Runoutta ghetosta

IMG_1944.jpg

Lyriikka elää ghettolapsissa?

Isyyspakkauksessa kerrottiin lapsen hapuilevista runoilun ensiaskeleista. Oman lapsemme laulelut ovat ehkä jo hieman jäsentyneempiä, mutta koostuvat usein tutuista lastenlauluista, joita tuotetaan potpurimenetelmällä, pienissä pätkissä ja peräkanaa:

”Laiva keinu-uu, minne se laiva menee, muille, maille, omenoita ostamaan, leipuri hiiiva, hän asuu kumputiellä, hän pullat kakut leipoo siellä, vik vik vik lalla lalla lalla lalla lal lal laa, uunin piipusta näin savu kohoaa.”

Omalta osaltani tunnistan hieman mitenkuten lauletut lastenlaulut muutamasta säkeestä. Mies taas saattaa olla ihan pihalla, vaikka koettaisin laulaa kyseisen ikivihreän oikeilla sanoilla ja sävelenkin sinne päin. Puolisoni hämmennyksestä lienee syyttäminen sekä laajasti tunnettua laulutaidottomuuttani että tämän sangen puutteellista lastenlaulujen tuntemusta. Kaipa nekin unohtuvat, jos niitä ei ole työkseen laulellut vuosien varrella. (Tässä kohtaa pyydän anteeksi kaikilta lapsilta, jotka olen altistanut tuottamalleni melusaasteelle.)

Koska lapsemme ei ole vielä täysinoppinut lyyrikko, hajottavimpia väärin kuultuja ovat toistaiseksi kahden pikkuveljeni aikoinaan tuottamat taideteokset:

”Joka niemen notkohon, saarelmaan
kodin tahtoisin ostattaa.”

Ei tullut kiinteistönvälittäjää veljestä siltikään.

”Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen
On puhdas niin kuin vanki helmikuisten haamujen.”

Onko se sitten puhdas vai tosi puhdas?

”Albarotsi joka lepäämättä liitää,
se sinun nielusi on juuri kukaties…”

Jep, miettikää miltä albarotsi näyttäisi. Olisiko se siis rotsin mallinen albakankaasta ommeltu vaatekappale vai perinteisestä rotsimateriaalista tehty alba? Enkä tahdo tietää, miten nielu liittyy asiaan. Ei kuulosta enää edes vähän kirkkoon sopivalta meiningiltä.

Löytyykö teidän, sisarustenne tai jälkikasvunne tuotoksista uusia tulkintoja vanhoista sanoituksista tai muita lyyrisiä helmiä?

Suhteet Ystävät ja perhe Musiikki Höpsöä

Kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin

IMG_8816.JPG

IMG_8791.JPG

IMG_8809.JPG

 

IMG_8793.JPG

 

IMG_8810.JPG

 

Olen viettänyt viime päivinä muutaman tovin kellarikomerossamme. Yleissiistimisen lisäksi olen kaivellut esiin kylmempiä säitä varten varastoon ostamiani lasten tennareita. Tarkastus on ulottunut myös Kuutin talvivaatteiden varastojen tilaan, mutta pitäydytään tässä postauksessa kuitenkin jalkineissa jutun – tai oikeammin kuvien määrän, rajoittamiseksi jotenkin järkeväksi.

Ohuet kangastennarit eivät enää lokakuisessa pakkaskelissä tunnun hyvältä vaihtoehdolta lapselle jalkaan laitettavaksi. Itsehän kyllä hiippailen edelleen säännöllisesti ballerinoissa ja kangastennareissa, mutta se on ihan oma lukunsa; Aikuisena kuvittelisin osaavani pitää huolta jalkojeni kuivuus- ja kohmeisuusasteesta, mutta samaa en voi olettaa kaksivuotiaalta.

Joten millaisilla popoilla aiomme selvitä syksystä ja talven pikkupakkasistaParit paksummat syksytennarit on mielestäni hyvä olla, yksissä kuvien kengistä on jopa karvavuori. Ja toisin kuin tällä hetkellä käytössä olevissa paksummissa tennareissa, noissa kaikissa on reippaasti tilaa parillekin villasukalle, mikä tietenkin pidentää kengän käyttöikää reippaasti.

Ketjuliikkeen edullisten toppatennareiden lisäksi tilasin kesäaleista, bloggaajakollegan tontilta löytämääni alennuskoodia hyödyntäen, Crocsin AllCast Leather Duck Bootsit. Voi olla, etteivät nuo lämmitä tarpeeksi, jos pakkanen alkaa hätyytellä kahtakymmentä, mutta tuttavien kokemuksien perusteellä sekä aikuisten että lasten mallit pitävät järkevällä sukalla varustetut jalat lämpiminä yllättävän hyvin.

Ja erittäin vedenkestäväksi mainostetut kengän kerrokset ovat tietenkin plussaa, ottaen huomioon, että suurin osa Etelä-Suomen talvesta tulee todennäköisesti olemaan kuran, vesilätäköiden ja hyisen loskan värittämää lotraamista. Eipä sillä, että kaipaisin myöskään paukkupakkasia. Jos pikkaisen pakkasta ja lumiukkojen tekemiseen sekä pulkkamäkihommiin sopvia lumikerros saataisiin, se riittäisi allekirjoittaneelle mainiosti…

Muoti Ystävät ja perhe Raha Ostokset