Meidän huushollissamme on ollut meneillään kaksi projektia, joista toiseen lähdimme rytinällä ja toiselle olemme antaneet enemmän aikaa. Kuten postauksen otsikkokin antaa ymmärtää, projektit ovat olleet varsin pikkulapsiperhespesifejä, sillä harvassa aikuistaloudessa tutista luopuminen tai vaipattomuusharjoittelu ovat akuutissa vaiheessa.Voitaisiin jopa sanoa, että nyt ollaan sisustus-, elämäntapa- tai tyylijuttujen sijaan äitiysblogiskenen keskiössä. Syvällä, synkässä ytimessä.

Tutista päätimme luopua 2-vuotis-hammastarkastuksen (jossa siis kävimme reippaasti ennen lapsen kaksivuotispäivää) innoittamana. Olivathan tutin runsaan ja pitkäaikaisen käytön mahdolliset vaikutukset purentaan tiedossamme jo ennalta ja siksi olimme rajoittaneet tutin käytön vain ilta- ja päiväunille nukahtamiseen sekä kurjimpiin sairastelupäiviin. Hammaslääkärireissua olin pitänyt mielessäni jo etukäteen tietynlaisena rajapyykkinä ja heti tarkastusta seuraavat päiväunet nukuttiinkin ilman tuttia.

Ehkä parin, kolmen päivän ajan jouduin vastaamaan unia edeltäviin kyselyihin tuttien olinpaikasta. Heitin kehiin monelle tutun tarinan oravavauvoista, jotka sijoitin kertomuksessani asumaan kotimme läheiseen mäntyyn. Lapsi kun on seurannut oravien touhuja kyseisessä männyssä parvekkeelta ja ikkunasta jo pidemmän aikaa.

Kerroin, miten oravaemolla on hurjan monta oravavauvaa ja ne kaikki itkevät ilman tuttia ja miten oravat tulevatkin todella iloiseksi, kun saavat lapsemme tutit, onhan Kuutti kuitenkin jo iso poika. En joutunut kertomaan nyyhkytarinaa kokonaisuudessaan kovinkaan monta kertaa, sillä jatkossa epämääräisempi ”oravien luona” riitti jo vastaukseksi.

Odotin homman leviävän käsiin, helpolta tuntuneesta alusta huolimatta, mutta ei. Kerrankin, siis painotan, kerrankin, jokin vaihe sujui helposti. Halleluja! Uskoni lapsiin, ihmiskunnan selviytymiseen ja evoluutioon palautui edes hiukan.

Sisäsiisteyskasvatuskin on edennyt tasaiseen tahtiin, hitaasti mutta varmasti. Enenevä määrä asioinneista hoidetaan pottaan ja vaippapyykkikoneellisten määrä vähenee niin ikään hiljaksiin. Rennompina kotipäivinä, jolloin aikaa mahdollisten lätäkköjen luuttuamiseen ja pyykin pesuun on enemmän, lapsi saa painella ilman vaippaa – ja vaatteita, luonnostaan lämmin kun on. (Äitiinsä tullut.)

Tavoitteena olisi saada lapsi ymmärtämään, että asiat kuuluu tehdä pottaan ja rykäistä vaipat pois käytöstä (yövaippoja lukuun ottamatta) kokonaan viimeistään kesälomalla. Eli armonaikaa ajatuksen lanseeraamiselle on vielä kolme kuukautta. Jaiks! Ajattelinkin kysyä, löytyisikö teiltä jotain hyviä vinkkejä vaipattomuusharjoitteluun? Kaikki niksit otetaan ilolla vastaan!

P.S. SISUSTUSKIRJA-ARVONTAAN TÄSTÄ!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ