Hyvin hoidettu hauta kunnioittaa poistunutta omaista

Suomalaiset hautausmaat ovat lähes poikkeuksetta kauniita puistoalueita, joihin liittyy myös paljon surua, haikeutta ja kaipausta. Kauniisti laitettu hautapaikka on kunnioitus poisnukkunutta lähimmäistä kohtaan. Hyvin hoidettu hautapaikka tuo myös iloa haudalla vierailevalle sekä kohentaa koko hautausmaan ilmettä. Lue alta vinkit kukkien valintaan sekä hautakiven pesuun. 

Oikea kasvi oikeaan paikkaan

Haudalle kukkia valitessa kannattaa huomioida muutama seikka: haudan sijainti, kasvien hoitovaatimukset ja hautausmaan ohjeet haudoille. Oikea kasvi oikeassa paikassa on kaunis koko kasvukauden, eikä kukkia tarvitse vaihtaa koko aikaa. 

Hautapaikan sijainti vaikuttaa hyvin paljon millainen kasvi siinä menestyy. Onko paikka auringossa vai varjossa? Onko se kostea vai rutikuiva? Hautapaikka on usein varjoisa, jos sen välittömässä läheisyydessä on suuria pensaita, puita tai muita varjoa synnyttäviä elementtejä. Myös toiset hautakivet voivat varjostaa. Maan kuivuuden huomaa haudalla käydessä. Mikäli haudan ympärillä ei kasva kunnolla nurmikkoa tai muuta maanpeitettä, on paikka mitä todennäköisemmin kuiva. Paikalle kannattaa siis valita kasvi, joka viihtyy siinä. 

Haudalla on begoniaa ja orvokkeja.
Siististi hoidettu ja kauniisti istutetut kukat näyttävät tyylikkäiltä. Tällä haudalla on yhdistetty valkoisia orvokkeja ja pronssiin sävyisiä begonioita.

Toinen vaikuttava tekijä on kasvin hoitovaatimukset. Haudalle ei kannata viedä runsaasti kastelua vaativaa kasvia, jos et käy sitä tasaisin väliajoin kastelemassa. Tällainen on esimerkiksi terassihortensia. Kesäkukista ajoittaista kuivuutta kestävät esimerkiksi pelargoni, laventeli, kesäbegonia ja timanttikukka. Perennoiden kohdalla kannattaa huomioida myös niiden leviäminen. 

Kolmantena kukkien valintaan vaikuttaa hautausmaiden ohjeet. Yleisohjeena (ja kohteliaisuutena naapuria kohtaan) voidaan pitää, että kasvit eivät saa levitä viereisille haudoille. Monilla hautausmailla, kuten Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla, haudoille ei saa myös istuttaa puuvartisia kasveja. Ohjeistuksen hautoihin löydät usein hautausmaiden verkkosivuilta tai toimistoilta. Myös hautausmaiden puutarhureilta kannattaa kysellä vinkkejä. 

Kuvassa on hauta, jossa on iso vuorenkilpi.
Vuorenkilpi saattaa kasvaa pienen hautakiven edessä liian isoksi. Pyri valitsemaan kasveja, joiden takaa näkee myös itse kiven.

Hautakiven puhdistus

Hautakivi kannattaa pestä vähintään kerran vuodessa. Kiillotetun kiven pinta on helpoiten ylläpidettävä. Muut kuten sahatut, lohkotut tai muutoin luonnonkivipintaa mukailevat viimeistelyt saattavat olla hieman hankalampia pitää puhtaana. Ajan kuluessa hautakiven pintaan alkaa muodostumaan sammalta ja muutakin likaa kuten nokea, steariinia ja siitepölyä. Pesu kannattaakin tehdä riittävän usein, silloin urakka pysyy nopeana ja helppona. 

Puhdistukseen riittävät välineet ovat usein pesuaine ja juuriharja. Erittäin likaisilla ja epätasaisille pinnoilla pesuaineen kannattaa antaa vaikuttaa hetki ennen pesua. Lika irtoaa näin paremmin. Hautausmailla on yleensä kastelukannuja, joilla kivet on mahdollista huuhdella pesun jälkeen. Kaiverrusten ja kultausten kanssa tulisi olla varovainen ja välttää voimakasta hankausta. Niille paras puhdistus keino onkin pyyhkiä ne kostealla liinalla.

Pesuainetta valittaessa huomioithan, että se on ympäristöystävällinen. Pesuaine huuhtoutuu pesuvesien mukana suoraan maaperään. Kovat kemikaalit vahingoittavat maaperän kasveja ja mikrobeja. Yksi ehdottomasti parhaista pesuaineista onkin mäntysuopa, mutta markkinoilla on muitakin tarkoitukseen tehtyjä pesuaineita.

Kuvassa on hauta, jossa on erilaisia perennoja.
Haudalla voi yhdistää perennoja ja kesäkukkia. Tällä haudalla on esimerkiksi kesäbegoniaa ja keijunkukkaa. Taustalla oleva graniittinen kivi on helppo pitää puhtaana.

Osta hautapaikan hoito

Mikäli asut kaukana läheistesi haudasta tai et sitä ehdi tai halua itse hoitaa, voi hoitoja ja kunnossapitoja ostaa. Niitä tarjoavat sekä seurakunnat, että yksityiset yritykset. Hoitosopimuksiin on mahdollista hankkia erilaisia palveluita omien tarpeiden mukaan. Voit esimerkiksi tuoda haudalle omat kukat, mutta ostaa nurmikon hoidon seurakunnalta. 

Seurakunnat tarjoavat usein haudan kunnostukseen liittyviä palveluita kuten kesäkukkien hoitoa ja perennaistutuksia sekä nurmikon hoitoa. Hautakivien korjauksissa ja suoristuksissa kannattaa kääntyä hautakiviliikkeiden puoleen. Hoitopalveluja saattavat tarjota myös paikalliset urheiluseurat tai yksityiset puutarhaliikkeet. 

Kuka on vastuussa hautapaikasta? 

Hautojen hoito hautausmailla on hautaoikeuden haltijan vastuulla. Hautaoikeuden haltija on henkilö, joka on nimetty vainajan omaisten toimesta vastuuseen haudan hoidosta sekä hautaa koskevissa kysymyksissä. Hän voi olla joku omaisista tai täysin ulkopuolinen henkilö. Muistomerkit eli usein hautakivet ovat aina omaisten tai perikunnan omaisuutta.

 

Ihastu ja Pihastu kirjoittaa laajasti viheralaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Muihin kevään juttuihimme voit tutustua täältä:

Ihastu ja Pihastu kevään aikaisemmat jutut

Koti Piha ja puutarha Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat

Hoida pihanurmikko kuntoon helpoilla vinkeillä

Kesäinen nurmi kutsuu lekotteluun, leikkeihin, pihapeleihin sekä hauskoille eväsretkille takapihalle. Tunnelman saattaa pilaa kuoppainen tai pilalle mennyt pihanurmi. Upeaa nurmikkoa saa helposti ylläpidettyä. Avainsanat hoidolle ovat säännöllisyys ja oikeat ravinteet. Hyvin hoidettu nurmikko kestää paremmin olosuhteita ja kulutusta.

Leikkaa säännöllisesti

Kaikki nurmet, olivat ne takapihalla tai julkisella paikalla, pysyvät kauniina, kun niitä leikkaa tasaisesti. Parhaimmalla kasvukaudella eli kesäkuukausina tämä tarkoittaa 1–2 kertaa viikossa.

Kevään ensimmäisellä leikkauskerralla nurmikko kannattaa jättää 5–6 senttimetriä korkeaksi. Näin nurmiheinillä on riittävästi kapasiteettia kerätä ravinteita talven jälkeen. Seuraavilla leikkauskerroilla nurmikko kannattaa leikata 4 cm korkeaksi. Helteiden aikaan ja syksyn viimeisellä leikkauskerralla nurmikko kannattaa leikata myös 5–6 cm korkeaksi. Korkeuden pystyt määrittämään ruohonleikkurissa.

Nurmikko pitäisi leikata niin usein, että syntynyttä leikkuujätettä ei tarvitse haravoida pois. Tarpeeksi usein leikatun nurmikon leikkuusjäte on lyhyttä heinää. Leikkausjäte toimii ravinteena kasveille ja maan mikrobeille, ja edistää näin nurmikon hyvinvointia. Poikkeuksena siivoamiselle on märät nurmipaakut. Ne kannattaa haravoida pois leikkaamisen jälkeen, sillä muuten nurmikko kellastuu niiden alla.

Leikkaustiheyden lisäksi avainasemassa on ruohonleikkuri ja ajosuunnat. Ruohonleikkurien terien tulisi olla mahdollisimman terävät. Tylsä terä ei leikkaa, vaan repii heiniä, joka vastaavasti vaurioittaa niitä. Kauniin leikkauspinnan saa ajamalla edestakaisin mahdollisimman suoria linjoja. Leikkauslinjojen tulisi olla vähintään renkaan leveyden päällekkäin, jotta nurmikkoon ei synny leikkaamattomia raitoja.

Kuvassa on ruohonleikkuri, josta pöllyää leikattua ruohoa.
Terävät terät ruohonleikkurissa takaavat hyvän leikkausjäljen ja siistin nurmikon.

Kalkitse ja lannoita

Suomessa maaperä on usein hapanta, jonka takia erityisesti nurmikko vaatii kalkkia. Kalkitseminen tekee maasta emäksisempää. Tämä edistää nurmiheinien ravinnonottokykyä, ja ne kasvavat paremmin. Pihanurmen voi kalkita milloin vaan. Parhaiten kalkki imeytyy kosteaan maahan. Suosittelemme kalkitsemaan nurmen heti puutarhakauden alussa, jotta nurmikko hyötyy toimenpiteestä mahdollisimman pitkään. Nurmikko kannattaa kalkita kerran vuodessa.

Hyvällä leikkaushoidolla nurmikolle riittää yksi lannoituskerta kesässä. Kuten jo mainittu, leikkuujäte toimii lannoitteena. Lannoittaminen kannattaa tehdä muutama viikko kalkitsemisen jälkeen. Jos lannoitat kuivalla säällä, muista kastella nurmikko lannoituksen jälkeen. Sen ansiosta ravinteet liukenevat paremmin maahan. Lannoituksen määrä per neliö kannattaa tarkistaa pakkauksen kyljestä.

Läikkien paikkaaminen

Nurmikon paikkaaminen kannattaa kannattaa ajoittaa kevääseen tai syksyyn. Siemenet vaativat riittävästi vettä ja kosteutta, kuivuminen ja kuumuus onkin niiden pahin vihollinen.

Nurmikko saattaa vaatia paikkaamista monista syistä: nurmikon palaminen auringossa, talven aiheuttamat tuhot tai kova kulutus. Mikäli nurmi tuhoutuu kovan kulutuksen seurauksena esimerkiksi kulkureitillä, on syytä harkita paikalle kiveystä tai muuta kovaa kulutusta kestävää alustaa.

Riko paikattavan alueen nurmikko haravalla tai mikäli vauriot ovat pahat voi paikan kaivaa auki lapiolla. Tasoita maan pinta tasaiseksi, lisää multaa tarvittaessa ja tiivistä kasvualusta. Muista että maa painuu, eli mahdolliset kuopat kannattaa täyttää hyvin. Kylvä siemenet ja ja lisää hieman multaa siementen päälle. Haravoi kevyesti, ja tiivistä maa. Huomio että nurmikon siemenien täytyy olla kosketuksissa multaan alkaakseen kasvaa. Kastele kunnes nurmi alkaa vihertää.

Kuvassa on nurmikko, jonka keskellä on jalkapallo.
Hyvinvoiva nurmikko kestää kulutusta kuten pihapelejä.

Kulahtaneen nurmikon kunnostaminen

Onneksi kulahtaneen nurmikon kunnostaminen on helpohko urakka ja sopii myös aloittelevalle puutarhurille. Syitä nurmikon huonolle kunnolle voi olla mm. liian tiivis maa, huono kasvualusta, väärät kosteusolot, voimakas varjostus tai elinvoimasta kilpailevat muut lajit.

Kunnostaessasi nurmikkoa toimi näin:

  • Leikkaa ruoho lyhyeksi.
  • Leikkaa ruohonleikkurin matalimmalla asetuksella, tarvittaessa muutamaan kertaan
  • Haravoi leikkuujäte pois
  • Pintamaan kannattaa ilmata tiivistymisen ehkäisemiseksi, talikko,lapio tai ilmain sopii tehtävään
  • Levitä alueelle ohut noin sentin laadukasta ja ravinteikasta multaa. Multa lisää tervetullutta pieneliö toimintaa, ja näin kuohkeuttaa maata. Mikäli maa on kovin tiivistä voi mullan joukkoon lisätä myös hieman hiekkaa. Hiekka luo luontaisia ilmataskuja maaperään, ja niistä nurmikon juuret pitävät!
  • Levitä haravalla ja varmista että multa ei jää nurmikon pinnalle vaan asettuu nurmen tyvelle.
  • Kylvä siemenet, suosi laadukkaita!
  • Haravoi ja varmista, että siemenet tulevat mulla kanssa kosketuksiin, se on niille elinehto
  • Huolehdi kastelusta kunnes uusi nurmi alkaa vihertää

Huom! Huomio nurmikkoa kunnostaessasi pihasi pitkäaikaiset asukkaat. Mikäli nurmikkoa joudutaan kaivamaan tai jyrsimään, tulee pitää mielessä, että suuri osa puiden juurista on 10–50 cm syvyydessä. Kaivaminen läheltä puiden runkoa rikkoo juuret ja altistaa puut erilaisille sairauksille ja sienitaudeille. Myös rikkoontuneet juuret voivat heikentää puun vakautta ja pahimmillaan johtaa puun kaatumiseen. Myös pihan muuttuneet vesitalouden olosuhteet voivat tuoda yllätyksiä puiden suhteen.

Kokonaan uusi nurmikko?

Valitettavasti kaikkia nurmikoita ei voi pelastaa vaan uuden perustaminen on perusteltua. Jos kyseessä on isompi nurmialue kannattaa nurmi poistaa tehdä pienellä kaivinkoneella. Pienemmän nurmikon voi poistaa ensin jyrsimällä sen rikki puutarhajyrsimellä ja sen jälkeen haravoimalla jätteet pois. Käy lukemassa juttumme, kuinka perustat uuden nurmikon.

On myös mahdollista, että nurmikko ei yksinkertaisesti sovi paikkaan, johon se haluttaisiin. Piha saattaa esimerkiksi olla liian varjoisa nurmikolle. Nurmikko viihtyy parhaiten aurinkoisessa ja puolivarjoisessa paikassa, jossa sillä on ravinteikas kasvualusta. Nurmi ei välttämättä kestä kovaa kulutusta, ja se on hankalahoitoinen kapeissa paikoissa.Tällöin kannattaa miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja nurmikolle. Käy lukemassa mitä kaikkia vaihtoehtoja nurmikolle on.

”Hoida nurmikko kuntoon” on kolmas osa tämän kevään kolmiosaista nurmikkoa käsittelevää juttusarjaa. Aikaisemma jutut voit käydä lukemassa linkeistä Näin perustat uuden upean nurmikon ja Vaihtoehto nurmikolle

Koti Piha ja puutarha Remontointi Tutoriaalit