Jouluani ette vie!
Suomalainen joulu on kaamoksen aikaa. On kauniita vanhoja perinteitä, arvokkuutta ja hillittyä juhlan tuntua. On kumaraan painuneita hartioita, kengän alla nariseva pakkaslumi sekä takkatulen yksinäinen loimu, jonka äärellä voi hiljentyä joulun viettoon.
Toista se on täällä Espanjassa. Ei ole lunta eikä kaamosta. Aurinkokin paistaa ikään kuin kiusallaan. Oikeaa joulukuusta on mahdotonta löytää, sana sinappihuntu tuntuu olevan kaikille vieras eikä mistään saa valmista lanttusosetta, ei niin yhtään mistään! Naapurissa soi jatkuvalla syötöllä liian hilpeä joulumusiikki, herjaamalla herjataan varpusta jouluaamuna! Oven pielet ovat vailla havun oksia, kukaan ei leivo joulupipareita eikä mistää saa glögiä eikä oikeanlaista luumumarmeladia. Voi olla, että tänä vuonna jää joulutortutkin vallan paistamati!
Joulutunnelmaa syö myös vääränlaiset jouluvalot. Kaiken värisistä, vilkkuvista ja välkkyvistä valonauhoista on kasattu kirjavia kokonaisuuksia, eikä vilaustakaan olkipukeista! Ymmärtäisin , jos valosettejä olisi kaksi tai maksimissaan kolme, mutta ymmärrys loppuu siihen kohtaan kun koko aukion täydeltä on vedetty jouluvaloja ristiin rastiin, rienaamalla rienattu hienoja pohjoismaisia perinteitä!
Kysynpä vain missä ovat kyntteliköt?
Missä himmelit ja ovikranssit?
Missä perinteet ja arvokkuus?
Pahinta on se, että aukioille ja toreille siroteltu turha ja tarpeeton jouluhärpäke tuntuu vetävän ihmisiä puoleensa magneetin lailla! Siellä sitä lauletaan, riemuitaan, iloitaan ja nautitaan aiheuttaen muille mielipahaa.
Minä en moiseen suostu osallistumaan! Sen sijaan kuljen pitkin pitäjiä levittäen omanlaistani joulun sanomaa! Vetäisen töpselit irti joka armas kerta kun kohdalle osuu liian iloiset jouluvalot ja asetan paikalle pienen kynttilälyhdyn perinteisen olkilyhteen kera.
On hartauden aika, joten loppuu se ilakointi!
