Salitreeni espanjalaisittain

Ennen kävin punttisalilla vain treenaamassa. Tiesin, että kukaan ei moikkaisi tai tulisi juttusille. Kukaan ei pysähtyisi viereen seisomaan, katselemaan tai neuvomaan. Sali oli paikka, jossa jokainen keskittyi omiin suorituksiinsa ja mieluiten vielä hieman pahantuulisen tai kyllästyneen näköisenä varmistaen, ettei kukaan vain uskaltaisi ottaa minkäänlaista kontaktia. Salilla kukaan ei koskaan tullut lähelle saatika koskenut. Jokaisella oli oma neliömetrinsä, jonka sisälle muilla ei ollut mitään asiaa.

Nykyään salille  mennessä  tiedän, etten tälläkään kertaa pysty treenaamaan tehokkaasti saati rauhassa. Treenaamisen lisäksi salilla käynnistä on tullut  sosiaalinen tapahtuma, joka alkaa useinmiten jo pukuhuoneessa. Paikalla on lähes poikkeuksetta se entinen tanssijatar, jonka mielestä teen ison virheen kasvattaessani hauislihastani. Miehet kun eivät pidä liian vahvoista naisista, sillä vahva nainen on uhka miehen luontaiselle suojeluvaistolle. Tanssijattaren mielestä viisainta olisikin lopettaa mokoma painonnostelu ja aloittaa tanssi. Tanssiin taipuva kroppa on omiaan taipumaan myös moniin mielenkiintoisiin asentoihin silloin, kun on kyse lemmenleikeistä.  Sen sanottuaan nainen yleensä tanssahtelee pitkin pukuhuonetta intohimoinen katse silmissään. Välillä joudun itsekkin estraadille, toisinaan saan tyytyä katsojan rooliin.

En ole enää aikoihin olettanut, että salilla voisin treenata ihan vain itsekseni. Treenatessa tiedän, että on vain ajan kysymys milloin marokkolainen parivaljakko saapuu paikalle. Tämä tapahtuu yleensä silloin kun olen penkki- tai vaihtoehtoisesti kyykkytangon alla. Näillä maailmaa nähneillä herrasmiehillä on tapana tulla välittömään läheisyyteen notkumaan ja kannustamaan mua suorituksissani. Tavaksi on tullut myös laskea painot ja hämmästellä miten voimakas olen. He myös rakastava kysellä muilta treenaajilta ovatko he sattumoisin huomanneet miten vahva olen kokoisekseni . Mitä enemmän punastun tai kiusaannun, sitä hauskempaa heillä on.

Kuva ei tälläkään kertaa liity millään tapaa itse postaukseen, mutta on se sentään kaunis.

Joskus olisin ehkä vaivaantunut, jopa ärtynyt, jos joku salilla olijoista olisi tervehtinyt mua sanomalla ”hellouu kaunokainen.” Nykyään  lähestulkoon harmistun, jos tuttu lihaskimppu unohtaa tervehtimisen lisäksi kutsua mua kaunokaiseksi!

Jos joskus tarvitsen apua salilla tai vaikka en tarvitsisikaan niin joku on aina neuvomassa ja auttamassa.  Viimeksi eräs nyrkkeilijälupaus halusi hyvää hyvyyttään ja puhdasta ystävällisyyttään auttaa mua säkkitekniikkani kanssa. Mies kävi korjailemassa tekniikkaa useampaan kertaan ihan kädestä pitäen. Sitten, eräänä päivänä tekniikkani vain meni kohdilleen tuosta vain. Se oli se sama päivä, jolloin mainitsin miehelle lapsesta ja puolisostani. Sen koomin miestä ei ole näkynyt auttavine käsineen.

Nykyään salilla ollessani en oikeastaan hämmenny enää mistään. En edes siitä naisesta, joka ei voinut olla hämmästelemättä sinisiä silmiäni. Hän oli varma, että sairastan silmäkaihia. ”En sairasta, olen suomalainen” vastasin. Nainen ei joko kuullut  tai ymmärtänyt sanomaani. Sen sijaan hän aloitti kertomuksen isoäidistään, joka menetti näkönsä kaihin vuoksi. Tämän jälkeen surkuttelimme yhdessä isoäidin sokeutumista, jonka jälkeen nainen aloitti jumppansa. Itse lämmittelin uudelleen jatkaakseni treeniä siitä mihin olin puolituntia sitten jäänyt.

Nykyään salilla menee tuplasti enemmän aikaa kuin vanhoina tehokkaina vuosina, jolloin ajattelin, että salille mennään vain treenaamaan. Nykyään varaan salille tietoisesti aikaa niin tanssijatterelle kuin marokkolaisillekkin, sillä totta puhuakseni ei ole yhtään hullumpaa kun ihmiset ympärillä kiinnittävät toisiinsa huomiota ja ovat kiinnostuneita.

Kommentit (8)
  1. Erilaista kuntosalilla oloa tosiaan 😂 Itse en sopeutuisi, vaikka käynkin crossfitissa missä ollaan enemmän sosiaalisia kuin muualla. Siellä tosin treenataan ensin ja sitten jutellaan.

    1. I don´t speak Polish
      6.2.2021, 18:57

      Kummasti sitä vaan sopeutuu jos vaihtoehtoja ei kauheasti ole:)

  2. Maria Auditorios
    4.2.2021, 17:27

    Sä oot niin hauska :D. Minä meen joka aamu bussiin saman ihmisen kanssa samalta pysäkiltä, eikä me puhuta koskaan toisillemme mitään. Viime kesänä kerran sanoin huomenta, joten eiköhän se riitä hetkeksi, jos tänä vuonna sanois toisen kerran, ettei mene liiallisuuksiin 🙂
    Sinä oot nopeasti olet oppinut tavoille, ihailtavaa! Suomimörökölli tekee ei tarinoi.
    Ja istuu toiseen päähän bussia ettei tule vahingossa erehdyttyä törmäilemään toisen editse, kun me poistutaankin samalla pysäkillä ja työskennelläänkin samassa organisaatiossa.

    1. I don´t speak Polish
      6.2.2021, 19:04

      Istun edelleen toiseen päähän bussia tai sinne missä koen saavani olla eniten rauhassa, en edes tiedä miksi, koska ei mua oikeastaan edes häiritse jos ihmiset juttelee. Se on vain sellainen kotoa Suomesta opittu tapa. Sama ravintoloissa otan pöydän aina mahdollisimman pimeästä ja hiljaisesta nurkasta:)

      Oikeastaan aloin oppimaan tavoille jo Puolassa, jossa eriyisesti kansainvälisissä porukoissa missään eikä ikinä saanut olla rauhassa, joten en ole oikeastaan oppinut kovinkaan nopeasti. Lähes kaksi vuotta siihen on menny:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *