Parkatakki on käytännöllinen, kun haluaa suojata myös sukukalleutensa sateelta ja viimalta. Olen pidempään tsiigaillut Fjällrävenin Greenland Parkaa, mutta netistä ostettunakin se on yli 300€, Partioaitasta 350€ uutena. Keskinkertaisista materiaaleista Vietnamilaisessa hikipajassa valmistetusta rotsista ei viitsi pulittaa niin paljoa. Onneksi eräs päivä lekasta sattui löytymään Belgialaisia inttiparkoja hintaan 19,90€. Samalla rahalla kuin yhden Fjällrävenin saisi 17 belgialaista parkaa plus sixpäkin kaljaa, joten valinta oli selvä.

Värivalikoima luonnollisesti on rajattu yhteen väriin. Joskus inttikamaa saa muunakin kuin harmaana tai oliivinvärisenä, tummanruskea on aikanaan ollut muodissa, ja laivastossa ja rennostossa käytetään eri sävyisiä sinisiä takkeja. Valitettavasti vaihtoehtoisten värien, kuten sinisten, saatavuus on huonompi em. aselajien ollessa maavoimia pienempiä. Hollannin armeija on tehnyt aikanaan nättiä sinistä parkaa, mutta sitä ei ole vielä tullut vastaan.

Inttityyliin materiaaleista ei sen pahemmin puhuta, mutta mutuilen, että takki on kokonaan tai ainakin suurimmaksi osaksi puuvillaa sisävuorta myöten. Takki on kokonaan vuorattu, mutta alahelmasta vuorta ei ole ommeltu kiinni, vaan ilma pääsee vapaasti kiertämään päällyskankaan ja vuoren välissä. Koko 46-48 EL painaa 1,3kg, joten kyseessä on jonkin verran Greenland Parkaa painavampi takki. Kankaassa on hieman kuviota, joka on hyvä, koska nykyään kankaiden tekstuurit takeissa, housuissa ym. ovat usein tylsän sileitä ja mitäänsanomattomia.

Jalassa SA-Int nahkasaappaat. Niiden ulkonäöstä tykkääminen on mitä suurimmissa määrin makukysymys.

Koska kyseessä ei ole paraatiromppeesta, on leikkaus varsin telttamainen. En ole varma, mikä idea tässä on ollut, koska hihojen halkaisija on tosi snadi. Koska hihat ovat niin pienet, niin ei tämä ainakaan päällystakkina toimi, ts. alle ei toista rotsia mahdu. Vaikka rinnan- ja vyötärönympärystä riittää, niin hihoihin ei mahdu yhtä flanellipaitaa kummempaa päälle ilman, että tekee tiukkaa. Tiukkuutta korostaa puuvillainen sisävuori, joka ei yhtään auta takkia pukiessa. Yleensä takin hihan sisävuoret ovat muovia, jotta pukeminen olisi helpompaa.

Vyötärön telttamaista leikkausta voi jonkin verran seivata kiristysnarulla.

Hupun saa esiin kauluksen vetskarista, mutta kuten huput yleensä, se on aivan liian lyhyt ja pieni toimiakseen huppuna. Jostain syystä huput mitoitetaan aina niin, että niihin mahtuu vain pää, eikä kaulaa ajatella ollenkaan suunnitteluvaiheessa. Tällöin takki roikkuu huppua käyttäessä hupun varassa, tai huppu ei ylipäätään ylety päälaelle. Ehkä mulla vain on liian pitkä kaula 😀

Hihoissa on nappikiristys, nappeja on pari kappaletta – näön vuoksi ja kireämpi vaihtoehto. Luonnollisesti nappien paikkoja voi muuttaa itse halutessaan. Jokaisessa ulkotaskussa sekä povitaskussa on nappikiinnitys, ja takki itsessään menee kiinni napeilla. Vetoketjut ovat äänekkäitä ja menevät helposti rikki, joten napit ovat aina toimintavarma ratkaisu. Matka ei katkea yhteen napin hajoamiseen, toisin kuin jos yksi vetskari menee rikki…

Vedenkestävyyttä olen tyypannut lähinnä kevyessä sateessa. Tiheän kankaan päällä pieni määrä vettä helmeilee, mutta pidemmän ajan kuluessa takki kyllä kastuu. Puuvillaisten vaatteiden vedenkestävyyttä voi parantaa vahaamalla, esim. Fjällrävenin Greenland Waxilla tai vastaavalla. Ohjeita löytyy mm. Fjällräveniltä tai Art of Manliness –blogista. Näin ennen kalvovaatteita ja muuta hifistelyä pidettiin paikat kuivana ikävällä kelillä.

Brändi se on Belgian lippukin vasemmassa hihassa.

Lopuksi vielä pitää todeta, että blogien muokkaus jälkikäteen ei olekaan niin simppeliä. Jos säädät vaikka kirjoitusvirheitä tai kuvan paikkaa, niin tämä näkyy sitten kokonaan uutena blogipostauksena, vaikka postauksen olisi tehnyt jo eilen. Hankalaa – ei kannata tehdä virheitä! Tai ainakaan haluta korjata niitä jälkikäteen.