Surffaus

Ehkä  joku mua Instassa seuraavista on huomannut, että olen viime aikoina tehnyt ja  kokeillut paljon uusia ja erilaisia juttuja, joista yksi on surffaus. Kokeilin surffausta ensimmäisen kerran Etelä- Afrikassa. Innostuin asiasta ja näin ollen olenkin surffannut tai ainakin yrittänyt surffata kaikkialla, jossa se on ollut mahdollista.  Viime surffailuista oli ehtinyt vierähtämään jo muutama vuosi, joten päätin ottaa yhden kerran kurssin ja sen jälkeen jatkaa itsenäisesti. Nyt olen käynyt muutaman kerran surffailemassa ja täytyy sanoa, että ei se touhu ihan lihasmuistiin asti ole jäänyt. Mietiskelin itsekseni, että oliko se muka näin hankalaa silloin vuosia sitten kun ensimmäisiä kertoja kokeilin?

Muistin, että kirjoitin joskus vanhaan blogiini ensimmäisitä surffikokemuksistani. Päätin etsiä vanhan tekstin muistellakseni, miten se sujui silloin ihan ensimmäisillä kerroilla. Löysin erään kuvauksen vuosien takaa. Hymyilytti oma nuorempi minäni sekä tyylini kirjoittaa. Toisaalta vanha postaukseni myös muistutti siitä, että epämukavuusalueille on hyvä joskus astua ja lopulta huomata, että epämukavuus onkin muuttanut muotoaan mukavauudeksi.   Vaikka surffaus pitkän tauon jälkeen ei ehkä sujunutkaan niin hyvin kuin olisin toivonut,niin selvää kehitysta takavuosilta on kuitenkin tapahtunut. On myös hyvä muistuttaa itseään välillä siitä, että elämä ei ole niin vakavaa. Kiitän itse itseäni siitä, että sain muistutksen näistä asioista tämän vanhan postaukseni myötä.

Jaan tämän teillekkin toivoen, että ehkä joku muukin saa huvitusta päiväänsä vuosien takaisesta surffiyrityksestäni:)

”Istun rannalla ja katselen merelle. Aaltojen harjalla siintää surffareita.
Taidokkaat lautailiat saavat aallot näyttämään pieniltä ja vaarattomilta.
Surffauksen täytyy olla helppoa ja äärimmäisen hauskaa.

Päätän itsekkin kokeilla.

Rannalla liehuu vaaraa enteilevät keltaiset liput, jotka viestittävät voimakkaista virtauksista ja isosta aallokosta. Mitä sitte,  jos kerran nuokin voivat surffata miksen sitten minäkin? Uimakoulussa sain kunniamerkinnän kuviokellunnasta ja vanhemmalla iällä kaljakellunnasta. Pärjään siis varmasti.

Kävelen lauta kainalossani kohti merta. Astun viileään meriveteen ja aloitan melomisen.
Melon päättäväisesti eteenpäin etenemättä lainkaan. Sama kiiltävän komea surffari meloo ohitseni jo viidennen kerran heittäen roiskeet naamalleni.  Epätoivosesti jatkan melomista käsilihakset krampaten kunnes nostan katseeni ja huomaan, että valtava aalto ryöppyää kohti. Vittu! En kuullut tsunamivaroitusta!  Yritän hädissäni kääntää lautani keulan kohti rantaa. Raivokroolaan henkeni edestä aaltoa karkuun.
Huudan hysteerisesti apua, kunnes jättimäinen  aalto ottaa mut syleilyynsä ja heittää minut sekä lautani takaisin rantahietikolle lokkien nokittavaksi.

Muutamat hengenpelastajat tulevat tiedustelemaan olenko kunnossa. Merivesi silmissä kirveltäen hymyilen ja  vakuutan kaiken olevan hyvin. Nousen täristen ylös ja lähden pää hieman pyörällä takaisin kohti aaltoja.

Yritän jälleen meloa kohti ulappaa. Olen vähän väliä uppeluksissa aaltojen ansiosta. Kitalakeni kirvelee merisuolasta, bikinit pyörivät päälläni miten sattuu, eivätkä todellakaan täytä tehtäväänsä! Tissini ovat kuitenkin pienin murheeni. ( AA)
Olen taatusti niin säälittävän näköinen, että jopa hait  kiertävät mut ja uivat silmiään pyöritellen kohti arvoistaan saalista.

Pinnalla ehdin huomata, etta jokainen kanssa surffaaja ympärilläni surffaa pitkin aallonharjoja. Itse olen jälleen uppeluksissa.
Alan olemaan kyllästynyt koko touhuun. En pääse eteen, enkä taaksepäin. Pääsen pintaan, vedän henkea ja olen taas myllytyksessä. Tätä jatkuu tovin, kunnes saan tilanteen jonkinlaiseen hallintaan. Yritän epätoivoisesti nousta lautani päälle, kunnes huomaan muiden surffareiden liikehtivän levottomasti. Joku antaa merkin kertoakseen, että loistava aalto lähenee.
”Tämä aalto on mun!” huudan rehvakkaana muille lautailijoille. 

Antoisa surffauspäivä päättyy mukavasti siihen, kun minä ja lautani olemme jälleen rannassa. Makaan hiekella henkeä haukkoen, poistan merikasvin takkuisesta tukastani ja annan auringonlaskun viimeisten säteiden lämmittää voipunuttta kehoani. Olisi se voinut kai huonomminkin mennä.