta? Tyydymmekö vielä aikuisinakin osaamme häviäjinä?  Tulemmeko aina  pärjäämään ihan hyvin naisiksi? Hyväksymmekö  osaamisemme vähättelyn  koko lopun elämämme ajan? Annammeko euromme olla miehen euroa pienempi sen vuoksi, että olemme oppineet  tyytymään osaamme hieman miehiä huonompina?

Kuva: Rogério Martins

Voitettuani kädenväännössä tunsin silmänräpäyksen ajan ylpeyttä itsestäni, kunnes huomasin että voittoni ei ollutkaan mitään verrattuna pojan tappioon. Kukaan ympärilläni olevista ei varsinaisesti noteerannut menestystäni. Huomio kiinnittyi poikaan, joka oli mennyt häviämään tytölle. Muiden härnääminen, ilkunta ja naureskelu harmitti häntä silminnähden. Lopulta poika sai tarpeekseen ja poistui kiukkuisena paikalta. Koko tilanne alkoi harmittamaan itseänikin, pitikin mennä voittamaan. Jos olisin hävinnyt, asiat olisivat menneet niin kuin niiden olisi pitänytkin mennä. Minä olisin kaikkien oletusten mukaan hävinnyt eikä kukaan olisi puuttunut asiaan sen enempää ja näin ollen olisi vältytty kurjalta tilanteelta.

Niin kauan kun sovitamme tytöt häviäjän muottiin ja iskostamme lasten päähän ajatuksen ylivertaisista pojista ei sukupuolten välinen tasa-arvo tule Suomessa toteutumaan.  Lopetetaan siis vanhanaikaiset toitotukset ja otetaan askel kohti tätä päivää sekä tasa-arvoisempaa maailmaa. Ei ole noloa hävitä tytölle.  Nolo on se aikuinen, joka siirtää vanhentuneita arvoja ja asenteita seuraaville sukupolville edistäen epätasa-arvoa.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille.

Tässä muutama linkki aikaisempiin postauksiini liittyen tasa-arvoon.

Kusen, panen ja synnytän

Kun nainen lähti keittiöstä

Kommentit (13)
  1. Jälleen kerran loistava kirjoitus!

    Olen jäänyt miettimään tätä asiaa, koska omassa lapsuudessa jako ei ollut mitenkään niin selvä. Vasta teini-iässä hormonit veivät omansa.
    Ikävä kyllä täälläkin hetkellä sukupuoliroolit ovat vahvasti esillä (https://viaperasperaadastra.com/2021/03/27/sukupuolittuneisuus-kasvatuksessa/) ja lapsi pakotetaan niihin vanhalla kädellä.

  2. Upea kirjoitus todellisesta ilmiöstä. Olen isäni kasvattama poikatyttö ja voitin pojat monessa aikanaan. Kiitollinen, että sain kasvaa ajatuksella, että minusta on mihin haluan, eikä tyttöjen tai poikien roolit erottele.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *