Aikuistensuojeluviranomainen hakusessa

Juteltiin juuri blogikollegan kanssa siitä, miten lähes jokainen vanhempi puuskahtaa jossain vaiheessa kaipaavansa lastensuojelun rinnalle myös aikuistensuojelua. Kuluneiden viikkojen aikana olen saanut kokea sen verran monia lieviä pahoinpitelyjä, että aikuistensuojeluvirastossa olisi voinut puhelin piristä.

Tutkimuksien perusteella lapset ovat aggressiivisimmillaan noin kaksivuotiaina – ennen kuin sosiaaliset taidot alkavat näkyä käyttäytymisessä. Puolitoistavuotiaastamme saa jo olla kieltämässä melko usein, kaiken muun rikkomisen ja sotkemisen lisäksi myös toisten satuttamisen suhteen. Joten katsotaan, mihin pisteeseen pääsemme ennen seuraavia syntymäpäiviä…

Sarjassamme esimerkit elävästä elämästä:
Onnistuin saamaan rintani alueelle muutamia isoja näppyjä ja lapsestani olisi hirmuisen hauskaa repiä paperinohuilla kynsillään niitä rikki uudestaan ja uudestaan. Toissapäivänä taistelin lapsen kanssa varmaan viitisentoista minuuttia aiheesta, saako toisten kipeitä näppyä nipistellä.

Niin ja eilen otsaani iskettiin sotakirveellä ja jalkapöytäni yli ajettiin metrin mittaisella potkupeltiautolla. Tänään heräsin aamulla erittäin märkään pusuun, joka muuttui harmillista kyllä loppuvaiheessan puraisuksi. (Pureminen on onneksi vähentynyt merkittävästi siitä mitä se jossain vaiheessa oli, joko iän tai varsin napakan kieltämisen myötä.)

Väsyneenä lapsi heittäytyy selälleen ja potkii hurjasti, jos koetan ottaa tältä vaatteita pois tai vaihtaa vaippaa. Ja sitten hypitään päällä, poljetaan riehumisen lomassa jalkapohjalla henkitorvea, otetaan vauhtia ja tartutaan tukkaan, nahkaan tai vaatteisiin, mistä nyt ikinä saakin kiinni. Hampaideni puolesta pelottaa erityisesti huvi, jossa isketään otsaa tai takaraivoa vanhemman naamaan. Tuttavalta murtui juuri lapsen samanmoisen riehumisen tiimellyksessä nenä.

Tuttuja ja sukulaisia täytyy myös pyytää varomaan silmä- ja aurinkolasiensa puolesta iskujen tai sieppausyritysten varalta. Onneksi en tarvitse enää laseja, ne olisi nimittäin kuluneen vuoden aikana pitänyt uusia tai korjata varmasti useampaan otteeseen.

Jos lapsi tekee jotain, mikä pääsee oikeasti yllättämään, säikäyttämään ja satuttamaan, kuten iskee päällään hampaisiin tai nipistää käsivarresta niin että käteen tulee mustelma, huomaan lähes suuttuvani. Reaktio on yllättävän voimakas. Ehkä siksi, ettei tahallaan tai vahingossa aiheutettuun fyysiseen kiusaan ole joutunut ennen lasta tottumaan aikoihin; Aikuisiällä kukaan ei ole pahemmin töninyt kumoon leikkipuistossa tai tukistanut koulun pihalla.

On hankalaa, kun lapsi ei vielä ymmärrä kunnolla, että tiettyjen asioiden tekeminen sattuu toisiin. Hän tietää, ettei joitain asioita – kuten puremista, saa tehdä, mutten usko hänen tajuavan, miksei muita ihmisiä saa puraista. Toivon että toistuvien kieltojen sijaan päästään jossain vaiheessa asian syvällisempää ymmärtämiseen, empatiakyvyn kehittyessä ja sosiaalisten taitojen karttuessa.

Saatteko tekin lastenne taholta tuta kovakouraisia otteita ja miten reagoitte, jos lapsi satuttaa muita?

 

hyvinvointi liikunta ajattelin-tanaan lasten-tyyli
Kommentit (8)
  1. Riehutaan meilläkin. Ja voi, allekirjoitan kaikki noista pahoinpitelyistä ja raivosta.

    Mä nakkaan lapsen kylmästi lattialle jos se koittaa ottaa laseista kiinni. Siihen on ihan nollatoleranssi, sillä siinä leikitään niin kalliilla asioilla. Ja siis, kun sanon nakkaan, niin nostan lapsen sylistä pois istumaan lattialle ja kiellän napakasti, että laseihin ei kosketa. Että ei tarvi sinne lastensuojeluun soittaa, en mä oikeesti nakkele lastani.

    1. phocahispida / Ilman sinua olen lyijyä
      25.8.2013, 16:51

      Minä taas kiellän ja ”fyysisesti rajoitan” eli siirrän lapsen kauemmaksi rauhoittumaan, erityisesti silloin jos hampaitani runnotaan. Tuo 850€ arvoinen melkein-tekohammas on sen verran arka ja kallis paikka, etten halua sen irtoavan.

  2. Huhhuh, näitä aikoja odotellessa. Pitänee alkaa kasvattamaan pidempää pinnaa jo nyt 🙂

    1. phocahispida / Ilman sinua olen lyijyä
      25.8.2013, 16:48

      Voi aika usein toivon että olisin saanut syntymälahjana paremmat hermot ja kärsivällisyyden. Varmasti olisi elämä ajoittain helpompaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *