Salitreeni espanjalaisittain
Ennen kävin punttisalilla vain treenaamassa. Tiesin, että kukaan ei moikkaisi tai tulisi juttusille. Kukaan ei pysähtyisi viereen seisomaan, katselemaan tai neuvomaan. Sali oli paikka, jossa jokainen keskittyi omiin suorituksiinsa ja mieluiten vielä hieman pahantuulisen tai kyllästyneen näköisenä varmistaen, ettei muut treenaajat vain uskaltaisi ottaa minkäänlaista kontaktia. Ennen jokaisella treenaajalla oli oma neliömetrinsä, jonka sisälle muilla ei ollut mitään asiaa. Jokainen pysytteli omissa oloissaan, ei tullut liian lähelle eikä ainakaan koskenut.
Nykyään salille mennessä tiedän, etten tälläkään kertaa pysty treenaamaan tehokkaasti saati rauhassa. Treenaamisen lisäksi salilla käynnistä on tullut sosiaalinen tapahtuma, joka alkaa usein miten jo pukuhuoneessa. Paikalla on lähes poikkeuksetta se entinen tanssijatar, jonka mielestä teen ison virheen kasvattaessani hauislihastani. Miehet kun eivät pidä liian vahvoista naisista, sillä vahva nainen on uhka miehen luontaiselle suojeluvaistolle. Tanssijattaren mielestä viisainta olisikin lopettaa mokoma painonnostelu ja aloittaa tanssi. Tanssiin taipuva kroppa on omiaan taipumaan myös moniin mielenkiintoisiin asentoihin silloin, kun kyse on lemmenleikeistä. Sen sanottuaan nainen yleensä tanssahtelee pitkin pukuhuonetta intohimoinen katse silmissään. Välillä joudun itsekin estradille, toisinaan saan tyytyä katsojan rooliin.
En ole enää aikoihin olettanut, että salilla voisin treenata ihan vain itsekseni. Treenatessa tiedän, että on vain ajan kysymys milloin marokkolainen parivaljakko saapuu paikalle. Tämä tapahtuu yleensä silloin kun olen penkki- tai vaihtoehtoisesti kyykkytangon alla. Näillä maailmaa nähneillä herrasmiehillä on tapana tulla välittömään läheisyyteen notkumaan ja kannustamaan mua suorituksissani. Tavaksi on tullut myös laskea painot ja hämmästellä miten voimakas olen. He myös rakastava kysellä muilta treenaajilta ovatko he sattumoisin huomanneet miten vahva olen kokoisekseni . Mitä enemmän punastun tai kiusaannun, sitä hauskempaa heillä on.
Joskus olisin ehkä vaivaantunut, jopa ärtynyt, jos joku kanssa treenaajista olisi tervehtinyt mua sanomalla ”hellouu kaunokainen.” Nykyään lähestulkoon harmistun, jos tuttu lihaskimppu unohtaa tervehtimisen lisäksi kutsua mua kaunokaiseksi!
Jos joskus tarvitsen apua salilla tai vaikka en tarvitsisikaan niin joku on aina neuvomassa ja auttamassa. Viimeksi eräs nyrkkeilijälupaus halusi hyvää hyvyyttään ja puhdasta ystävällisyyttään auttaa mua säkkitekniikkani kanssa. Mies kävi korjailemassa tekniikkaa useampaan kertaan ihan kädestä pitäen. Sitten, eräänä päivänä tekniikkani vain meni kohdilleen tuosta vain. Se oli se sama päivä, jolloin mainitsin miehelle lapsesta ja puolisostani. Sen koomin miestä ei ole näkynyt auttavine käsineen.
Nykyään salilla ollessani en oikeastaan hämmenny enää mistään. En edes siitä naisesta, joka ei voinut olla hämmästelemättä sinisiä silmiäni. Hän oli varma, että sairastan silmäkaihia. ”En sairasta, olen suomalainen” vastasin. Nainen ei joko kuullut tai ymmärtänyt sanomaani. Sen sijaan hän aloitti kertomuksen isoäidistään, joka menetti näkönsä kaihin vuoksi. Tämän jälkeen surkuttelimme yhdessä isoäidin sokeutumista, jonka jälkeen nainen aloitti jumppansa. Itse lämmittelin uudelleen jatkaakseni treeniä siitä mihin olin puolituntia sitten jäänyt.
Nykyään salilla menee tuplasti enemmän aikaa kuin vanhoina tehokkaina vuosina, jolloin ajattelin, että salille mennään vain treenaamaan. Nykyään varaan salille tietoisesti aikaa niin tanssijattarelle kuin marokkolaisillekin, sillä totta puhuakseni ei ole yhtään hullumpaa kun ihmiset ympärillä kiinnittävät toisiinsa huomiota ja ovat kiinnostuneita.