Perhe on paras

Viikon aloitus on tuntunut jotenkin erityisen tylsältä, koska viikonloppu oli vielä normaaliakin mukavampi. Vietimme aikaa ihan vain oman perheen kesken ilman minkäänlaisia aikatauluja tai tarkkoja suunnitelmia. Lauantaina lähdimme junalla kohti  Garnisonin kaupunginosassa sijaitsevaa uutta perhekahvilaa nimeltä  Budumi.

Paikka oli aivan mahtava, niin me aikuiset kuin lapsikin viihdyimme siellä useamman tunnin yhdessä leikkien. Paikka oli kahvila, jossa oli  valtavan iso leikkialue  täynnä erilaisia rakennuspalikoita.  Tälläinen koko perheen leikkiaika on kotona jotenkin hankalaa ja ei niin miellyttävää puuhaa meille aikuisille. Takaraivossa tikittää koko ajan pieni kiireen tuntu. Pitäisi pestä pyykkisä, siivota keittiö, laittaa ruokaa. Kodin ulkopuolella on paljon helpompi heittäytyä leikin maailmaan ja olla lapselle aidosti läsnä.

Leikkipaikan jälkeen löysimme kivan oloisen meksikolaisen ruokapaikan. Lapsi alkoi olemaan aamun leikeistä niin väsynyt, että tällä kertaa ravintolareissu jäi melko pikaiseksi. Väsymyksestä kärttyinen lapsi ei ole kovinkaan miellyttävää lounasseuraa, joten päätimme laittaa lapsen rattaisiin nukkumaan ja kävellä kotiin noin 5 kilometrin matkan. Tämä on asia, jota teemme mieheni kanssa usein viikonloppuisin. Kävelemme ulkona lapsemme torkkuessa rattaissa. Tämä on meidän yhteistä aikaa, jolloin kummllakaan ei ole mahdollisuutta  tehdä muuta kuin jutella. Nämä kävelylenkit mahdollistavat aikuisten välisen keskustelun ilman  keskeytyksiä. Arkena keskustelu on usein sellaista väsynyttä ja puoliksi keskittynyttä kanssakäymistä, joka keskeytyy toistuvasti huomiota kaipaavan taaperon  toimesta. Tykkään myös näistä kävelyistä, koska täällä voin kävellä kaduilla joilla en ole ennen kulkenut. On ihanaa olla pikkuisen sekaisin suunnasta, katsella upeita puolalaisia rakennuksia, astella pitkin mukulakivikatuja ja nähdä sekä löytää aivan uusia asioita.

Lapsen herättyä päiväuniltaan emme malttaneetkaan lähteä vielä kotiin. Päätimme käväistä vielä lähellä sijaitsevassa leikkipuistossa, joka on yksi lapsemme lempipaikkoja.  Lähdemme usein puistoon arki- iltaisin mukanamme iso kasa eväitä. Puisotssa juokseminen on mitä parhain tapa kuluttaa lapsen viimeiset energiat ennen nukkumaanmenoaikaa.

Sunnuntaina lähdimme jo aamusta retkelle Gdyniaan. Gdynia on aivan ihana pieni satamakaupunki, jonne pääsee junalla Gdanskista noin puolessatunnissa. Vietimme Gdyniassa koko päivän kävellen rannassa ja  satamassa, aikuiset take away- kahvia hörppien lapsi lintuja jahdaten ja milloin mitäkin muurahaisia ja ötököitä ihmetellen.

Aamulla ennen lähtöä mies vannotti, ettei sitten todellakaan kävelisi Gdyniasta takaisin Gdanskiin. Vannoin ja lupasin niin kuin hyvä vaimo konsanaan, ettei miehen tarvitsisi missään nimessä tänään kävellä. Ottaisimme ilman muuta junan molempiin suuntiin. Lapsi nukkui päiväunet taas rattaissa, joten päätimme kävellä kunnes hän heräisi ja ottaa sitten junan loppumatkalle. Kävelimme kohti Gdanskia upeaa rantareittiä pitkin, ilma oli mitä parhain. Ehdotin miehelle vielä muutaman kilometrin kävelyä, jonka jälkeen voitaisiin pysähtyä siihen söpöön pieneen kakkukahvilaan. Kakkujen jälkeen muistelin, että ihan tuossa kulman takana on se jättimäinen leikkipuisto, josta  lapsi varmasti pitäisi, jos poiketaan matkalla vielä sinne. Kilometri kerrallaan tulikin päivän aikana käveltyä päälle 20 kilometriä. Ja loppujen lopuksi kävelimmekin ihan kotiin asti…  Onneksi mies ei kuitenkaan ihan koko matkaa narissut kipeistä jaloistaan ja hankaavista kengistään.

Varsin onnistunut viikonloppu. Illalla nukahdin jo ennen kuin pääni oli ehtinyt edes tyynylle asti.