xuklaata.

image.jpg

Kaikki alkoi siitä kun mentiin Hymyyn kahville. Töissä olin juonut jo kahvimittarini täyteen – josta kohta lisää -, sekä litkinyt teetä kyllästymiseen asti. Näin ollen valitsin sieni-kaakaojuoman, Four Sigma Foodsin XOCO Bluen. Kaikenlaisia sienimietteitä alkoi heti pyöriä päässä, sillä olin jo edellisenä päivänä ostanut Kluuvin BeGood-kahvilasta jotain sienijuomaa ja kieltämättä oli mielenkiintoista. Nyt jo testanneena uskalsin tilata tätä reishijuomaa, sillä ystäväni tietää näistä jutuista paljon paremmin kuin minä itse, ja kehui juoman olevan ihanaa.

Nämä Xocot voidaan siis nauttia kylminä ”espresso”shotteina, tai n. 1 dl kuuman veden kanssa. Tuloksena makeahkoa kaakaon makuista teetä, joka kuitenkin näyttää lupaavasti kahvilta. Että mitä.

image.jpg

Tykkäsin mausta kovasti, ja jotenkin Hymyssä tuli muutenkin niin seesteinen ja terveellinen olo että sienijuomat alkoivat heti himottaa. Sovittiin ystäväni kanssa että tehdään reissu Ruohonjuureen ja napataan paketit kumpaakin makua. Tuo sininen on stressinlievitykseen, rauhoittumiseen ja mm. unenlaadun parantamiseen. Tätä juon parhaillani ja voin sanoa että jo pelkkä lumevaikutus on lupaava, zzz. Salaisuutena on nimenomaan tämä reishi, joka rentouttaa kehoa ja tasapainottaa hormonitasoja, sekä lisätehoa saadaan vielä kaakaosta nostamaan mielihyvähormoneja. Punaista maistoin juuri Hymyssä, sillä kaipasin pakurikäävän (eli chagan) tuomaa potkua iltapäivään. Tässä oli myös mm. cayanne-pippuria, joka sekin on tunnettu piristysmauste.

image.jpg

Pelkästään jo sienten nimet (reishi, chaga…) pistävät pääni sekaisin. Jotain uutta silti taas maistoin, koin ja kaiken lisäksi ihastuin. Ylhäällä jo viittasinkin kahvinjuomisiini, jotka ovat jostain syystä vähentyneet hurjasti tällä viikolla. Niin hurjasti että pelkään olevani kipeä. Tänä aamuna kiskoin pakolla alas suodatinkahvia, sillä espresso tuntui liian vahvalta. Todella outoa, sillä perusannos on päivässä helposti 8 sinkkushottia. Alan vihdoin uskoa kyllästymiseen, jopa kahvin kanssa, mutta pakko myöntää että olen samalla vähän surullinen. Kahvi on nimittäin mun juttu. Ehkä siirryn hetkeksi sienijuomiin ja kehon puhdistuttua kahvin tuomasta (?) pahaolosta totuttelen taas pikkuhiljaa espressoon. Tai edes siihen suodatinkahviin.

image.jpg

Avautumisista astiastoihin… KoKon 10-vuotissynttäreiden kunniaksi juon juomaani sarjan kupposesta. Muistan kun astiasto tuli, sillä rakastuin siihen heti ja aloin keräämään astiastoa, koska ”kun sitten heti isona muutan pois kotoa”. Määrätietoisesti kupposet olelevat nyt ensiasunnossani, kolmessa eri värissä ja olen edelleen niihin yhtä tyytyväinen kuin 10 vuotta sitten. Stockalta sai ainakin viime viikolla tuntuvan alen koko KoKosta, vinkkinä vaan muillekin… xxx bisous

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys

vettä vettä vettä.

image.jpg

Olen älyttömän huono juomaan vettä. Monta kertaa olen vannonut alkavani juomaan sen kolme litraa päivässä, mutta jo ensimmäisen kokeilupäivän jälkeen olo on vetinen. Kropassa on liikaa nestettä, turvottaa ja ruoka ei maistu. Seuraavana päivänä jo hylkään sen jättimäisen pullon ja rupean kittaamaan kahvia ilman mitään vesilasillisia. Kuulostaa kamalalta, ainakin sen jälkeen kun on lukenut niin monista eri lähteistä miten hyväksi vedenjuonti on.

Hassua kyllä, vesi on aina ollut mun ruokajuoma. Pienenä en juonut paljoa mehuja enkä limuja (kiitos äiti), ja maidonkin hylkäsin jo melko nuorena. Ruoan kanssa vettä kuluukin monta lasillista, puhumattakaan urheillessa. Mutta ”huvikseen” veden juominen tuntuu todella hankalalta, eikä aamuisinkaan ole koskaan jano. Mikä siis avuksi?

image.jpg

Sitruunavesi kuulemma edistää ruoansulatusta, nesteyttää tehokkaammin, energisoi ja parantaa vastustuskykyä. Kokeilin tätä kikkaa, pilkoin joukkoon vielä vähän inkivääriäkin ja annoin hautua yön yli jääkaapissa. Aamulla kulautin lasillisen ja sen perään heti toisenkin. Tähän jotenkin koukuttuu, sillä veden juominen ei ole koskaan ollut helpompaa. Ihan vanha juttu, mutta innostuin nyt vasta kunnolla.  Ehkä alankin kanniskelemaan vesipulloa päivisin mukanani.

Luottoainekset ovat inkivääri ja sitruuna, mutta haikailen vähän rosmariininoksan ja kurkunkin perään. Tätähän voi käyttää vaikka drinkkipohjanakin, jos haluaa tehdä detox-coctailin! Makeutusta hunajasta ja vähän puhdasta terästystä joukkoon. Nyt on vasta tiistai mutta nopeasti se viikonloppu tulee… Hyvää tiistaita kaikille, pitäkää nesteytyksenne kunnossa! bisbis xxx

image.jpg

Kuvissa olevat vesilasit löytyivät Habitat’sta. Viime viikon löytö, josta olen todella onnellinen 🙂

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys