Olimme hiljattain erään tuttavaperheen lasten syntymäpäivillä. Ensimmäinen kysymys juhliin saapuessa oli:  mitä juotte? Suomessa kysymykseen vastattaisiin kahvia tai teetä. Täällä  kysymyksellä tarkoitetaan viiniä vai olutta. Valitsin oluen.

Kun jokaisella aikuisella oli alkoholijuoma kädessään alkoi juhlien isäntäpari kantamaan pöytään erilaisia naposteltavia. Pähkinöitä, sipsejä ja suolaisia keksejä. Jokainen näistä herkuista kannettiin pöytään erivärisissä ja muotoisissa kulhoissa ja lautasissa. Aikuisten viettäessä keskenään aikaa parvekkeella, leikkivät lapset viileämmässä sisätilassa. Koko huoneisto oli täynnä leluja, ilmapalloja, kaatuneita juustonaksu kulhoja ja  ympäriinsä juoksevia punakasvoisia lapsia.

Jossakin vaiheessa juhlia isäntäpari oli tilannut pitsaa koko porukalle. Juhlapöytä katettiin kahdeksalla pitsalaatikolla. Niin lapset kuin aikuisetkin notkuivat pitsapöydän ääressä. Tuoleja, pöytätilaa, servettejä tai lautasia ei tarvittu. Syömisen jälkeen oli aika leikata kakku. Pariskunta kantoi valtavan kakun pöytään ja asettivat viereen läjän pieniä lusikoita ja kertakäyttölautasia. Yksi pienemmistä lapsista ehti iskemään  sormensa kuorrutteen läpi, toisen kakun pala lojui jo lattialla. Meno pöydän ympärillä oli kaoottista, mutta hilpeää ja hyväntuulista. Kakun jälkeen lapset juoksivat ympäriinsä sokerista villiintyneinä. Aikuiset huokailivat ja naurahtelivat vuoronperään kunnes katsoivat parhaaksi siirtyä vähän sivummalle ja antaa lasten leikkiä ja riehua koko sydämensä kyllyydestä.

Juhlat jatkuivat myöhään yöhön. Alkoholia oli tarjolla alusta loppuun asti, mutta kukaan vieraista ei ollut humalassa. Siemaillessani omaa juhlajuomaani katselin ympärilleni ja mietin miksen ole koskaan tullut ajatelleeksi, että juhlat voidaan järjestää tälläkin tapaa.

Oma kokemukseni juhlista on se, että kotia siivotaan ensin päivätolkulla, kiillotetaan pöytähopeita ja pyyhitään pölyt seinälistojenkin päältä. Sitten leivotaan. Vatkataan ja vaivataan, pursotetaan ja kuorrutetaan. Uuni hohkaa vieressä tunti toisensa jälkeen, päivä vaihtuu yöhön ja meillä senkun leivotaan. Synttäriaamuna ilme on vähintäänkin kireä, sillä vielä olisi leivottavaa ja puunattavaa. Mitään ei voi ostaa kaupasta valmiina, ettei kukaan vaan pääsisi liian helpolla. Ja kyllä itse tehty on parasta totean samalla kun pyörittelen viidettäkymmenettä kanelipullaa. Koko aamu on kellon kanssa kilpaa juoksemista. On koristelua, servetin taittoa, ilmapallon puhallusta ja viimetingan paniikkia. Jääkaappi on ääriään myöten täynnä, mutta silti on hätä siitä, että ruoka loppuu kesken, vieraat pahoittavat mielensä, juhlat ovat pilalla ja minä saan surkean emännän maineen! Siinä mielentilassa ainoa oikea ratkaisu olisi korkata se hemmetin kalja, rauhoittua, rentoutua ja nauttia juhlasta. Sitä en kuitenkaan tee vaan lähetän mieheni kauppaan ostamaan varuiksi vielä pari keksipakettia toivoen hänen pysyvän poissa jaloista mahdollisimman pitkään. Itse  hinkkaan  sillä välin  hätääntyneenä keittiön seinää  rätillä, sillä olen näkevinäni siinä likaisen läntin. Suoristelen maton tupsuja ja asettelen pikkulusikoita niiden parempien kahvikuppien kylkeen. Ja kun ovikello lopulta soi, olen harmissani siitä etten ymmärtänyt asetella ovelle punaista mattoa ja hommata torvi fanfaaria vieraita varten!