Kolmisen vuotta sitten tartuin tilaisuuteen lähteä valloittamaan maailmaa. Jätin työni ruokakaupan kassalla. Jätin tehtävän iloisena ja ylimielisenä. En enää koskaan työskentele kassalla, ajattelin. Aika monelle tutulle päätöksestä mainitsinkin. Julistin. Maailmaa valloitin sitten sen parisen vuotta ja palasin Suomeen. Ajattelin, että asiani olisivat hyvin kunhan en palaisi kassalle. Se oli mittari, jolla minä hölmönä määritin onnistumiseni elämässä. Älä koskaan sano ei koskaan. Tänä kesänä tein paluun kassalle nöyränä ja kiitollisena työstä. Heinäkuu on mennyt uusia perunoita, maitotölkkejä ja mansikkalaatikoita piippaillessa.
Yllättävän samanlaisena ovat pysyneet asiakkaat kaupassa ja asukkaat Länsi-Helsingin lähiössä. Paljon tuttuja kasvoja. Monia heistä palvelin päivittäin muutaman vuoden ajan. Niin kuin tänä kesänäkin. Kassatyö on tehtävänä hyvin mekaaninen, automatisoitu eikä tarjoa itsessään paljon virikkeitä. Olenkin tämän heinäkuun aikana yrittänyt panostaa asiakkaan, ihmisen, kohtaamiseen. Hymyillyt, ollut välitön ja läsnä. Tällä tavoin työstä tulee viihdyttävämpää ja kaupassa käymisestä mahdollisesti asiakkaallekin mukavempaa.
Viikko sitten eräs vanhempi herra tuli jokapäiväiselle ostosreissulleen. Hän on yksi niistä vakioasiakkaista, joita näin päivittäin jo ensimmäisen kassaurani aikana. Hän on ollut aina tavallisen asiallinen asiakas. Ajattelin, että olemme kohdanneet tässä tilanteessa niin monta kertaa, että on soveliasta rikkoa moi,kiitti,kuittia? -kaava. Aloittaessani herralla tavanomaisten tuotteiden piippailun, kysyin häneltä mitä kuuluu? Se oli virhe.
”Mitä se sinulle kuuluu mitä minulle kuuluu?”, herra ärähti loukkaantuneena.
”Ei kai se sinänsä ollenkaan kuulukaan, mutta toivottavasti kuuluu hyvää.” totesin. Hetken aikaa herra oli hiljaa ja sanoi sitten:
”Ihan hyvää minulle kuuluu. Hyvä päivä. Mitä sinulle kuuluu?”
”Kiva kuulla! Minulle kuuluu myös hyvää. Aamulla vähän väsytti.” Vastasin.
Herra maksoi tuotteet ja poistui. Minä jatkoin seuraavan asiakkaan kanssa normaalilla hei, kuitti, kiitos, moi -litanialla.
Herran reaktio oli yllättävä. En kokenut sitä epäkohteliaaksi vaan tilanne oli vain koominen. Maailma huutaa, että kohtaa ihminen. Ole ystävällinen. Tähän minäkin uskon ja nopein tapa muuttaa maailmaa on olemalla itse muutos, jonka haluaa nähdä. Herran reaktio ei kuitenkaan ole kovin kannustava tällaiseen small talkiin. Miksi minusta rento mitä kuulu oli hänelle liikaa? Ylitinkö todella yksityisyyden rajan? Kokiko hän kysymykseni liialliseksi uteluksi hänen elämästään? Oliko hänen reaktio tarpeellinen? Teinkö väärin rikkomalla tutun, mutta niin järkyttävän tylsän kaavan?
Mitä sinä vastaisit kassalle, joka kysyy kuulumisia?

”Elämä on kuin unta, kukkii koko luomakunta”
Mamba-Vielä on kesää jäljellä

Kesä on lyhyt. Kaikki mitä ei ole rajattomasti on arvokasta. Aika, raha ja kesä.
Aurinkoiset ja lämpimät ilmat tuntuvat lähes yliluonnollisilta maassa, jossa aurinkoisia päiviä on tutkitusti alle sata vuoden aikana. Vihreä ja vehreä luonto ovat poikkeuksellista eveyspiirillä, jossa kolme ja puoli vuodenaikaa vietetään unessa, märässä ja harmaassa. Vaikka ihminen ei enää elä luonnossa luonnon armoilla, niin silti muutaman kuukauden kukinto ja lämpö saa kaupunki-ihmisetkin luontointoilijoiksi. Pilvettömänä lämpimänä kesäpäivänä sosiaalinen media tulvii aurinko paistaa! -päivityksiä, terassit täyttyvät ja puistot peittyvät piknik-viltteihin. Pukeudutaan väreihin. Musta ja harmaa jää odottamaan synkempiä säitä.

”Hietaniemen rantaan, hiekka kohtaa varpaat
Lokkikin nauraa, nyt on huvi halpaa”
Valvomo- Mikä kesä

Kesällä onni on helpommin saavutettavissa. Onni on edullista, eikä vaadi paljon. Grilli, makkara ja uimaranta. Mökki, laituri ja sauna. Jäätelö, mansikka ja puiston penkki. Tyynenä kesänä iltana hetki tuntuu ikuiselta ja onni konkreettiselta. Toivoo, että jos joskus ajan voisi pysäyttää, niin kesäillan vangiksi jäisi mielellään.

”Kesä sulle paljon antaa, lämpö sylissään kun kantaa, sen hetken toivot ikuisesti kestävän”
Mamba- Vielä on kesää jäljellä

Kesäkuukausina järjestetään loputtomasti erilaisia tapahtumia. On festareita, urheilukilpailuja ja karnevaaleja. Järjestetään kummallisia ja järjettömiä kisailuja. Eukonkanto, suopallo ja saappaanheitto. Ihmiset ovat aktiivisia ja talven passiivisuus tuntuu kaukaiselta. Kukapa ei kantaisi kilpaa eukkoa auringonlaskuun? Onhan kesä.

”Ja kaikki kreisibailaa, on aurinko ja botski, rannalla fiesta”
Stingy- Suomen kesä

Kesä on taukoa oikeasta elämästä. Koulut ovat kiinni, tehdään kesätöitä tai vain lomaillaan. Kesäarki on erilaista. Tunnelma on juhlittava maanantaisinkin. Todiste: kulje kesän maanantai-iltana kaupungilla. Terassit ovat täynnä iloisia ja rentoutuneita ihmisiä. Vastaavia maanantai-iltoja ei elokuun jälkeen ole ennen seuraavaa kesää. Ei välttämättä kovin montaa perjantaitakaan.

”Vain suvituulen, minä kutsun kuulen. Se ottaa mukaan mun uudelleen.”
Juha Vainio – Käyn ahon laitaa

Kesä katkaisee arjen ja toisaalta monet siirtyvät uusiin kuvioihin syksyyn siirryttäessä. Kesässä on rauhan lisäksi odottava tunnelma. Tulevat muutokset käyvät mielessä laiturin nokassa istuessakin. Syyskuuhun tultaessa on henkisesti asennoiduttu uuteen vaiheeseen. Parasta onkin jos kesäilmat jatkuvat vielä elo-syyskuun vaihteessa. Uusi vaihe elämässä on miellyttävää aloittaa kesäisen huolettomissa ilmoissa.

”Tule minun luokseni, lonksuta ikkunaan, tule tuulen henkenä. Tule kesäyö.”
J. Karjalainen – Tule kesäyö