Painajainen
Tuntuu siltä kuin joku repisi kehostani paloja irti, nyhtäisi sisuskalujani pala palalta ulos kovin, nykivin ottein kuin köydenvedossa. Kipu jatkuu ja jatkuu, mutta siihen ei turru. Se ei lakkaa hetkeksikään. Koetan levähtää, laskeutua makuulle, mutta silloin tuo kiskoja hurjistuu ja tunnen hajoavani palasiksi. Huojun päämäärättömästi pystyssä, heijaan kipua pois.
Joku tarttuu minuun ja painaa alas, vastustelen, sanon etten pysty, etten voi, ettei saa. Väsynyt kehoni työnnetään väkipakolla makuulle, silmissä risteilee punaisia ja oransseja valopalloja, koetan riuhtaista itseni pystyyn, mutta kipu ehtii kimppuuni ensin ja mustana sumuna se kietoo sammuvan tajuntani hetkeksi sisäänsä. Herään kylmässä hiessä ja paniikissa, mutta en sairaalassa vaan omassa sängyssäni.
Ja minä päätän taas, sen sadannen kerran, että takaisin en mene.
Ruokailufilosofiani mukaan aamu, päivä ja viikko alkaa parhaiten hyvällä aamiaisella.
Filosofisia näköaloja olennaisempia motivaattoreita aamupalan syömiselle ovat kuitenkin fyysiset olotilat, joita aamiaisen väliin jättämisestä seuraa.
Yön jäljiltä tyhjällä vatsalla liikkeelle lähtiessäni altistan nimittäin itseni lievälle kuvotukselle (joka vain paheni raskausaikana), päänsärylle ja verensokerin laskulle, joka saattaa hyvinkin johtaa jonkin ei-niin-terveellisen hätävälipalan kuten donitsin nauttimiseen kahvitauolla ennen lounasta.
Koetankin joka aamu haukata vähintään ruisleivän, jonkin hedelmän tai kulhollisen jogurttia.
Ajattelin erityisesti tänään noudattaa omia periaatteitani ja kaivaa kaapista aineet mahdollisimman monipuoliseen aamiaiseen, jotta jaksan juosta tentistä tapaamiseen ja illalla kenties vielä liikkumaan.
Esillepano lienee tosin kaikkea muuta kuin edustava, sillä pöydälle levittynee aamiaisen lisäksi myös kasa englannin sanastoa sekä koululle mukaan lähtevien tavaroiden röykkiö.
Kuvituksena toimivatkin viime keskiviikkona räpsimäni kuvat astetta hulppeammasta ja kauniimman näköisestä aamiaiskattauksesta.
Millaisella aamiaisella aloitatte yleensä päivänne? 
