Rikkinäinen lorupuhelin

On hauska kuunnella, miten lapsi toistelee jotain päiväkodissa oppimaansa lorua, joka ei ole itselleni tuttu. Se on kuin leikkisi rikkinäistä puhelinta ja yrittäisi arvata, mitä lorussa on alun perin sanottu.

Tämä on vielä hyvin selkeä, vaikka epäilenkin, ettei krokotiili avaa tiliään vaan ehkä kitansa:

Kaksi pientä apinaa keikkuu puun oksalla
Krokotiili tulee ja avaa tilinsä (avataan kädet isosti)
Ei me pelätä ollenkaan, sanovat apinat (laitetaan kädet kainaloihin ja pyöritellään päätä)
Lälläti lälläti lää (näytetään pitkää nenää)
Krokotiili tulee ja NAPS (läimäytetään kädet yhteen)

Sitten on näitä tapauksia:

Pisaroita tip tip tip
Ittaa attaa
Kaaton lekkiin loopisee.

Siis mitä, tip tip tip?

”Ittaa attaa.”

Ja sitten mitä? Kaato?

”Lekkiin loopisee.”

Lekki?

”Loopisee.”

No se on selvä se.