Äitiysarviointi

img_4499.jpg

Minä olen suorittaja.
Tuskin muutun miksikään, joten olen opetellut elämään pääsääntöisesti sovussa sen seikan kanssa, mutta…
On vaikea olla suorittajana lapsen kanssa kotona, koska suorittaminen vaatii tietoa siitä, onko suoritus onnistunut vai täytyykö suoritusta hioa kohti parempaa lopputulosta.

Olen saanut joitain isoja epäonnistumisia lukuun ottamatta positiivista palautetta töistäni ja opiskeluistani.
On kiitetty hyvin hoidetuista töistä, oikeanlaisesta asenteesta ja tavasta kohdata ihmisiä. Kokeista, tenteistä, essesistä, yksilö- ja ryhmätöistä on tullut sekä hyviä arvosanoja että palautetta.
Ja kaipaan juuri sitä – palautetta. (Rakentava palautekin kelpaisi, en kerjää mitään kehuja.)

Lapselta saamani palaute on tällä hetkellä lähinnä joko kitinää tai suoraa huutoa, vaihtelevassa määrin eri muodossa ilmeneviä ruumiineritteitä. Seuraavassa vaiheessa rappukäytävässä kaikunee naapurin taaperoiden kiljunnan jatkona meidän jälkikasvumme huuto: ”Mä vihaan sua, tyhmä tyhmä tyhmä!”.
Vanhemmuus, maailmankaikkeuden epäkiitollisin pesti. 

Ja koska lapsen hoidosta ei tule positiivista palautetta, saatu palaute kilpistyy lähipiirin ja kaukaisempien tuttavien antamiin parannusehdotuksiin. (Lue haukkuihin.): 

Kyllä se nukkuisi yöllä/päivällä/vaunuissa/pää alaspäin ullakolla, jos osaisit nukuttaa sitä oikein.
Tervetuloa vaan kokeilemaan, minimikokeiluaika on kaksi viikkoa. Noin johdonmukaisuuden ja satunnaismuuttujien minimoimisen nimissä. Äiti voisikin tarvita vähän unta.

Eikö teidän lapsella ole kurahousuja? Kaipa meidän pitää ostaa sille sellaiset.
Ette helkkarissa osta ja miksi pitäisi olla, kun pihalla ei selkeästi pysty toppavaatteissa liikkumaan
vielä tänä talvena ja keväällä ne olisivat liian pienet.

Älä syötä sille tuota tai tuota, kun tulee varmasti allergia.
Jos lapsi ei saa syödä koskaan mitään, allergioita tulee aivan varmasti.

Älä kiroile lapsen kuullen, oppii vielä kiroilemaan.
Koeta itse olla kiroamatta, kun torahampainen vauva nirskauttaa ennalta-arvaamatta nänniisi tai isovarpaasi kynnen viereiseen hermoon niin kovaa kuin pystyy. Ja lähipäiväkodin pihalla vallitsevan kiroilukulttuurin keskellä lapsi oppii ne kirosanat kuitenkin, öh, puolen vuoden päästä.
Koetan rajoittaa toki kiroilun määrää, mutta on ihan turha jeesustella joka asiasta.

Ei saa pitää vauvaa saunassa.
Tässä viimeisen puolen vuoden aikana olen ehkä todennut, ettei se hetken saunomisesta kuole, varsinkin kun puolet ajasta istutaan tissi suussa ja nesteytetään samalla, kiitos vain.

Huomaatko, että lapsesi veti juuri murun henkeensä ja yskii?
En mitenkään voi olla huomaamatta, kun se nojaa polveeni ja pärskii kuolaa housuihini. Kyse on nimenomaan murusta, sillä se leivänpala on edelleen vauvan kädessä. Ja ei, se ei aio tukehtua tuohon. Mitä pitäisi tehdä? Huutaa, huitoa ja pamauttaa vauva polven päälle ja takoa selkään. Ihme hysteriaa.

Noh, saitte ehkä riittävän kuvan. 

Minulla onkin ehdotus. Jos koette pakottavaa tarvetta kommentoida jonkun lapsen vanhemmille ihan mitä tahansa typerää, aloittakaa niistä, jotka oikeasti vahingoittavat lapsiaan toiminnallaan;  ryyppäävät itsensä kaatokänniin lastensa nähden tai juovat perheen rahat, unohtavat lapsensa jonnekin vuorokaudeksi tai altistavat lapsensa jatkuvasti myrkyille kuten tupakalle muodossa tai toisessa.
Kun lapsia todella vaarantavat asiat saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä, voidaan alkaa pohtia,
tarvitseeko kahdeksankuinen äskettäin konttaamaan oppinut lapsi metrin lumikinoksien keskelle kurahousuja.

Viimeisen kymmenen kuukauden aikana olen saanut muutaman positiivisen palautteen, joita hellin mielessäni. Muutama kommentti on koskenut kodin siisteyttä ja toimintaani partiossa. Myös blogiin liittyen olen saanut positiivisia kommentteja. En kuitenkaan siivoa, suunnittele partiotoimintaa tai kirjoita blogia päätoimisesti tai elinkeinokseni, en edes suurinta osaa vuorokaudesta.

En kaipaa lässytystä ja sen kuulemista, ettei kaikkea tarvitsekaan osata.
Tai ettei oikeastaan yhtään mitään tarvitse tehdä, jos ei halua. Vaan tapaa arvioida omaa tekemistä.
Saisiko yhden äitiyden arviointilomakkeen kiitos?

Tämä epätietoisuus ja onnistumisen kokemuksien puute ajaa itsetuntoni pian todella alas. Huomaan sen heijastuvan koko persoonaani. Vaikkapa töissä, koulumaailmassa ja partiossa olin aiemmin itsevarma, tunsin omat vahvuuteni, joskin myös heikkouteni, osasin tuoda ajatuksiani esille
ja hoitaa hommat pohtimatta turhan takia, pystynkö tai uskallanko.

Eilinen partiokokous oli hyvä esimerkki siitä, miten hataraksi varmuuteni esiintyä ja hoitaa asioita napakasti johtaen on mennyt. Ahdistaa ja ärsyttää. Ensimmäistä kertaa ajatus opiskelun pariin palaamisesta ensi syksynä tuntuu ihan todella hyvältä eikä vain järkiperustein tehdyltä ratkaisulta. En tiedä, millainen hiljainen ja harmaa ihmisen haamu jostain kotimme nurkasta löytyisi, jos joutuisin olemaan kolme vuotta samanlaisessa tilanteessa. Enkä edes halua tietää.

 
 
 

Kommentit (14)
  1. Anna Blue Eyes:
    Go teidän äiti!
    Kyllä sitä arvostelua valitettavasti saa varmasti jokainen äiti ja tulevakin äiti ihan yllätyksenä ja pyytämättä.
    Kevyen arvostelu.harkintakyvyn opettaminen jälkikasvulleen on ele ihmistensuojelun edistämiseksi.
    Täytyy pitää mielessä ja opettaa pikapuoliin omallekin lapselle… 🙂

    Kippuralla: Minusta on täysin ymmärrettävää, että sen kaoottisimman pikkulapsiajan haluaa ns. ketjuttaa ja ”hoitaa pois alta”. Jos esikoisemme olisi saapunut keskuuteemme valmistumiseni jälkeen, olisin ainakin harkinnut samaa, mutta nyt toisen lapsen miettiminenkin venyy ainakin muutaman (koulu)vuoden päähän. Plussana pitkä aika toipua synnytyksen jättämistä kammoista…

  2. kertyyhän sitä, meidän lapset on syntyneet 06, 07 ja 11. olen vuoden ollut tuossa välissä kotoa poissa 🙂

    sillä idealla että lapset tehdään mieluusti putkeen, jotta kerralla sairastetaan sitten kaikki korvakierteet, valvotaan yöt ja pyöritetään se raskaampi (meistä) vauva-arki läpi.

    sen jälkeen meillä on aikaa vaikka mihin (sain esikoisen 19vnä) ja kun oon 40 mulla on 2 aikuista ja yksi melkein aikuinen 😀

    ja minä olen se aikuinen joka ei kyllä leiki ihan heti kun huomaa että lapset osaa keksiä itse, lapset leikkikööt keskenään. ehdottelen kyllä leikkejä, kaivan askartelukamat jne.

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *