Autan vain apuni arvoisia

”Huh huijaa… Luin artikkelin missä n. 4 v sitten tullut turvapaikan hakija on pahoillaan kun hän ei saanut täällä suopeaa kohtelua mutta nyt Ukrainan pakolaiseille annetaan kaikki ja hyväksytään !! Hän on katkera
Voipi olla syynä se että hän on nuori vetrtee miäs ja nyt tänne tulee lapset ja naiset…. miehet jää sinne puolustamaan maataan !
Vois olla että tossa on ihan inan ero.
Mää oon niin valmis auttamaan nyt kun on oikeesti hädän alasia lapsia ja äitejä.
Aikasemmin vitutukselle kattella noita nuoria miähiä merkkivaatteinaan ja hulppeine luureineeen ja saatika hienoinen autoineen mihin mulla oo varaa vaikka koitan työtä tehä mutta ne juurikin ne on näitä suomen hyysäämiä turvapaikan hakijoita !
Oikeesti vaikken oo ehkä niin kauhee rasisti mutta kyllähän se tunteisiin vetää mutta minkäs teet OON SUOMALAINEN.”

En ole pitkään aikaan törmännyt mihinkään yhtä vastenmieliseen asiaan kuin yllä oleva somepäivitys, joka osui kohdalleni hiljattain.  En missään nimessä nostaisi moista roskaa edes esille, jos kyse olisi yksittäisestä päivityksestä. Valitettavasti kuitenkin kyseisenlaiset kannanotot ovat Venäjän ja Ukrainan välisen tilanteen myötä lisääntyneet.

Hiljattain joku pohti sitä, miten Venäläiset eivät voi olla tietoisia sodan todellisuudesta aikana jolloin tietoa saa kaikkialta. Tietoa tosiaan saa kaikkialta,  jopa sellaisista lähteistä, joiden sitä ei tarvitsisi levittää. Kysymys onkin tiedon  laadusta ja totuusperästä. Kyseinen somepäivitys on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset uskovat sokeasti kaiken mitä lukevat ja kuulevat. Yksikään päivitykseen reagoineista  ei ole tiedustellut alkuperäistä lähdettä artikkeliin. Kannanotosta on tykkäilty ja kommenteissa kerrottu, että samaa mieltä ollaan, ilman että tiedetään varmaksi onko kyseistä artikkelia olemassakaan.

Lisäksi hämmästyttää, jopa suututtaa se että viitsitään ottaa kantaa asioihin, mutta asioista ei viitsitä ottaa selvää. Kyseinen turvapaikanhakija on artikkelin mukaan saapunut Suomeen Somaliasta seitsemän vuotta sitten. Olen aika varma, että päivityksen julkaisija ei tiedä, että Somaliassa on jo vuosikymmenten ajan ollut valtavia ongelmia mm. sisällissota, terrorismia sekä nälänhätää. Voi tietenkin olla, että hän tietää tämän, mutta siinä tapauksessa ymmärrän päivitystä ja sen takana olevaa ajatusmaailmaa entistä vähemmän.  Lisäksi päivityksessä on harhaanjohtavasti irrotettu asia konseptista. Kun luet koko artikkelin niin ymmärrät, että siinä on kysymys turvapaikanhakijoiden kokemasta epätasa-arvosta ja syrjinnästä. Jopa artikkelissa esiintyvät ammattilaiset myöntävät , että erilaisista kulttuureista tulevien pakolaisten eriarvoinen kohtelu on jo pitkään ollut ongelmaista.

Kaiken tämän lisäksi en voi olla hämmästelemättä päivitykseen liittyvää röyhkeyttä asettaa oma tietämys sodasta paenneiden ja sodan nähneiden ihmisten kokemusten yläpuolelle. Luullaan tietävämme kriisimaista paenneiden taustat paremmin, tehdään oletuksia lähtemisen syistä ja kuvitellaan olevamme selvillä siitä miten itse toimisimme sodan syttyessä omassa maassamme. Tällainen paremmin tietäminen asiasta jota et ole itse kokenut ja josta et tiedä piirunkaan vertaa on suoraan sanottuna törkeää ja halveksuvaa.

Kannanoton lopussa muistetaan mainita vielä omasta auttamisen halusta, kunhan auttamisen kohde on itselleen mieluinen. Ikään kuin asetetaan ihmiset riviin ja valitaan sieltä he, jotka ovat oman apusi arvoisia. Tällainen auttaminen vie pohjan hyväksi tarkoitetulta asialta ja saattaa tuoda mukanaan jopa enemmän pahaa kuin hyvää. Jos todella haluat auttaa, niin ojennat sen kätesi vilpittömästi jokaista avun tarvitsijaa kohtaan, etkä levitä avunantosi varjolla eriarvoisuutta ja syrjintää.

Tässä vielä linkki artikkeliin, jonka pohjalta kyseinen päivitys on tehty.

Jos asia kiinnostaa, niin tässä vielä linkki Via Per Aspera Ad Astra -blogin postaukseen, jossa käsitellään sodan lieveilmiöitä laajemmin.

Ja jos hieman erilainen näkökulma kiinnostaa, niin sellaisen tarjoaa Aito ajatus- blogi.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta tasa-arvo ajattelin-tanaan

Matkamuistoja maailmalta osa 1

 

Indonesialainen kampaamo

Vuosia takaperin istuskelin eräällä Indonesian rannalla katsellen auringon laskussa lautojaan kantavia surffareita. Erityisesti huomiota kiinnitin surffareiden auringonpolttamiin hiuksiin, jotka olivat sotkuisella kiharalla suolaisen meriveden jäljiltä.  Sain pakkomielteisen ajatuksen lainehtivista surffi hiuksista. Halusin näyttää samalta kuin nuo lautojaan kantavat lainelautailijat.

Jo seuraavana päivänä istuin  erään indonesialaisen parturin penkillä kertoen  haaveestani saada lainehtivat surffi hiukset. Jeesjees, sanoi nainen ymmärtämisen merkiksi ja lähti etsimään muodonmuutokseeni tarvittavia välineitä.
Katselin hieman epäillen, miten nainen kaivoi permisvehkeet esiin laatikosta, josta nousi vuosikymmenten takainen ummehtuneen kostea haju. Nainen kehotti istumaan tuolille, jossa lyhkäisimmän jalan alla oli vanha kirja. En katsonut kirjaa sen tarkemmin, mutta epäilen sen olevan permanentin pikaopas 60- luvulta, tuskin aukaistu julkaisun jälkeen.

Parturin peili oli haljennut ja harjassa oli kasa mustia hiuksia.
Kaikki merkit huusivat pakenemaan vielä kun se olisi mahdollista.
En kuitenkaan kyennyt haaveeni takaa näkemään muuta kuin rennon, seksikkään surffi tukan, jota vielä tänään lähtisin esittelemään meren rannalle.

Nainen alkoi hämmästyttävän vikkelästi työstämään tukkaani.
Joku jäämies Ötzin aikainen käsityöläinen oli ilmeisesti valmistanut permisvehkeet, sillä ne mureni käsiin, katkeili, hilseili ja sinkoilivat ikään kuin vaatien päästä osaksi historiallisen museon kokoelmaa.

Nainen oli moniosaaja, kuinkas muutenkaan.  Kun murenevat permishökötykset oli saatu jotenkuten kiinni hiuksiini, saapui kampaamoon asiakas tiedustellen mahdollisuutta hierontaan. Vikkelään tapaansa nainen pystytti puoleenväliin huonetta sermin jonne kutsui toisen asiakkaansa.  Tämän jälkeen hän palasi luokseni, kietaisi niskani taakse vanhalta tiskirätiltä haisevan pyyhkeen ja kehotti rentoutumaan. Tuntui siltä kuin olisin istunut tuo tunkkainen pyyhe niskassani ikuisuuden. En kuitenkaan voinut olla täysin varma ajan kulusta, sillä parturikampaajahierojan kello oli pysähtynyt osoittamaan ikuista puolta neljää.
Kutsuin naista ja yritin kielimuurista huolimatta selittää, että tukkani käryää, päänahkaani polttelee,  voitko poistaa historialliset aarteesi minusta? Nainen kiiruhti luokseni hieman huolestuneen oloinen ilme kasvoillaan  ja alkoi käsittämättömän nopein sormiliikkein poistamaan pieniä ketunrautoja muistuttavia hökötyksiä päästäni.

Niinhän siinä kävi, että puolet tukastani lähti permisrullien seuraksi unohdettujen esineiden hautausmaalle. Päähäni jäävässä puoliskossa oli siellä täällä muutama kihara läntti. Kaiken tämän jälkeen parturi vielä kysyi any color?
Kiitos kysymästä, mutta ei kiitos. Pidän mielelläni lopun tukan päässäni.

Musta ei tullut seksikästä surffaria kiharoine kutreineen, eikä tämän parturin vakioasiakasta. Sen sijaan sain hauskan muiston ja tarinan kerrottavaksi. Parturikampaamohieroja puolestaan tienasi hyvät rahat  surffi tukka- haaveeni kustannuksella. Jälkeenpäin sain tietää, että olin maksanut parista kiharasta läntistä ja purkkamaisista latvoista kolminkertaisen hinnan.

kauneus hiukset trendit matkat