pourquoi nous ne sommes pas Charlie.

Je suis Charlie. Tätä olen lukenut ja kuullut nyt koko viikon ja Pariisin terrori-iskut eivät vain lähde mielestä. Eikä niiden toisaalta kuulukaan. En olisi ensinäkään voinut kuvitella että näin kauheat teot tapahtuisivat näin lähellä, ja myönnän että sielä juuri oleskelullani on myös vaikutuksensa siihen miksi tämä koskettaa entistä enemmän.

Lauantain Hesarissa Jukka Huusko osui kuitenkin täysin oikeaan – me emme ole Charlie Hebdo. Me emme ole uhanneet henkeämme yrittäessämme näyttää miten huonosti asiat jossain päin maailmaa ovat, me emme ole tehneet sitä omalla nimellämme julkisesti. Siksi tämä somessa levinnyt kunnianosoitus sekoittaa ajatukseni. Ihanaa että nyt useampi alkaa ajatella näitä asioita enemmän, mutta samalla on surullista millaisia tekoja huomion herättäminen vaatii. Myönnän itse olevani tässä joukossa – kiinnostunut ja huolissaan oikeasti vasta kun vieressä sattuu ja tapahtuu. Niin paljon pahoja asioita tapahtuu kauempanakin kuin Euroopassa, mutta sen tajuaminen vaati itselläni näköjään lähempänä räjähtämistä. Tämän takia postauksen nimi ei ole  #jesuischarlie. Koska en koe olevani samalla tasolla näiden rohkeiden, sananvapauden puolesta puhuvien toimittajien kanssa.

Jotta sunnuntai saisi vähän piristystä, jaan kuvan uusimmasta tilauksestani (suklaakakkunalle merisuolalla ja espressolla). Nallen hymy tuokoon vähän lohtua ensi viikkoon <3 Ja käytiin muuten katsomassa Pride-leffa eilen joka toi sekin hiukan lisää uskoa ihmisten hyvyydestä, niin kuin ystävä sen hyvin kiteytti. Hyvää ja rauhallista ensi viikkoa, bises xxx