Esirukouspyyntö suviseuroihin

 

WP_20150613_10_32_25_Pro.jpg

”Sisar pyytää Jumalan lasten esirukousta vaikeassa elämäntilanteessaan..”

Näin luetaan useampaan otteeseen suviseurasaarnojen alussa. Kuka tahansa voi käydä esittämässä ison valkoisen teltan takana olevissa tiloissa esirukouspyynnön ja tarjolla on myös keskusteluapua.

Minullakin olisi esirukouspyyntö. En ole suviseuroissa, joten esitän sen täällä. Epäilen, että tätä siellä luetaan, mutta uskon, että lukee silti moni, joka voisi rukoilla.

Minun pyyntöni on niinkin vaatimaton kuin että pelko poistuisi, että rakkaus ja rohkeus saisivat tilaa.

Pelkoa on minun mielikuvani mukaan vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä paljon ja monenlaista. Pelkoa omista ajatuksista ja niiden julkituomisesta. Turhaakin turhempaa pelkoa läheisten sieluntilasta ja tästä pelosta nousevia sanoja ja tekoja, jotka ovat kaukana rakkaudesta, ja joiden hedelminä on usein katkeruutta, ulossulkemista, välien viilenemistä ja lisää pelkoa. Pelkoa tulevaisuudesta, jaksamisesta, perheen hyvinvoinnista. Pelkoa puhua Kristuksesta ja sovitustyöstä, seurakunnasta ei niinkään. Pelkoa tarttua Raamattuun ja pelkoa ryhtyä keskusteluun. 

Pelko saa tarttumaan totuttuihin tapoihin ja estää tarkastelemasta niiden historiaa ja perusteluista. Pelko saa sanomaan ”En halua ajatella tai pohtia, en minä halua keskustella.”

Että tilalle tulisi rakkautta. Rakkautta kuunnella ja kunnioittaa toisen ajatuksia ja kysymyksiä, antaa toisen sanoittaa ajatuksensa ja erityisesti rakkautta jättää niiden tulkinta ja eteenpäin kertominen väliin. Rakkauden vallitessa keskustelua ei tarvitse väistää eikä pelätä. 

Bonuksena toivoisin rohkeutta. Rohkeutta kysyä ja etsiä, lupa saada olla kesken ja epävarma. Rohkeutta kysyä kuulumisia ja vointia. Rohkeutta myöntää että monenlainen näkökulma asioista voi olla yhtä totta ja arvokas.

Vapauskaan ei olisi pahitteeksi, uskon että se lisääntyisi automaattisesti rakkauden myötä.

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” (1. Joh. 4:17-18)

WP_20150613_10_30_54_Pro.jpg

 

-Juudit

Kuvat ovat vanhan luostarin muistomerkiltä Joensuun Kuhasalosta. Ikonikatoksessa on Valamon luostarin perustajien, pyhein Sergein ja Hermanin ikoni.

Kommentit (13)
  1. Edelliselle kommentoijalle. Se,että itse ei ymmärrä mistä toinen puhuu ei tarkoita sitä,että toisella ei voisi olla sellaista kokemusta. Totuuksia on monia. Sinun ja minun. Samoin meistä kenestäkään ei ole toisen ajatusten lukijaksi,että voisimme sanoittaa toisen tunteet ja väittää katkeraksi tms. Eikä se ole edes kohteliasta.

    1. Tuo teksti, tai itse asiassa kaikki tämän kirjoittajan tekstit ovat erittäin katkeraan sävyyn kirjoitetut. Senhän lukee rivien välistä sokeakin.. Kohteliasta ei myöskään ole mielestäni jatkuvasti vaatia kokonaista yhteisöä muuttumaan vain omien itsekkäiden tarpeidensa mukaiseksi. Onneksi jotain pysyy tässä ajassa; elävä usko ja Jumalan valtakunta.

      1. Liidia,en ole samaa mieltä siitä, että kirjoittajan tekstit olisivat katkeraan sävyyn kirjoitettuja. Kukaan meistä lukijoista ei voi sanoa niin- annetaan kirjoittajalle itselleen valta määritellä, mitä tuntee ja mitä haluaa ilmaista.

        Se,että luulee tietävänsä toisen ajatukset ja tunteet on vääränlaista vallan käyttöä. Jokaisella ihmisellä on oma tontti, jossa valtaa saa käyttää– mutta nimen omaan vain omalla tontilla–ei menemällä toisen tontille.

        Tuosta katkeruudesta vielä: olen huomannut,että kun lestadiolaisuudesta puhutaan jossain foorumissa tavalla, joka ei liikkeen omissa tilaisuuksissa ole tuttua/sallittua,niin aina joku tulee ja leimaa äänessä olijan katkeraksi. Miksi ei kuunnella kertojaa herkällä korvalla ja anneta hänen kertoa oma tarinansa vaan lokeroidaan hänet henkilökohtaisen kokemuksensa kera katkeraksi. Katkeruus näyttää olevan tarina,jolla nippu monenlaisia kokemuksia voidaan mitätöidä ja olla kuulematta mitä kertojalla on todella sanottavanaan. Ennen kuin tuomitset katkeraksi, kuuntele todella,mitä kertojalla on kerrottavaa.

        Lisäksi vielä:katkeruus on aivan paikallaan silloin kun on kokenut kovia. Se läpi on mentävä, että voi jälleen nähdä valon ja olla aikanaan kiitollinen. Semmoista se ihmiselämä on.

        Toinen asia on se,että jokainen joka on/ on ollut jossain liikkeessä mukana, on mielestäni vapaa ottamaan esille sen kipukohtia ja suoranaisia vääryyksiä. Eikö jokainen, joka havaitsee vääryyttä pyri poistamaan tai edes vähentämään sitä? Jos näin ei oltaisi koskaan tehty, maailmassa olisi vielä enemmän kurjuutta kuin tänä päivänä on. Se,että itse ei ole vääryyttä esim. kyseisen liikkeen toiminnassa havainnut, ei kerro koko totuutta eikä poista hyviä kokemuksia– mutta ei totta vie huonojakaan

  2. En ymmärrä mistä pelosta puhut. Mistään muualta en ole saanut yhtä avartavaa keskusteluseuraa kun juuri näiltä suviseuralaisilta. Hmm.. Mutta toivottavasti katkeruutesi tilalle vielä vaihtuu joskus ilo ja oikea, aito rauha.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *