Päätin opetella lukemaan, taas

Olen ollut suuri kirjojen ystävä aina siitä asti kun opin lukemaan. Ala-asteella lueskelin satunnaisesti sitä sun tätä, ja 12-vuotiaana tutustuessani fantasiakirjallisuuteen David Eddingsin mestariteosten kautta kaikki padot aukesivat. Yläasteella ja lukiossa luin 1-2 kirjan viikkovauhtia ja sama tahti jatkui pitkälle parikymppiseksi. 

Sitten tapahtui jotain. Tuli Youtube, sosiaalinen media ja Netflix kumppaneineen. Älypuhelin oli se viimeinen naula minun ja kirjojen yhteiselon arkkuun. En enää tuijottanut kirjojen sivuja vaan erikokoisia, sinistä valoa loistavia ruutuja. Minusta alkoi tuntua, että en enää osannut lukea, Tunsin, että jatkuva ruudun tuijottaminen oli alkanut tyhmentää minua: päässäni ei enää pyörinyt erilaisia tarinoita tai ajatuksia vaan Facebookin valkosinisessä kehyksessä vilistävä kissakuvilla ja meemeillä kyllästetty tekstiseinä.

opilukemaan_2.png

Yöpöydän tilanne tällä hetkellä.

Ja minä kaipasin tarinoita. Kaipasin sitä rauhaa, joka kirjan parissa on mahdollista saavuttaa. Kaipasin iltoja ja aamuja kirjojen parissa. Mutta keskittymisestä oli tullut vaikeaa. Huomasin usein avaavani kirjan ja sen jälkeen havahtuvani siihen, että selasinkin taas Facebookia tai puuhasin läppärin tai puhelimen kanssa jotain muuta aivan yhtä turhaa. Lukiessani huomasin jopa miettiväni, että onkohan somessa tapahtunut jotain tärkeää. Ja eihän siellä ikinä tapahdu mitään tärkeää!

Alkoi vituttaa. Päätin opetella lukemaan, taas.

Aloitin kevyesti, hyvin kevyesti. Järkeilin, että tässä projektissani on paljonkin samaa kuin liikunnan aloittamisessa. Ei pidä heti lähteä maratonille, ensin pitää tyytyä kiertämään kotikortteli. Aloitin siis kirjoista, joista oikeasti tiesin pitäväni ja jotka olivat erittäin helppolukuisia. Ei mitään liian hienoa. Nuortenkirjoja, kevyttä ja nopealukuista.

Hylkäsin myös lopullisesti ajatuksen ainoastaan hienon ja fiinin kirjallisuuden lukemisesta. Nuorempana luin Tolstoita ja Chomskya hampaat irvessä ja väitin peilaavani maailmaa niiden kautta. Herranisä, miten rasittava snobi olen luultavasti ollut. En ikinä saa takaisin niitä kymmeniä tunteja, jotka menetin Chomskyn Ideologia ja Valta -esseekokoelman parissa joskus 18-vuotiaana. Parempi lukea vain ja tasan sitä, mitä haluaa. Ja jos kirja ei yksinkertaisesti ns. lähde, niin jättää kesken ja siirtyy seuraavaan. Elämä on liian lyhyt.

Sitten siirryin kirjastoon. Tarkemmin sanottuna jätin puhelimen kotiin ja sen jälkeen siirryin kirjastoon. Uudelleenopetteluprojektini alkuaikoina luinkin paljon kirjastoissa. Ihan vain siksi, että sain taas rutiinin päälle eikä ympärilläni ollut liikaa häiriötekijöitä. Ja se kaikkein pahin häiriötekijä, puhelin some-feedeineen oli kotona, kilometrien päässä minusta.

opilukemaan_1.png

Lukuvuorossa seuraavaksi.

Kolmas askel oli videomuodossa tarjoiltavan viihteen vähentäminen. Kotiin tullessaan kun on vähän liiankin helppoa napsauttaa joku sarja päälle ja lysähtää sohvalle sitä tuijottamaan, samalla somea selaillen. Houkuttelevaahan se toki on, kuin vetäisi ylleen äärimmäisen mukavan digitaalisen villapaidan, mutta samalla se tekee myös todella hallaa aloite- ja keskittymiskyvylle. Mieluummin vietän nuokin hetket nykyään kirjojen tai kirjoittamisen parissa ja katson vain ne sarjat, jotka ihan oikeasti haluan enkä maanisesti kuluta kaikkea, mitä tuubista tulee.

Pienen taistelun jälkeen sain lukutaitoni taas takaisin ja nyt luen taas aktiivisesti. Olen hämmentävän onnellinen ja innostunut siitä, että tein hieman töitä elvyttääkseni tuon taidon. Olen saanut takaisin jotain sellaista, mistä nautin aivan suunnattomasti, jopa paljon enemmän kuin edes muistin. Saattaa kuulostaa typerältä, mutta tunnen ihan valehtelematta olevani taas hieman kokonaisempi ja mielenkiintoisempi ihminen.

Lukeminen muuten ei kannata aina. Niin paljon kuin lukeminen minulle merkitseekin, niin en ole sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea. Miksi pitäisi? Ei se ajanvietteenä sovi kaikille, ei sellaista harrastusta olekaan, mistä kaikki oppisivat pitämään. Lukekaa siis jos haluatte. Ja jos ette halua, tehkää jotain muuta.

 

Ihan jees @ FB | Bloglovin’

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään

Mentori tekee sinusta paremman, part 2

Edellisessä postauksessa oli läppää mentoreista, omista kokemuksistani sekä ajatus siitä, että kaikilla pitäisi olla oma mentori.

Jos tuon postauksen jälkeen mentorinhankintahommat alkoivat kiinnostaa, niin tässä pari ohjetta miten edetä. Nämä ohjeet toimivat minulle, toivottavasti myös sinulle.

1. Mieti, millaisissa asioissa haluat kehittyä

Mitkä asiat ovat saaneet sinut ajattelemaan, että hitto, juuri tuota minäkin haluan tehdä? Onko joskus tullut fiilis, että olisipa hienoa saavuttaa jotain sellaista, mitä joku toinen on saavuttanut? Homma alkaa sillä, että tunnistat nuo ilmiöt ja alat kaivamaan tietoa ihmisistä ilmiöiden takana.

Itse olin jo pitkään  kaukaa ihaillut erään suomalaisen organisaation palvelumuotoiluosaamisen kehittymistä ja pienellä salapoliisityöllä (lue: Google) kaivoin esiin tiedon siitä, kuka oli tuosta kehityksestä vastuussa.

2. Tee konkreettinen lista asioista, joista haluat keskustella

Itse olin listannut lähes sata kysymystä, joihin halusin vastauksen. Suurin osa kysymyksistä oli täysin palikoita, kysymyksiä esimerkiksi pöytien sijoittelusta toimistossa ja sisäisien palavereiden sisällöistä.

En tietenkään ole vyöryttänyt tuota kysymyslistaa mentorini niskaan kun olemme tavanneet, mutta ainakin minua tuo lista auttoi ymmärtämään, mitä tältä mentorointisuhteelta haluan.

3. Mieti sitä, miten haluat mentorisi kohdata

Tiedän ihmisiä, jotka skypettelevät mentorinsa kanssa tai vaihtavat vain sähköposteja silloin tällöin. Minulle taas oli täysin selvää, että halusin kohdata kasvokkain. Myös mentorin maantieteellinen sijainti vaikuttaa tietysti paljon siihen, miten yhteydenpito hoidetaan.

mentori_2_1.png

Kuvapankkikuva. Työympäristöni ei todellakaan näytä tältä.

4. Unohda häpeäsi

Ennen kuin olin ottanut mentoriini yhteyttä, olin pitkään sitä mieltä, että tällaisen mentorointisuhteen ehdottaminen on ehkä nolointa ja typerintä, mitä ihminen voi koskaan tehdä. Kun vihdoin sain ensimmäisen sähköpostin lähetettyä, olin aivan hajalla. Olinko juuri tehnyt itsestäni täyden pellen lähestymäni ihmisen ja koko alan silmissä? Näin sieluni silmin, miten sähköpostilleni nauretaan porukalla IxDA Helsinki -tapaamisissa ja muotoilijayhteisön pilkka ajaisi minut töihin tarrapakkaamoon Kälviälle.

Toisin kuitenkin kävi. Innostunut vastaus tuli nopeasti ja aloimme samantien buukkaamaan ensimmäistä tapaamisaikaa. 

Myöhemmin mietin, että mitä ja miksi sitä oikein tuli stressailtua? Jos joku ehdottaisi minulle jotain tämän kaltaista, niin sehän olisi aivan upeaa! Minkälainen ihmisperse reagoisi jotenkin negatiivisesti?

5. Lähetä se sähköposti

Tämä on se viimeinen ja ratkaiseva askel. Pistä viestiä menemään ja selitä, että miksi juuri hän on valikoitunut mentoriehdokkaaksesi ja minkälaisia asioita mentorointisuhteelta kaipaat.

Hyvin yksinkertaista, antakaa mennä vaan!

Puheenaiheet Raha Työ Ajattelin tänään