Eilen vietettiin yrittäjänpäivää. Havahduin siihen vasta Facebookin feedin myötä, jossa yrittäjäkaverit ottivat hetken osoittaakseen kiitollisuuttaan ja tsemppasivat toisiaan. Jäin miettimään, että mitä se yrittäjyys merkitsee minulle itselleni.

Pohjalle voi lukaista tarinan siitä, kuinka alunperin päädyin kampaajaksi. Lyhykäisyydessään: hyppäsin IT-alalta vaatekauppan alalle, jonka ohessa opiskelin kampaajaksi. Kampaaja oli ollut haaveammattini lapsesta saakka.

Nyt takana on 3,5 vuotta kampaamoyrittäjyyttä, josta 2,5 vuotta minulla on ollut oma liike ja reilun vuoden verran kaksi liikettä. Yhteensä Folkkilaisia on tänään 7. Pienyrittäjyyttä kampaamoalalla aikana, jolloin koko alalla on ollut kovin vaikeaa, mutta itse olen ollut onnellisempi kuin koskaan omassa työelämässäni. Olen kertonut avoimesti, että edes se kampaajan työ itsessään ei ole se juttu (vaikka oikeasti tykkään siitä ihan hirveästi), vaan se on tämä yrittäjyys. Vaikka allergisoituisin tai saksikäsi menisi poikki, keksisin jotain muuta, jossa voisin yrittää. Yritän tässä postauksessa selittää, että miksi näin.

Olen aika vakuuttunut siitä, että yrittäjyys on luonnekysymys. Kampaamoalalla sen näkee ehkä selkeiten. Omille toiminimille pakotetaan alan käytäntöjen johdosta ihmisiä, jotka haluaisivat ja olisivatkin selvästi enemmän työntekijöitä. Kaikki eivät vain nauti kymmenien eri osa-alojen hallitsemisesta, satojen narujen ylläpitämisestä tai heitä ei potki eteenpäin normaalia suurempi kunnianhimo. Jotkut haluaisivat vain tehdä työnsä ja that’s it. Se, että on hyvä kampaaja, ei tarkoita, että nauttisi myös taloushallinnasta, markkinoinnista, asiakashankinnasta tai johtajan, sihteerin ja siivoojan hommista. Voi mennä jopa ihan vikaan, jos tosi hyvä tekijä miltä tahansa alalta päättääkin alkaa yrittäjäksi. Siihen itse tekemiseen riittävä aika pienenee ja vastuu kaikesta muusta vain senkun lisääntyy. Ymmärrätte pointin?

Itse olen se, joka rakastaa sitä, että saa juosta paikasta toiseen, huidella tuolla tärkeänä menemään ties missä meetingeissä 😀 Kieltämättä välillä pitää ottaa syvempään henkeä, kun kuukauden vanhan remontin jäljiltä laminaatit kupruilee tai päin hemmettiä vedetyt putkityöt aiheuttavat vesivahingon. Mutta kaikesta huolimatta vaihtelunhaluni on loputon. Liittyisiköhän tähän sellaiset luonteenpiirteet kuin innostuneisuus, itseluottamus, kärsimättömyys, halu oppia ja sekaantua asioihin.

Olen onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, että oma yrittäjäurani on ollut toistaiseksi koko ajan suhteelisen turvallisilla vesillä taloudellisesti ajatellen. Joku voisi sanoa, että tuurilla tämä on tehty ja ihan varmasti sitäkin on mukana. Kunnioitan itseäni kuitenkin sen verran, että tiedän, että taustalla on myös suunnitelmallisuutta, strategiaa, ammattitaitoa ja aivan järjetön määrä työtä ja jatkuvaa opiskelua ja koulutusta. Ilman hullua sitoutumista ja paneutumista ei siis kannata odottaa yrittäjyydeltä lottovoittoja. Ja oikeasti vähän kauhulla katselen tuolla hiustukuissa, kun siellä ostellaan uusia kihartimia hetken mielijohteesta vain siksi, että ne näyttävät hauskoilta. Että onko kuultu budjetista?

Kampaamoyrittämisessä onkin sellainen hankala ongelma, että lähtökohtaisesti kampaajakoulutus ei tarjoa todellisia eväitä yrittäjyyteen, jossa pitäisi hallita kaikkia liike-elämän osa-alueita. Tuolivuokralaisena omalla penkillä on yksinkertaisempaa, joten tarkoitan tässä nyt ehkä vielä enemmän kampaamon omistamista. Ne liike-elämän osa-alueet pitää itse opiskella ja niissä pitää pysyä ajan tasalla ja motivoituneena koko ajan. Itsensä tsemppaaminen ja ohjaaminen pitäisi lähteä tuosta noin vain, joka päivä. Ja palaan tähän vielä kerran, taloushallinta. Jos se ei kiinnosta, niin en kehota haaveilemaan yrittäjyydestä ainakaan kampaamon omistamisen suhteen. Ilman järjetöntä tuuria on turha odottaa onnistumista, jos ei jaksa paneutua raha-asioihin tai kuvittelee, että vuokra ja värit ovat ainoa suuri kuluerä. Joskus hyvä taloushallinnan tietämys aiheuttaa jopa sen, että hyväkin idea todetaan kannattamattomaksi ja koko yritys jää perustamatta.

Entäs ne työajat sitten? Jokainen on kuullut tarinaa siitä, kuinka yrittäjä on töissä 24/7 ja lomista on turha haaveilla ensimmäiseen kahteen vuoteen. Tämä on ehkä jonkun totuus ja itsekin ymmärrän tuosta osan. Minulla on oudosti sellainen fiilis, että samaan aikaan kun olen tehnyt enemmän töitä kuin koskaan ennen, olen myös ollut enemmän lomalla kuin koskaan ennen. Ero on siinä, että käsitän vapaapäivän nykyään sellaiseksi, kun en ota asiakkaita ja kyllä siellä Mallorcallakin pystyy vastaamaan puhelimeen. Nyt kahden liikkeen kanssa joudun ehkä vielä fiksaamaan tuota vapaapäivän merkitystä, mutta olennaista on se, että ajatusmaailmani työn suhteen itsessään on muuttunut. Koko yrittäjänurani ajalta on ehkä pari, kolme päivää, kun en ole käsitellyt mitään työasioita, mutta en silti koe, että olisin ollut töissä. (Normaaliin kampaajayrittäjyyteen verrattuna suuren eron kohdallani tekee tämä blogi, joka on minulle osa työtä siinä missä kirjanpitokin – huomattavasti hauskempi osa vain.) Ja ihan tosissaan, eihän meidän työ ole mitään verrattuna vaikka maataloustyöntekijöihin, jotka ovat ihan oikeasti koko ajan töissä. Jos ja kun minua välillä ihan tosissaan laiskottaa, niin kyllä minä pystyn pitämään myös vapaata.

Eli legendat siitä, että työ on yrittäjän elämä, pitää tietyllä tavalla paikkansa. Sitä ei vaan saa käsittää samanlaiseksi työksi, kuin jos vaikka tehtaan työntekijä tekisi aina töitä tai ajatella, että elämään ei mahtuisi sen lisäksi mitään muuta. On myös etu, jos aivoista löytyy sellainen turn off -nappi, jotta työasioita ei pyörittele päässään yötä myöten 😀

Vielä yksi suurin (ja nimenomaan kampaamoyrittäjyyteen liittyvä) asia, jonka haluan tässä nostaa esille, on ylpeys omasta toiminnasta ja työn merkittävyydestä. Ja ihan joka suhteessa. Myönnän, että kampaajan ammatista on vaikea olla ylpeä, koska kampaamoita on joka kulmalla eikä homma vaadi pitkää koulutusta. Uusia liiketiloja etsiessä saa kuulla jatkuvaa vähättelyä ja huokauksia siinä kohtaa, kun kertoo etsivänsä tilaa kampaamolle. Mutta tyypit, jotka selvästi rakastavat työtään, saavat onnistumisistaan kiksit, kertovat rinta rottingilla oman liikkeensä toiminnasta ja saavat vielä koko homman menestymään, voivat olla rehellisesti ylpeitä saavutuksistaan. Kampaajia tarvitaan aina ja parhaimmillaan työ on asiakkaan näkökulmasta jotakin itseluottamuksen rakentamisen ja kosketushoidon välimaastosta.

Toinen kohta, jossa kampaamonomistaja saa kaivella ehtymätöntä omanarvontunnon boksiaan, on hetki, kun työkaverit, ystävät tai perheenjäsenet ajattelevat sinun loikoilevan vapaapäivänä Netflixin ääressä. Kun monelta jää ymmärtämättä, että ainoat perinteiseen vapaapäivään kuuluvat asiat päivässä olivat aamupala, lounas ja päivällisen jälkeinen sauna, yritän hillitä tarpeeni luetella kaikki työasiat, joita päivän aikana hoidin. Tiedän itse, että ilman niitä meillä ei kenelläkään olisi töitä ainakaan Folkissa. Yrittäjän luonnekorteista löytynevät myöskin siis sellaiset termit kuin itseluottamus, päätöksentekokyky, yksinäisyyden sietäminen ja toisaalta kuitenkin ehtymätön positiivisuus ja luotto tulevaan.

Lähdin kirjoittamaan tätä tekstiä ilman yhtäkään valmista ajatusta ja nyt joudun katkaisemaan tekstin poikki ennen kuin siitä tulee ylipitkä. Hyvää kampaamoyrittäjyyttä on toki monenlaista ja hyvän yrittäjyyden ominaispiirteitä löytyy ehdottomasti myös hyvistä työntekijöistä. Tämä oli minun kokemukseni ja näkökulmani yrittäjyyteen ja ehkä selkeyden nimissä tiivistän kaiken sanomani tähän tsempiksi kaikille nyt kampaamokoulunsa alottaneille, tuleville yrittäjille: Tee kaikki se työ, jonka voit tehdä, älä tuijota kelloon, löydä oma juttusi, opiskele helvetisti, hallitse raha-asiat ja tee tämä kaikki suurella positiivisuudella. Nimittäin kun antaa paljon, saa vielä enemmän. En mistään hinnasta haluaisi luopua tästä vapaudesta, jonka yrittäjyys suo. Siitä, että voin itse sanella missä olen ja milloin. Keitä ympärilläni on ja mihin suuntaan elämääni haluan viedä. Siitä, että voin tehdä päivistäni ja työstäni juuri sellaisia, kuin haluan.

Miten paljon teitä kiinnostaa (kampaamo)yrittäjyys? Kiinnostaako esimerkiksi kuulla vaikka millainen on kampaajan normaali työpäivä?

-Meeri