Iän myötä opittua

 

 

Nykyaika tuntuu pelkäävän ikää ja vanhenemista kovin paljon. Botoxit, dietiit, detox-kuurit ja ikuisen nuoruuden ihannointi kertovat surullista kieltään yhteiskunnastamme: ikääntymistä ei arvosteta.

Mitä enemmän ikää itselle kuitenkin kertyy, sitä enemmän huomaa kuinka paljon on oppinut. Tuntuu jopa hassulta huomata, että iän myötä ihan oikeasti viisastuu. Yksi aikuisuuden mukanaan tuomista oivalluksista on liittynyt muutokseen. Saatoin ennen mennä täysin downareihi yhdestäkin epäonnistumisesta aina kahvimukin rikkoontumisesta huonoon päivään. P*ska päivä oli varma merkki siitä, että universumi potkii päähän ja lujaa. 

Nyt olen ymmärtänyt, että mikään muu ei ole niin pysyvää kuin muutos. Jos tänään on huono päivä, muuttaa tuuliviiri kohta suuntaa ja viimeistään joskus on parempi fiilis. Jos nyt ahdistaa, on huomenna parempi olo. Jos kahvikuppi menee rikki, voi uuden ostaa vaikka samana päivänä (ha!).

Muutokseen liittyy tietysti se toinenkin puoli. Jos tänään menee kovaa, voi huomenna olla huonompi hetki. Sen takia hyvistä hetkistä on nautittava silloin kuin ne tapahtuvat. Tässä olemisen taito…siitäkö seuraava opetus, jonka ikä toisi mukanaan?

Suhteet Oma elämä Mieli

Apu unettomuuteen

unettomuus.jpeg

Unettomuus taitaa olla aikakautemme suurimpia ongelmia. Lähes kaikki tuttuni ovat jossain vaiheessa kärsineet unettomuudesta. Tänä keväänä olen itsekin kärsinyt tästä ongelmasta. Kyseessähän ei kuitenkaan oikeasti ole (aina) ongelma vaan kehon merkki siitä, että omaa arkea pitää tarkastella hieman uudelleen.

Itse huomaan, että unettomuus nostaa likaista päätään aina kun elämä menee liian hektiseksi ja stressaavaksi. Eipä siis ihme, että tänä keväänä olen pitkästä aikaa viettänyt unettomia öitä. Pahintahan unettomuudessa ei ole edes väsymys vaan pelko siitä, että aamulla väsyttää. Saanko enää koskaan unta?! Lause toistuu varmaan aika monessa öisessä pedissä kun uneton pyörii sängyssä ja ajatukset lähtevät rullaamaan aivan väärille raiteille.

Itselleni alkuviikkoine  unettomuus oli hyvä herätys oman arjen vääränlaiseen hektisyyteen. En ollut pitkään aikaan joogannut tai meditoinut. Uskon, että unettomuuteni tarkoitukseni oli myös hieman muistutella tästä. Hei tyyppi, se jooga teki sulle aika hyvää…pitäisiköhän sitä jatkaa?

Otinkin itseäni niskasta kiinni, perehdyin kundaliinin näkemyksiin unettomuudesta ja löysin tämän mahtavan joogasarjan nimenomaan unettomuudesta kärsiville: Kriya to Conquer Sleep. Sarja on itseasiassa aika raskas ja se kestää noin tunnin. Voit tehdä sen iltaisin tai aamuisin, itselleni toimii molemmissa ajankohdissa. Sarjan lisäksi suosittelen näitä muitakin vinkkejä unettomille:

  • Rauhoita iltasi hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Sulje tietokone/televisio/radio vähintään 1,5h ennen sänkyynmenoa. Valmistaudu unimoodiin laittamalla kehosi pienemmälle vaihteelle. Kävele hiljempaa, puhu lempeästi, älä riehu.
  • Täytä ämpäri jääkylmällä vedellä. Laita jalat veteen vähintään 30 sekunniksi. Kylmä vesi kirpaisee ja tuntuu ensin inhottavalta, mutta se samalla aktivoi jalkapohjasta löytyviä hermopisteitä. Kuivaa jalat ja rasvaa sekä hiero jalkoja hetki aromaattisella öljyllä. Laita tippa öljyä molempiin korviin hieraisemalla se esimerkiksi pikkurillillä korvakäytävään (ei tietenkään niin syvälle, että sattuu).
  • Harjaa hiuksia muutama minuutti siten, että harja hieroo päänahkaa.
  • Ryhdy nukkumaan mahallasi siten, että oikean puolen poskesi ja korvasi on tyynyä vasten. Näin hengität automaattisesti enemmän vasemmalla sieraimella ja rauhoitat sekä viilennät kehoasi. Kun uni alkaa tulla, kiepsahda selällesi tai oikealle kyljellesi.
  • Jos unta ei meinaa tulla, tee http://www.kundaliniyoga.org/kyt16.htmlShabad Kriya -mediaatio. Tämä ”tylsä” meditaatio vähintään rauhoittaa mieltä ja vie ne inhottavat ajatukset pois.
  • Älä hermostu jos et saa unta. Kyllä, seuraavana päivänä olet väsynyt, mutta se ei ole maailman loppu. Unettomuus ei ole osa sinua ja se menee ohi. 
  • Jos olet kroonisesti uneton, tee yllä tekstissä mainittua joogasarjaa 90 päivän ajan, joka ikinen päivä. Apu on ”haastavampi” kuin pillerin nappaaminen, mutta varmasti tehokkaampi ja terveelliseempi. Vähintään kunto kasvaa…;)
Hyvinvointi Terveys