merci paris.

Täällä istun CDGn kentällä Pariisissa ja odottelen lähtöä takaisin Suomeen. Haikeeta, sillä Pariisi vei sydämeni. Olen aina pitänyt tästä kaupungista, mutta vasta nyt koin oikeasti sopivani tänne. Vaikka ranskalaisten itsepäisyys, ajoittainen kapeakatseisuus, voimakkaat mielipiteet ja välillä mulle aivan liian rento asennoituminen (mm. siisteyteen) alkoivat välillä jo ottaa kaaliin, niin tiedän että tulen ikävöimään näitä asioita aivan yhtä paljon kuin vilkasta kaupunkielämää ja maanantai-illan (halpoja) viinilasillisia. Yksi kaverini sanoikin hyvin, että ei tiedä mitään muuta kaupunkia jota rakastaisi ja vihaisi yhtä aikaa niin paljon kuin Pariisia.

Viimeinen viikkoni sujui aikalailla tenttiessä ja lukiessa (tai potemassa huonoa omatuntoa siitä etten ollut lukemassa), mutta torstaina ja tänään pääsin ottamaan täysin rennosti. Kävelin kaduilla, katselin ympärille ja koitin hakea sitä samaa ihastuttavaa alkuhuumaa kuin syksyn alussa saapuessani. Kaikkeen tottuu, myös ihanimpiin ja kauniimpiin kaupunkeihin, joten yritin ihan tosissani arvostaa joka ikistä pikku tupakantumppia jonka yli tallasin tänään kadulla.

Ihan uskomattoman ihana syksy takana, johon on mahtunut niin nauruja kuin itkujakin – viimeisin itku äsken läpivalaisussa kun piti jättää kilon nutella ja crème de marron turvatarkastajalle. Ja kivasti vihlaisi vielä kommentti mun kanadalaisesta aksentista (?). Olo on silti onnellinen, sillä tiedän että sielä Suomessa odottaa kasa ihania ihmisiä, joulupuuhat (glögi!), sekä ihana ihana asuntoni jossa keittiöstä löytyy kaikki mahdollinen. Siis yksi asia jota en aiemmin osannut arvostaa tarpeeksi. Näköjään. Joten tulossa lisää reseptejä, kunhan saan purettua kamat ja asetuttua aloilleni.

Levätkää huomenna, kuunnelkaa Sibeliusta ja tehkää hyvää ruokaa. Ihanaa Itsenäisyyspäivän odotusta kaikille xxx bis