Lähtolaukaus
Blogien ensimmäiset postaukset ovat perinteisesti olleet esittelypostauksia – vähemmän yllättäen tämä postaus ei todellakaan ole poikkeus tuohon sääntöön!
Olen 32-vuotias nuori mies Helsingistä, työskentelen it-alalla palvelumuotoilijana ja olen kovasti kaikenlaisen kulttuurin perään. Elämäni ei kuitenkaan onneksemme ole aivan yhtä tylsää kuin miltä saan sen kuulostamaan. Ei se mitenkään mielenkiintoistakaan tosin ole, mutta ehkä jätän sen teidän päätettäväksenne.
Tämä blogi on aloitettu kahdesta syystä.
Ensinnäkin, harrastan kirjoittamista, mutta olen huomannut, että jumitan samojen tekstien ja samanlaisten tekstityyppien kanssa aivan liikaa. Blogin kirjoittaminen (ja vielä Lilyyn!) on sen verran kaukana mukavuusalueeltani kirjoittajana, että päätin tarttua projektiin. Ja voin kertoa, että pahalta tuntuu! Toinen syy on se, että ystäväni Juliaihminen kannusti vähän ja painosti paljon.
Tältä kuvittelen näyttäväni päivittäin.
En ole tehnyt blogilleni sisältöstrategiaa tai julkaisusuunnitelmaa, mutta luulen, että täällä tullaan käsittelemään ainakin seuraavia aiheita:
Digitaalinen maailma ja minä: Olen huomannut, että työnimikkeeni, palvelumuotoilija, on viimeisen 3-4 vuoden aikana noussut jonkinlaiseksi hypeammatiksi. Ajattelin, että voisin hieman raottaa työnkuvani päällä raskaana lepäävää mystisyyden verhoa ja kertoa siitä, millaista työni ihan konkretian tasolla on. Silloin tällöin saatan kirjoittaa myös tekstin tai kaksi digitaalisesta maailmasta ja sen uusimmista käänteistä.
Kirjoittaminen ja minä: Olen amatöörikirjoittaja, joka ei ole ikinä julkaissut mitään, mutta tähän on toivottavasti pian tulossa muutos. Toistaiseksi olen opiskellut kirjoittamista enemmän kuin oikeasti tehnyt sitä. Eli tervetuloa seuraamaan räpiköintiäni genrekirjallisuuden parissa.
Ja tältä oikeasti näytän päivittäin.
Kulttuuri ja minä: Käyn puoliaktiivisesti kaikenlaisissa kulttuuririennoissa ja koitan muutenkin seurata, mitä maailmalla tapahtuu. Lisäksi olen intohimoinen kirjojen, kirjakauppojen ja kirjastojen rakastaja, joka kärsii pahanlaatuisesta tsundoku-syndroomasta.
Musiikki ja minä: Tuo elämäni ensimmäinen, suurin ja pitkäikäisin rakkaus. Olen soittanut bändeissä teini-ikäisestä saakka ja soitan edelleen, lisäksi olen reissannut ympäri maailmaa bändien ja festareiden perässä ja seuraan tarkasti, mitä musiikin maailmassa tapahtuu. Mieluummin Tuska kuin Flow.
Tervetuloa mukaan!