Meni hermot

Meillä ei ole autoa, joten liikun paljon polkupyörällä. Suurin osa fillarikilometreistä kertyy lapsen päiväkotimatkasta, joka on noin 4 kilometriä per suunta. Matka ei sinäänsä ole pitkä. Otan kilometrit hyötyliikunnan sekä ulkoilun kannalta. Ainoa asia, joka tekee pyöräilystä välillä hieman haastavaa on pyöräteiden puute. Pyöräilijät polkevat samalla tiellä autojen kanssa ja näin ollen tietenkin noudattavat samoja liikennesääntöjä kuin autoilijat.

Liioittelematta näen lähes viikoittain läheltä piti – tilanteita tai ihan oikeita tilanteita. Viime viikolla liikennevaloissa pakettiauto peruutti edessäni olevan skootterin päälle, jonka kyydissä oli aikuinen ja lapsi. Onneksi ei sattunut pahemmin. Yritän tällä kertoa, että liikennekäyttäytyminen on melko huoletonta ja hötkyilevää. Pikku törmäys ei tunnu missään ainakaan autoilijan näkökulmasta. Pyöräilijälle tilanne on hieman eri.

Koska pyöräilen paljon lapsi kyydissä pyrin olemaan valppaana ja noudattamaan liikennesääntöjä erityisen tarkasti. Usein olenkin maltillinen ja ystävällinen liikenteessä. En tosin aina. Muutamia päiviä takaperin pyöräilin kaatosateessa kohti kotia. Jokainen ohi kulkeva auto roiski tiellä seisovaa sadevettä päälleni. Mielentila ei ollut mainittavan korkealla. Pyöräilin suoraa tietä ja katselin miten vastakkaisella kaistalla oleva isompi auto oli kääntymässä. Minut nähtyään auto jarrutti, mutta sitten luuli kai ehtivänsä ja painoikin massaylivoiman turvin kaasun pohjaan ja ajoi suoraan eteeni. Kyseinen auto ei päässytkään jatkamaan matkaa koska edellä oleva auto jarrutti päästääkseen kävelijät tien ylitse. Kaiken tämän seurauksena, jouduin itsekkin lyömään jarrut pohjaan välttääkseni törmäyksen. Pysähdyin tielle keskelle valtavaa vesilätäkköä. Katsoin kiukkuisesti autossa istuvia miehiä ja huomasin heidän katselevan suuntaani naureskellen. Sitten meni hermot. Otin pyöräni ja lähdin taluttamaan sitä päästäkseni autojonon välistä, ohittaessani pakettiautoa löin nyrkillä auton kylkeen niin kovaa kuin pystyin. Apukuski kuuli tai ehkä näki tämän ja nousi autosta ylös ja alkoi huutamaan espanjaksi. Kiukuspäissäni en tietenkään osannut suoriutua tilanteesta mitenkään järkevästi. Vastasin miehen reaktioon suomeksi sanomalla: ”vitun Espanja!” Tämän sanottuani lähdin itkua pidätellen polkemaan kotia kohti.

Syytän usein Espanjaa, kun hommat ei suju tai joku asia ärsyttää. Useimmiten tällaisissa tilanteissa näen ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi lähteä Suomeen. Niin oli taas tälläkin kertaa. Ilmoitin miehelleni varaavani lennot kotimaahan. Katsoin siinä hetkessä myös tarpeelliseksi ilmoittaa, että minä en jäisi tänne enää hetkeksikään katselemaan yhtäkään liikenteessä törttöilevää idioottia! Ilmoitin lähteväni loppuviikosta. Kerroin palaavani takaisin jahka ovat tajunneet tehdä kaupunkiin pyörätiet!

Kun olin saanut syytettyä Espanjaa tarpeeksi ja siirtänyt huonon mielen myös miehelleni aloin pikkuhiljaa rauhoittumaan. Keitin kahvit ja menin parvekkeelle. Sade alkoi väistymään ja pilven takaa pilkottavat auringonsäteet lämmittivät kasvoja. Alakerrasta kuului iloinen espanjalainen musiikki, sitten soi ovikello.  Naapuri seisoi oven takana hymyssä suin ojentaen  kasan espanjalaisia leivoksen tyyppisiä makeisia.

Naapurin lähdettyä mulla oli kädet täynnä herkkuja ja kalenteriin merkattu kyläreissu ensi viikolle.  Suljin tyytyväisenä oven ja palasin parvekkeelle.  Lähetin miehelleni viestin ilmoittaakseni, että en varaakkaan lentoja ihan vielä. Jatkoin kahvin hörppimistä ja katselin arastelevia rystysiäni. Voisiko olla mahdollista, että Espanja on syytön? Olenko vain keksinyt kohteen, jonka niskaan on helpompi vierittää syy ja lohduttautua kotiinpaluulla vaikka todellisuudessa tiedän, että en ole menossa Suomeen enkä minnekkään muuallekkaan, paitsi ehkä hieman itseeni.

Kommentit (14)
  1. Voin niin kuvitella ton fiiliksen, se turhautuminen tilanteesta sekä siitä ettet ”voi mitään asialle” , tarkoittaen tietty sitä ettet voi rakentaa pyöräteitä kaupunkiin yksin 😀 Jotenkin Espanjaselkeästi kuuli uhkauksesi ja lähetti naapurin avuin sulle muistutuksen mistä kaikesta sitä voi maassa rakastaa, Suomessa ei olisi naapuri tuonut yhtään mitään, ehkä kurkkinut ovisilmästä kun raivoat rapussa matkalla kotiin. Joskus pitää lyödä pakua, joskus istua hetki partsilla ja muistaa miksi siellä ollaan!

    1. I don´t speak Polish
      7.11.2020, 17:14

      Ihana kommentti, kiitos:) Ja Suomessa naapurit olisivat todellakin kytännyt vain ovisilmästä ja laittanut lapun ilmoitustauluun, jossa toivovat naapurin raivoavan käytävässä jatkossa vähemmän! :):)

  2. Minusta ei olisi Välimeren maissa asujaksi. Olen kuullut, että niissä hoidetaan monet asiat vielä paperitsi, kun Suomessa onnnistuu helposti netin kautta. Ja se liikenne on ihan holtitonta!

    1. I don´t speak Polish
      5.11.2020, 22:26

      Käteinen ja paperit ovat kyllä käytössä täällä paljon enemmän kuin Suomessa. Kaikkeen tosin tottuu:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *