Suomen muistoja

”Mustikat ovat kypsiä!” ilmoitin miehelleni.
”En ole tulossa!” hän vastasi.
”Tulisit nyt!”
”En tule!”
”Tulisit nyt!”
”En tule!”

Rakentavaa aikuisten välistä keskustelua kesti hyvän tovin kunnes järkevämpänä tajusin  luovuttaa.
Alahuuli vapisten asetin hyttysverkon päähäni, vedin saappaat jalkaani, pakkasin termarin ja sangot mukaani.

”Lähden sitten yksin!” ilmoitin miehelleni.

Kehotin puolisoa päivystämään puhelimen äärellä sillä metsä on pullollaan suonsilmiä, ketunrautoja ja kyykäärmeitä. Muistutin vielä, että todennäköisesti tulen eksymään. Yöt ovat kylmiä ja metsä pullollaan petoja. Jätin jäähyväiset ja voivottelin minua; pientä raukkaa, joka joutuu nyt ypöyksin selviytymään, kun kukaan ei viitsi lähteä marjakaveriksi.

Laahustin kohti ulko-ovea hieman huono ryhtisenä reppanana. Kohotin vielä viimeisen katseen hyttysverkkoni läpi kohti puolisoani. Näin miten ankarasti hän kävi päänsisäistä keskusteluaan itsensä kanssa.

”Helvetin, helvetti, se eksyy varmasti. Se eksyy ihan kiusallaankin. Tai uppoaa suonsilmään. Se uppoaa sinne aivan varmasti. Eikä se pääse pois sieltä.

Toisaalta onhan sillä puhelin. Soittakoot sitten jos tarvii apua. Minä en lähde!  En taatusti lähde!

Mutta kun se eksyy, se soittaa mulle. Pitäisi fillaroida monen kilometrin päähän ja paikantaa se  niiden naurettavien koordinaattien  avulla: ison männyn viereisellä mustikkamättäällä jossa oltiin viime vuonnakin. Joutuisin kävelemään jokaisen isohkon männyn ja jokaisen mättään läpi. Mun olis pakko huhuilla ja etsiä sitä ehkä koko loppu päivän. Ja kun viimein löytäisin sen rasittavan tollon, se pakottais mut aivan varmasti vielä poimimaan sangollisen mustikkaa! ”

” Selvä, lähden sitten mukaan!” 

Saavuimme metsän laitaan. Vedin keuhkot täyteen raitista ilmaa ja lähdin määrätietoisesti patikoimaan kohti salaista mustikka-apajaani.
Kuljimme metsässä tovin, kunnes kohtasimme pariskunnan- mustikassa hekin.
Pariskunta kertoi meille useista karhuhavainnoista, joita metsässä on tänä vuonna tehty. Järkytyin tiedosta. Jalkani menivät veteliksi. Mieheni  puolestaan  nousi tikkana pystyyn  kannolta, ympärilleen tähyillen. Hän alkoi oitis tarkkailemaan lähimaastoa mahdollisten johtolankojen toivossa. Hänen mustikkaretkensä oli juuri saanut merkityksen.

Itse heittäydyin välittömästi maahan kuollutta esittäen. Mulla ei ollut mitään mielenkiintoa kohdata tappavaa petoa, joten painauduin syvemmälle sammalmättääseen yrittäen epätoivoisesti sulautua maastoon. Mieheni kasvoilla oli aina valmiin partiolaisen ilme, kun hän tomerasti kehotti jatkamaan matkaa.

Olin niin kuin en kuulisikaan, makasin liikkumattomana sammalmättäällä hiljaa uikuttaen.
Mieheni toisti malttamattomana käskyn. Käänsin varovasti katseeni häntä kohden ja
viimeisillä hengen vedoilla kehotin häntä jatkamaan yksin. Pelastamaan itsensä vielä kun voi. Ei huolehtisi minusta, maatuisin  kyllä hiljaa tähän. Tietenkin jos sattuisit osumaan automme kohdalle voisit paluumatkalla kurvata raatoni kautta ja ottaa kyytiin.

” Ainiin, poimithan matkalla vielä mustikat pakkaseen? Perkaat sen verta kuin tarvitsee, älä sokeroi, pakasterasiat ovat yläkaapissa vasemmalla. Mene, mene ennen kuin on liian myöhäistä!”

Mieheni ei tietenkään tälläkään kertaa ollut  yhteistyökykyinen vaan heittäytyi lapselliseksi.
Käski mut sillä kireämmällä äänensävyllään nousemaan  jumalauta ylös, saman tien!
Muistutin aina valmiin partiolaisen reippaasta erämielestä ja kömmin vastahakoisesti ylös mukavasta sammalpesästäni. Mies etunenässä jatkoimme matkaamme. Hän kulki ketterästi kaikki aistit hereillä. Hän tutkaili tarkkaavaisena maastoa, yrittäen nähdä vilauksen karhusta. Itse kuljin perässä raahaten mukanani mustikkasankoja ja jättimäistä kivenjärkälettä siltä varalta, että joutuisimme emon ja pentujen väliin.

Tovin päästä osui kohdallemme valtava mustikkamätäs.
Syvennyin mustikoihin unohtaen mahdollisen karhuvaaran. Keräilin mustikoita liikkuen mättäältä mättäälle, elin hetken täydellisessä harmoniassa sisäisen poimurini kanssa, kunnes tuli aika palata kotiin.

Kotona pakastin kokonaiset kolme rasiaa mustikoita ja ilmoitin miehelleni, että muutama mustikkareissu täytyisi vielä tämän kesän aikana tehdä, jotta saadaan pakastin täyteen!

suhteet hopsoa oma-elama parisuhde
Kommentit (2)
  1. Kiitos, tämä sai heti alussa hymyn huulilleni! 🙂

    Minna

  2. Ai että kun nauratti tämä artikkeli. Kiitos😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *