Iltaisin ollaan maailmassa kii

Viime yönä M huusi ja vanhemmat vuorottelivat nukkumisen ja valvomisen kanssa.
Kun taas toissayönä nukuttiin kahdeksan tuntia putkeen.
Näissä öissä ei ole mitään kaavaa, suuntaa tai järkeä,
vaikka nukkumaan mentäisiin minuutilleen samalla tavalla
ja nukuttamista edeltävät rutiinit olisivat ihan samat.

Jos oltaisiin Amerikassa, tuolle lapselle olisi varmaan jo kirjotettu unilääkkeitä.
Onneksi ei olla.

Olen useaan otteeseen sanonut, että jos joku mielii tulla meille näyttämään,
miten tuon lapsen saa pysymään koko yön unessa, nukahtaminen ei ole niinkään ongelmallista,
niin olkaa oikein hyvät. Mutta muutama viikko on sitten minimiaika.

Mutta se siitä valittamisesta. Vaihteeksi jotain mukavaa:
Yhtenä iltana L pyysi minut kuiskaten katsomaan, millaiseen asentoon M oli itsensä vääntänyt isolla sängyllä. Aikuisten viettäessä aikuisten laatuaikaa huuruisten rillien seurassa olohuoneessa,
ei vauvankaan tarvinnut olla yksin; Olihan hänellä uskollinen ystävänsä nukkumiskaverina.
Koira nukkui ilmeisesti koiranunta, sillä valojen sytyttäminen kuvan ottamista varten 
sai tämän mulkoilemaan häiritsijöitä synkästi.

Ehkä tämä tästä joskus.

On muuten tosi vaikeaa pitää pokkaa, kun vauva saa lähes joka ilta nauruhepulin silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ja jos itse lähtee mukaan naureskeluun, vauvalla lähtee väsymysmopo herkästi ihan käsistä.

 

 

 

 

Mutta kun pimessä makuuhuoneessa kaikuu kikatus, se vaan on älyttömän tarttuvaa!