Laiska sunnuntai

Laiska sunnuntai

Pitkään nukutut aamu-unet, katkarapu-ananas-aurajuusto-paprika-pitsaa, Rillejä Huurussa, sängyssä löhöilyä, päivätorkkuja ja hetki kahdenkeskeistä aikaa kera aviomiehen. Laiska sunnuntaimme on koostunut näistä ja pikkumiehen isovanhemmillaan viettämästä iltapäivästä. Nyt pitäisi pikkuhiljaa palata kotitöiden ja pian alkavan crossingtunnin ajattelemiseen ja toteuttamiseen.  Ja vauvakin palasi kotiin ilmeisen tyytyväisenä. Mutta kylläpä pieni hengähdystauko teki hyvää! Onni on innokkaat (iso)vanhemmat. PS. Pahoittelut […]

Ehkä tänään mun olo alkaa helpottua

Ehkä tänään mun olo alkaa helpottua

Siltä ainakin tuntuu. Selvisin kuin selvisinkin eilen crossaamaan, saunassa makaaminen avasi hartiajumeja, mies huomasi koko viikon kestäneen matalapaineen kasaantuvan pian myräkäksi ja teki ennakoivana liikkeenä lettuja. Söin letut hyvällä ruokahalulla ja huomautin vasta sitten, että seuraavalla kerralla läskinkaristuksen nimissä voi tuoda vaikka kukkia. En ole koskaan vielä päätynyt syömään tulppaanejamme. Tänään vietämme aikaa molempien vanhempien […]

Hei me leikitään!

Hei me leikitään!

Hi-hi-hi-hippaa, rikkaimurin tutkimista ja skeittilaudan työntämistä ympäri asuntoa. Kun pahin ylimääräinen energia on purettu, voi keskittyä syömään tutkimaan ja nostelemaan kirjoja. Ettei tänne blogin puolelle synny videotungosta,laitan tämän perjantain videomuotoisia leikkitunnelmia blogin Facebook-sivulle. Tervetuloa kurkkaamaan ja tykkäämään! Hitsi tämä viikko on ollut henkisesti jotenkin poikkeuksellisen raskas. Kaikki on tuntunut merkityksettömältä, harmaalta ja epämiellyttävältä. Mikään ei […]

Päivän asu ja kaikkea muuta

Päivän asu ja kaikkea muuta

Seurakunnan perhekerhossa on käyty, koira lenkitetty, toasteja ja salaattia syöty ja seuraavaksi edessä olisi partiopainotteinen ilta; Ensin nuotion sytyttelykokous umpihangessa ja sitten hallituksen kokous. Epätasaisesti sujuviin öihin liittyen tilannekatsaus: Viime yönä M nukkui yhdeksästä puoli neljään, söi ja jatkoi unia kuuteen eli oli vaihteeksi taas verrattain hyvä yö. Kun vielä keksisi jonkin yhdistävän tekijän satunnaisten […]

Mies joka piti liikaa tortuista

Mies joka piti liikaa tortuista

Runebergin päivä on jäänyt lapsuudesta mieleeni lähinnä päivänä, jona saa syödä ja leipoa torttuja.  Päivän laajamittaisesta muistamisesta kansan keskuudessa sopii kaiketi kiittää Fredrikaa,kansallisrunoilijan vaimoa. Aikuisiällä olenkin juhlistanut ajatuksissani samalla myös Fredrika Runebergin päivää, olihan tämä ensimmäisiä suomalaisia naiskirjailijoita.  Meilläkin leivottiin tänään torttuja ja tarjottiin niitä muillekin kuin ydinperheen jäsenille,Fredrikan tarunhohtoista vieraanvaraisuutta siinäkin muistaen. Alkoholilliset kostukkeet jätettiin kokonaan […]

Taaperoimettäjä to-be?

Taaperoimettäjä to-be?

Imetys mietityttää, pitkästä aikaa. Alun kankeuden ja rintakumistressistä luopumisen jälkeen imettäminen on sujunut rutiinilla ja kivuttomasti sekä fyysisesti että henkisesti. Yhtään kammoamaani rintatulehdusta en ole saanut, vaikka olen juoksennellut kaupungilla ja pihalla ylävartalo lähes paljaana. Ei pitäisi manata, iskee kuitenkin heti kun leuhotan täällä, ettei tulehdus ole löytänyt tietään luokseni. Imetystä on takana kymmenen kuukautta. Lähes pelkkää rintamaitoa meni neljä […]

Yksityiskohtaisesti asusta

Yksityiskohtaisesti asusta

Eilen kävimme M:n ja tämän kummitädin kanssa Helsingissä hoitamassa muutaman pakollisen ja muutaman ei-niin-pakollisen ostoksen. Jatkoimme Keravalle palattuamme vauvauinnin kautta vanhemmilleni käymään. Tänään on viikkosiivottu, kohta meille tulee vieras ja illalla suuntaan crossaamaan. Olin muuten keskiviikkona afrotanssitunnilla, jos joku mietti, mistä horisin blogin Facebook-sivulla. Ihan tuosta vain menin, vaikkein ole koskaan ennen ollut ohjatulla tanssitunnilla. […]

Ystävänpäivän blogipostit

Ystävänpäivän blogipostit

Hei kaikki tempaukseen osallistuvat! Olemme päässeet voitokkaasti eroon tammikuusta ja helmikuun puolelle, joten ystävänpäivä lähestyy ripeää vauhtia. Muistattehan laittaa pakettiprojektin vauhtiin tai paketin postin kyytiin lähipäivinä niin saamme lukea juttujanne pakettienne sisällöistä pikapuoliin. Omakin pakettini on hyvässä vaiheessa. Kommentoikaa ja linkittäkää vaikka tähän postaukseen, kun saatte pakettinne. Jännittävää! PS. Inspiraatiota voi hakea salaisen blogiystävän juttuhen […]

ÄITISI

ÄITISI

Puutalobabyn ja Tassuja & Töppösiä palstoilla olleiden juttujen sekä lukuisten blogien kommenttien innoittamana selvennän vähän meidän lastenhoitokuviota, vanhempien rooleja suhteessa lapseen ja sitä, miten järjestelymme on vaikuttanut lapsen suhtautumiseen vanhempiinsa. Aamu: Normaalina arkipäivänä M herää kello 6.30-7.00. Äidin kanssa myllätään sängyssä, pussaillaan, juodaan aamumaidot, kyhnötetään vieressä, jutellaan tai kitistään. Isä nousee ylös kello 7.30, heittää […]