Ihanaa elämää, kiitos

HELLsinki?

Huoh! Muutto takana ja samoin päättyy pieni blogihiljaisuus. Lauantainen tavaroiden siirtoprojekti meni (kiitos ulkoistetun muuttoavun) suht pehmeästi, vaikka univajeessa ja stressissä tuntui, että kaikki seinät kaatuvat päälle. Onneksi kuitenkin noiden seinien alta ennätettiin pois Helsingin ”rauhaan”. Oikeastaan edellinen lause ei ole edes kovin vahvasti ironian sävyttämä, sillä tähänastinen kokemus stadilaisuudesta on huomattavasti luultua positiivisempi. Ajattelin […]

Matkailua ja pakkailua (= makkoilua ja tehtävien pakkoilua?)

Matkailua ja pakkailua (= makkoilua ja tehtävien pakkoilua?)

On hyviä viikkoja ja huonoja. Sitten on niitä mitäänsanomattomia ajantappoviikkoja. Tämä on ollut juuri sellainen. Ehkä se johtuu vain ensi viikon muutosta? Odotan sitä niin malttamattomana, etten millään tahdo keskittyä tähän hetkeen ja elää tätä viikkoa. Yleinen energiataso on myös ollut sellainen, ettei mikään jaksa kiinnostaa. Kropassa on jotain häikkää ja koko ajan väsyttää. Pakkaaminen, siivoaminen, […]

Ihanaa elämää, kiitos

Etisk mat?

Olen jo jonkin aikaa miettinyt oman ruokavalion vaikutusta niin omaan kehoon kuin maapalloonkin. Lopetin esimerkiksi leikkeleiden käytön alkusyksystä enkä mielelläni osta kaappeihini muitakaan prosessoituja ja pitkälle jalostettuja tuotteita. Siitä saattaa joutua maksamaan pitkän pennin, mutta haluan laittaa kehooni vain sellaisia raaka-aineita, joista tiedän mieleni ja kehoni kiittävän. Tottakai välillä on ”sorruttava” tiukan rahatilanteen tai matkustelun […]

Laiskan naisen bataattipihvit

Laiskan naisen bataattipihvit

Tulin sunnuntaina kotiin pitkän ajomatkan jäljiltä nuutuneena ja univelkaisena. Vanhempien luona maaseudulla on ihana rentoutua ja nollata päätään, mutta tuo ajomatka! So not my thing. Viikonloppuna ajettiin kuitenkin kyseinen reitti viimeisen kerran vähään aikaan ja onneksi matkantekoa oli helpottamassa ihanan aurinkoinen pakkassää ja puolimatkan visiitti ystävien kahvipöydässä. Niillä energioilla aloinkin varmaan putsaamaan illasta vielä ruokakaappeja […]

Pakastimentyhjennysraakasuklaa

Pakastimentyhjennysraakasuklaa

Päätin kaaaaaauuuuuuan sitten, etten ala missään vaiheessa kirjoittamaan yhteen tiettyyn aihealueeseen rajoittuvaa blogia, vaikka ajatus ruoka- ja terveysjutuista kutkuttelikin takaraivossa, vaan haluan blogini olevan eräänlainen läpileikkaus elämästäni ja julkinen päiväkirja, jossa voin paasata kaikesta (muka)tärkeästä ja mieltähiertävästä.  Noh, kotoilua pakonsanelemana harrastavana kotitonttuna päivät ovat tällä hetkellä pitkälti samanlaisia ja etenevät samojen rutiinien monotonisena toistona, jolloin […]

Terveellisyys = Laihdutus?

Terveellisyys = Laihdutus?

  Kuuntelin eilen aamupäivällä jalkatreenin yhteydessä NRJ:tä, jossa juontaja nosti esille kiloklubin artikkelin avokadosta (http://kiloklubi.fi/artikkelit/Avokadosta-apu-painonhallintaan/1263/). Jutun kuultuani ajattelin, että artikkeli käsittelisi avokadon terveellisyyttä, mutta pääpointtina olikin avokadon osallisuus onnistuneessa painonhallinnassa. Kreditit kyllä siitä, että jutussa puhuttiin  painonpudotuksen sijaan painonhallinnasta, mutta aloin silti pohtimaan, miksi kaikki terveellinen liitetään aina laihdutukseen? Milloin näistä kahdesta tuli yksi ja sama? Maalaisjärjellä ja […]

Muutto vol. 1 – not again?!

Muutto vol. 1 – not again?!

Tänä vuonna todellakin puhaltavat uudet, toivottavasti entistä paremmat tuulet. Uusi vuosi, uudet kujeet? Aikaisempina vuosina olen pitänyt tätä ärsyttävänä kliseenä ja kuunnellut tylsistyneenä kuntosalilla vanhempien naisten paasausta siitä, kuinka ”TÄNÄ vuonna aion olla 10 kiloa kevyempi ja mahtua ikinvanhoihin bikineihini!”. Kiva idea ja pitäähän elämässä olla tavoitteita, mutta valitettavasti juuri noista kyseisistä naisista vain harva […]